Suunnaton matka: vinkit

Näytetään tekstit, joissa on tunniste vinkit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Maailmanympärimatka: mitä mukaan ja mitä maksaa?

Matkablogin epilogina seuraa nyt kooste siitä, mitä tällaiselle pitkälle ja kuumalle reissulle kannattaa pakata mukaan, ja sitten myös se kaikkia kiinnostava kysymys siitä, mitä tämmöinen oikein maksaa.

Matkamies vailla suuntaa.

1. Mitä mukaan?

Matkan pakkauslista oli aikomus julkaista blogissa jo ennen matkaa, mutta se jäi siinä hötäkässä tekemättä. Oikeastaanhan se onkin parempi tehdä vasta näin jälkeenpäin, niin voi paremmin arvioida kaiken mukana olleen tarpeellisuutta. Halusimme matkustaa kevyesti, ja ilman mitään itsekehua voidaan sanoa, että suurimmalla osalla muista reissussa vastaantulleista rinkkamatkalaisista näytti olevan tavaraa mukana pahimmillaan yli puolet enemmän kuin meillä. Mitä ihmettä ne siellä 70-litraisissa selkäsäkeissään raahasivat, kun 40-litran reput riittivät meille yllinkyllin?

Riinan tavarat:

Lähtiessä:

Riinan kumppani.

Deuter Act Lite 35+10 -rinkka
pieni olkalaukku
Merrellin ulkoilutossut
Eccon sandaalit
varvassandaalit (parhaat matkakengät! :) )
Haltin 200 g vedenpitävä takki
fleece
keinokuituiset housut, joiden lahkeet sai napitettua lyhyemmiksi
3 t-paitaa + 1 hihaton yöpaidaksi
2 pitkä- tai 3/4-hihaista ohutta paitaa
leggingsit (hyvät "kotihousut" iltaisin + jos tulee kylmä)
hame*
6 x alushousut ja 2 x rintsikat
5 x sukat (yhdet paksummat)
lippis
huivi

Sidetarpeet on syytä pakata
mukaan, jos vaikka
kolauttaa pottunsa oveen...
bikinit
kasvopyyhkeen kokoinen keinokuitupyyhe
silkkimakuulakana (tällainen)
toilettilaukku olennaisine sisältöineen
kirjoja (muutama kerrallaan)
matkapäiväkirja
aurinkolasit + kotelo niille ja tavallisille laseille
rahavyö, jossa passi, luottokortti, osa käteisestä ym. tärkeää
pikkukukkaro, jossa vain vähän käteistä kerrallaan
kamera (Canon Ixus 220)
ylimääräinen muistikortti
kuulokkeet
kännykkä (vain varmuuden vuoksi; suljettuna melkein koko ajan)
tilpehööriä: ompelutarvikkeet, ilmastointiteippiä, lavuaarintulppa, korvatulpat, pyykkinarua, imukuppikoukut
Y3-käsipyykkiainetta
kolmionmallinen retkilautassetti (kulho, muki, lusikkahaarukka)
minikokoinen taskulamppu
kangaskassi

Riinan tavaroita.

Matkan varrelta hankittua:

sadesuoja rinkkaan
t-paita
hihaton paita
hellemekko
shortsit
fisherman pantsit (tai ainakin niiden tapaiset löysät housut)
kambodzalainen huivi
pari pitkähihaista + pipo ja sormikkaat (loppumatkasta kun tuli kylmä)

Tapsan tavarat:

Lähtiessä:

Tapsan kumppani.

Haglöfs Matrix 40 -rinkka
sen kokoinen olkalaukku, että sinne mahtui pieni läppäri
Haglöfsin goretex-ulkoilukengät
Merrellin sandaalit (jotka kohtasivat loppunsa ennen kotiintuloa)
Haltin 200 g vedenpitävä takki
fleece*
2 x keinokuituhousut, joista sai lahkeet katkaistua shortseiksi
4 x t-paita
3 x sukat
3 (+1) x kalsarit
lippis
kasvopyyhkeen kokoinen keinokuitupyyhe
silkkimakuulakana
toilettilaukku olennaisine sisältöineen
matkapäiväkirja
aurinkolasit + kotelo niille ja tavallisille laseille

Reissusandaalit tulivat
tiensä päähän (mukana myös
hullujen päivien kassi...)
rahavyö, jossa passi, luottokortti, osa käteisestä ym. tärkeää
lompakko, jossa vain vähän käteistä kerrallaan
minikokoinen taskulamppu + toinen hiukan isompi
kolmionmallinen retkilautassetti (kulho, muki, lusikkahaarukka)
lääkelaatikko (muovirasia), jossa mm. malarialääkkeet, antibiootteja, buranaa...
minikannettava Asus EeePC 900 (Huutonetistä, 5 vuotta vanha)
kännykkä (vedenpitävä ja kestävä Samsung; älypuhelin sai jäädä kotiin)
kuulokkeet
laturit läppäriin, kännyköihin, kameraan
sadesuoja rinkkaan
linkkuveitsi
3 kpl munalukkoja (numerokoodit, ei avaimia)

Matkan varrelta hankittua:

Tapsan tavaroita.

Lonely Planet -matkaoppaat (China, Korea, Japan, South-East Asia) ja karttoja*
minikokoinen valuuttalaskin
uimahousut
2 x t-paita
kambodzalainen huivi
muovinen alusta, jonka päällä voi maata rannalla - tai nukkua lentokentän lattialla!
hyvin tingattu kambodzalainen riippumatto
aurinkovoide ja hyttysmyrkky
neulepaita, verkkarit (toisten housujen alle), pipo + sormikkaat (loppumatkan lämmöntarpeeseen)

* Tähdellä merkityt eivät olleet koko matkaa mukana, sillä lähetimme kahdesti kotiin paketissa sellaista, mitä ei enää tarvittu, ja muutama vaatekappale heitettiin pois ja ostettiin uusia tilalle.

Kun kamat olivat levällään, näytti, että sitä on hirveästi, mutta kun kaikki oli sullottu kyytiin, rinkat näyttivät yllättävän pieniltä. Etenkin Tapsan rinkka, joka sai lisänimen "Tötö". :) Riinan rinkka näytti yleensä isommalta - se sisälsi ilmeisesti enemmän ilmaa... Lentokentillä kun rinkat punnittiin, noin 10 kiloa oli kummallakin. Vähemmälläkin tavaramäärällä pärjäisi, mutta emme kokeneet tässä olevan mitään erityisesti liikaa. Pakkasimme kaiken rinkan sisälle menevän minigrip-pusseihin: pysyvät siistimpinä ja löytyvät helpommin. Pyykkiä pestiin keskimäärin 10 päivän välein - käsipyykkiä vain muutaman kerran, sillä pesukoneita löytyi aina.

Kaverukset.

Oma pyykkinaru oli hyödyksi toisinaan.

Omat imukuppikoukut tulivat tarpeeseen,
sillä Aasian guesthouseista puuttuu miltei aina
paikka, johon ripustaa jotain.

Olimme tyytyväisiä, ettemme ottaneet mukaan isoja pyyhkeitä: yleensä pyyhe kuului majapaikoissa hintaan, ja silloin kun se ei kuulunut (joissain hostelleissa), oma käsipyyhkeen kokoinen riitti mainiosti (vaikka keinokuituinen kuivaa paljon nihkeämmin kuin frotee). Ohuet lakanapussit osoittautuivat melkein turhiksi, koska ei tullut sellaista majapaikkaa vastaan, missä ei lakanoita olisi ollut valmiina. Paitsi Ruotsissa! Se on joku outo pohjoismaalainen tendenssi, että hostellit veloittavat ison lisähinnan lakanoista, joten viimeisen yön Tukholmassa nukuimme silkkipusseissamme. Sen lisäksi tarvitsimme niitä vain Mongolian jurtissa lainamakuupussin sisällä.

Retkilautassettien, joihin kuuluivat siis syvä lautanen, mukina toimiva kippo ja spork (haarukan ja lusikan yhdistelmä), tarpeellisuutta harkitsimme jonkun aikaa, sillä ne veivät aika paljon tilaa. Niistä syötiin pikanuudeleita ja omatekoisia salaatteja muutaman kerran, ja toinen niistä lähti sitten kotiin paketissa.

Mahtisalaatit retkilautasiin
Japanissa.

Päiväreppuja meillä ei ollut, vain olkalaukut. Muuten ratkaisu oli toimiva, paitsi pari kertaa, kun lähdettiin tai oltaisiin lähdetty jonnekin päiväretkelle samoilemaan, jolloin mukaan olisi tarvittu jotain enemmän kuin mitä olkalaukkuihin mahtui. Silloin harmitti, että tuli jätettyä kokoon taittuva pikkureppu kotiin.

Lonely Planet -kirjat ostimme matkan varrelta ja kummassakin postipaketissa niitä lähti kotiin, kun ei enää tarvittu. Loppumatkaa (Australiasta eteenpäin) varten latasimme Lonarin osioita pdf-tiedostoina. Hostellien kirjanvaihtohyllyt ja lukuisat englanninkielisiä romaaneja myyvät kaupat ympäri Aasiaa takaavat, ettei lukutoukka joudu matkalla kirjavajeeseen.

Matkakirjasto ei päässyt ehtymään.

Pikkuinen läppärimme oli surkuhupaisa näky hostelleissa, joissa muilla näkyi upouusia omppukoneita. Se oli kuitenkin täydellinen matkakone - tuskin olisi kukaan varastanutkaan mokomaa. Kuvat pidettiin tallessa kolmessa paikassa: koneella, pilvessä (Google Drive) sekä erillisellä 8 Gt muistikortilla (ja kun se tuli täyteen, ostettiin 16 Gt muistitikku). Vinkkinä vielä sellainen, että kannattaa ostaa Skype-tiliinsä hiukan credittejä, joilla voi soittaa tavallisiin puhelimiin. Tulee noin sata kertaa halvemmaksi kuin kännykän käyttö ulkomailla.

Tällä naputeltiin jok'ainoa blogaus! Reitti lipputarroina kannessa. :)

2. Mitä maksaa?

Ennakolta arvioitu keskimääräinen päiväbudjettimme oli 40€/pää. Matkaa varten oli siis budjetoitu noin 30 000 omin näpein tienattua euroa, ja jos nyt oikein laskimme, siitä kului 322 matkapäivän aikana suunnilleen 29 200. Plussan puolelle jäätiin siis hitusen verran, joskin matka jäi myös noin kuukauden lyhyemmäksi kuin mihin alun alkaen valmistauduttiin. Keskimääräinen päiväbudjetti näyttää jakolaskun jälkeen ylittyneen noin viidellä eurolla per kuontalo. Kotiintulo ajoittui siis ilmeisen oikein.

Kaakkois-Aasia on halpa, senhän me kaikki tiedämme. Siellä mentiin hädin tuskin puolella budjetilla, 15-20€ päivässä naamataulua kohti. Erityisesti majoitus on siellä hämmästystä herättävän halpaa, myös ruoka on hyvin edullista, kun sen hankkii paikallisten tapaan katukeittiöistä ja pikku perheravintoloista. Matkoistakaan ei tarvitse paljon pulittaa, ja kun se tinkaaminen on pakollista, tuntuukin pöljältä kun muistaa, että vääntää peistä jostain 20 sentistä.

Kiinassa ruoka oli HALPAA
- ja sairaan HYVÄÄ!

Vaikka Aasiassa (Japania lukuunottamatta!) eleltiin mukavasti vähäisillä varoilla, loppumatkan osuus teki sen, että arvio hippasen ylittyi. Australiassa päiväbudjetti oli jotakuinkin kaksinkertainen arveltuun nähden, eikä siitä eteenpäinkään ihan säästöliekillä menty. Yksi syy siihen, ettei reissusta tullut loppujen lopuksi ihan vuoden pituista, olikin se, että arveltiin taskujen tyhjenevän ennen aikojaan. Budjetinmietintävaiheessa kannattaa totta kai ottaa huomioon myös kotiinpaluun jälkeinen aika - että on jotain jemmassa vielä silloinkin, jollei palkka ala ihan välittömästi juosta.

Pakkomielteisinä (?) kirjanpitäjinä käytimme koneella HomeBank-nimistä ohjelmaa, johon päivitimme aina kun jaksoimme (3-4 kuukauden välein) kaiken, mihin rahaa on mennyt, niin tarkasti kuin pystyimme (päiväkirjassa ylhäällä esim. ravintolalaskut). Eniten pätäkkää kului tietenkin matkustukseen, yöpymiseen ja ruokaan. Ei välttämättä siinä järjestyksessä.

Kallein matkatavaramme olivat Haltin
tuulen- ja vedenpitävät takit. Oli
niillä käyttöäkin.

Nuukailuhimomme tulikin blogiteksteissä monesti esiin, mutta on tärkeää osata olla nuukailematta väärissä paikoissa. Tällainen matka vaatii kolmea asiaa: aikaa, rahaa ja jaksamista. Joku niistä loppuu ensimmäisenä. Mitä enemmän nuukailee, sitä enemmän säästää rahaa, mutta sitä nopeammin loppuu jaksaminen (mihin varmaan vaikuttaa myös reissaajan ikä). Aina ei siis kannata valita kaikkein halvinta majoitusta tai onnettominta murkinaa. Eikä matkaa kannata pitkittää väkisin, vaikka kotona ei mikään paluuta odottaisikaan.

Lennolle lähdössä.

Jossain vaiheessa mietimme, olisiko kannattanut ottaa maailmanympärilentoliput, mutta laskeskeltuamme sitä hiukan, todettiin, että ei todellakaan olisi. Lentoihin, joita oli lopulta 9 kpl, meillä meni noin 2000€ per henkilö; maailmanympärilippu olisi kai maksanut suunnilleen saman (ei ainakaan vähempää), mutta niiden kanssa olisi tullut a) lennettyä enemmän ihan turhaan b) pitänyt päättää etukäteen koko reitti ja lentojen päivämäärät c) lentäminen on ylipäänsä ihan p...stä, mielestämme se ei ole edes matkustamista, vaan pakollista siirtymistä. Lensimme siis lopulta vain silloin, kun oli pakko, eli valtamerten yli. Oikeastaan aika hauskaa ajatella, että Suomesta pääsee Singaporeen saakka suht helposti, joskin hitaasti, junilla ja busseilla.

Itse teossa. Muista siis DEET!

3. Linkkejä & vinkkejä

Loppuun vielä linkkilista niistä sivuista, joita eniten käytimme tietolähteinä matkan päällä:

TripAdvisor - raamattu kelpo majoituksen ja myös ruokapaikkojen paikantamiseen
Wikitravel - tietoa kohteista, majoituksesta ja vähän kaikesta
Lonely Planet - foorumilta kaikenlaista tietoa + opaskirjoja pdf:nä koneellesi

Hostel Bookers - kun haluaa varata kämpän etukäteen
Hostel World - samaan tarkoitukseen kuin edellinen, hinnat joskus erit kuin Bookersissa
Couch Surfing - jonkun sohvalle nukkumaan
Sleeping In Airports - kun joudut nukkumaan/ haluat nukkua lentokentällä

Google Maps - paikanna itsesi
Open Street Map - paikanna itsesi sielläkin, missä Google ei ole käynyt kartoittamassa
Google Translate - selvitä mitä ne oudot sanat oikein meinaavat

Seat 61 - junamatkustuksen raamattu
Happy Cow - kasvisruokaa eri puolilla maailmaa

Kotiinpalaajat likaisina mutta ehjinä.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Bussilla Kiinasta Vietnamiin

Seuraa yksityiskohtainen selonteko siitä, kuinka päästä Nanningista Hanoihin helpohkosti, nopeahkosti, halvalla ja vieläpä nääntymättä matkalla nälkään. Jouduimme jonkin verran selvittelemään, googlettamaan ja jännittämään, kuinka operaatio lutviintuu, mutta kaikki meni paremmin kuin hyvin.

Kävimme pari päivää etukäteen ostamassa bussiasemalta liput Hanoihin, ja ne maksoivat 148 yuania kappaleelta. Olimme kysyneet hostellistamme neuvoa, mistä bussit lähtevät. Niitä lähtee ilmeisesti useammastakin paikasta, mutta tämä nimenomainen lähti International Tourist Distribution Centeristä suht läheltä Nanningin juna-asemaa. Suora reitti kulkee siis Nanningista Pingxiangin läheisen rajanylityspisteen, eli Friendship Passin, kautta Hanoihin.

Bussin lähtöpaikka (keskellä näkyvä matala rakennus).

Maanantaiaamuna olimme lähtövalmiina hyvissä ajoin, bussin oli määrä startata klo 8.50. Täyteen tulleessa autossa näkyi useampi länkkärireissari, mikä tietyllä tavalla rauhoitti fiilistä - samassa veneessä oltiin. Matkaan päästiin vain kymmenisen minuuttia myöhässä. Iloinen yllätys oli, että meille jaettiin bussissa hintaan sisältyvät eväät: vesipullo, omena, jännä säilykepurkkikeitto ja kaksi kiinalaisten rakastamaa mooncake-torttua. Keitto tosin näytti kuvan perusteella aika lihaisalta, joten se jäi maistamatta, ja mooncakeissa oli outo täyte, luultavasti jotain paputahnaa. Omasta takaa oli mukana lisäksi pähkinöitä, keksejä ja mandariineja, niillä mentiin.

Nyt maistetaan mooncakea.

Kolmisen tuntia huristettiin menemään (oli siinä yksi vessatauko), kunnes bussiemäntä ilmoitti jotain kiinaksi ja näytti meille kännykän ruudulta englanninnoksen. Eka passien tarkastus. Rajalle saavuttaessa mentiin kaikki ulos bussista ja kamat mukaan. Siellä meitä kuljetettiin ympäri golfauton tapaisilla kärryillä, ja kaulaan piti ripustaa lappu, josta tiedettiin, ketkä ovat samaa kyytiporukkaa. Kun meidät oli leimattu ulos Kiinasta, oli vuorossa vietnamilainen leima. Meillä ei siis ollut viisumeita, koska Suomi yhtenä harvoista maista on Vietnamin kanssa sellaisissa väleissä, ettei sitä tarvita, kunhan viipyy maassa vain 15 päivää. Jännäsimme kuitenkin, joudummeko maksamaan jotain kaksiviikkoisesta oleskeluluvasta, ja sitä, alkavatko ne kysellä maastapoistumispilettien perään, joita meillä ei tietenkään ole, koska poistunemme bussilla.

Passintarkastustoimisto sillä puolen oli vähintäänkin mielenkiintoinen: tilaa ei ollut mitoitettu laisinkaan sille jonottajamäärälle, joten ihmisiä tursui joka suuntaan. Passit piti vain antaa luukusta jollekulle virkailijoista, jotka sarjaleimasivat niitä pinotolkulla. Missään vaiheessa ei kyselty maksuja, jatkolippuja, saati edes verrattu pärstöjä passikuviin. Joidenkin passien välistä vilahti setelinnurkka niiden sujahtaessa luukusta sisään. Takaisin passit jaettiin siten, että virkailija heilutti läpyskää ilmassa, jotta sen omistaja tunnistaisi omansa. Meidän naamamme herättivät vietnamilaisissa jotain kummaa hilpeyttä. Tarvittava leima oli kuitenkin saatu, joten ei muuta kuin takaisin golfkärryn kyytiin, jolla päästiin seuraavaan bussiin.

Taukopaikalla.

Matka rajalta pääkaupunkiin vei sitten vielä 4-5 tuntia. Kerran pysähdyttiin vessatauolle paikkaan, jossa eräs paikallismamma kävi vuorotellen kaikki länkkärit läpi kyselemässä jotain - sanaakaan ei ymmärretty. Bussin ikkunasta katseltiin jossain määrin absurdia näkyä: moottoriteiden keskellä, Samsungin ("we are proudly the biggest mobile phone factory in the world") mainoskylttien alla vietnamilaisia tyypillisissä kartiohatuissaan selkä kyyryssä kuopsuttamassa riisipeltoa, vesipuhvelit kintereillä.

Kun Hanoi alkoi siintää, tuli ajankohtaiseksi pohtia, kuinkahan sieltä, minne ikinä bussi meidät jättääkään, päästään kaupungin vanhaan keskustaan paikantamaan hostellia. Joku muista länkkäreistä kävi selvittämässä asiaa kuskilta, ja kuulimme, että bussi saapuu My Dinh -nimiselle asemalle, noin 7 km päähän ydinkeskustasta. Perillä jostain pölähti ylen ystävällinen "opas", joka oli innokas auttamaan meitä eteenpäin asemalta ja varoitteli epämääräisistä takseista ja huijareista, vaikka oli itsekin aika lipevä tapaus. Lyöttäydyimme yhteen samassa veneessä olevien viiden länsimaalaisen kanssa, ja otimme kimppataksin. Yksi porukasta oli käynyt Vietnamissa ennenkin, ja osasi jopa kieltä vähän, joten hän pyysi jonkun soittamaan meille luotettavan taksifirman edustajan (vihreää Mai Linh -firman taksia sai odottaa tovin, mutta mittari raksutti asiallisesti). Meitä oli siis seitsemän - lisäksemme kaksi saksalaista, kaksi kanadalaista ja yksi brittiläinen elämäntapamatkaaja - jotka änkeydyimme kuuden matkustajan pirssiin rinkkoinemme. Ainakin puoli tuntia meni ennen kuin oltiin Old Quarterissa, mutta onnekkaasti sinne päästiin, ja sukellettiin taksista ahtaille kaduille, joilla kävellessä pitäisi olla silmät selässä, olkapäissä ja vielä joku ylimääräinen vaisto lisänä mopojen väistämistä varten.

Hanoissa mopojen seassa puikkelehtien.

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Trans-Mongolian vinkit

Sille, ken kaavailee junareissua halki Siperian - Vladivostokiin tai Pekingiin - tarjoamme tässä pienen kokoelman vinkkejä, jotka meidän kokemuksemme mukaan voivat olla hyödyksi:

1. Jos joku väittää sinulle, että junalippujen ostaminen matkan varrelta on niin hankalaa, että ne on paras hankkia etukäteen, älä usko, se on puppua. Se on hankalaa korkeintaan Venäjällä, mutta sielläkin selviää, jos on paikallisia tuttuja tai pyytää apua majapaikan henkilökunnalta, ja tarkistaa aikataulut ja hinnat valmiiksi Russian Railwaysin sivuilta, josta voi Google Translaten avulla kääntää tekstit englanniksi. Venäjällä kaikki aikataulut ovat aina Moskovan ajassa!

2. Junaan kannattaa ehdottomasti varustautua omin eväin; asemalaitureilla saattaa olla myyjiä ja kioskeja, mutta aina ei olekaan, ja laatuun ei ole luottamista. Pikanuudelit, tuo Siperian-junan perinneruoka, valmistuu näppärästi kuumaan veteen, jota saa samovaarista joka vaunussa (muista tarkistaa että vesi on tosiaan kiehuvaa). Itse ostimme aina yhdet, jossa on pahvikulho valmiina mukana ja lisäksi pelkkään pussiin pakattuja, jolloin kulhoroskan määrä väheni edes hiukan. Kuorittavia hedelmiä, pikapuurohiutaleita ja keittojauheita, näkkileipää, keksejä, pähkinöitä ja sen sellaista. Runsaasti juotavaa (sitä kyllä saa asemiltakin)! Teepusseja ja murukahvia. Oma muki! (Junassa on toki ravintolavaunukin, mutta se on luultavasti melko kallis ja vähävalinnanvarainen.)

Samovaari

3. Kesällä junassa on enimmäkseen liian kuuma. Ikkunaa ei välttämättä saa auki, tuuletinhärpäkkeen kohtasimme vain kiinalaisessa junassa. Siksikin sitä juotavaa pitää olla ja suolaista syötävää, kun alkaa olla dehydroitunut olo. Vaatetuksen on paras olla väljä ja vilpoisa, varvassandaalit ovat ainoat kyseeseentulevat jalkineet.

4. Varaa vettä myös hampaidenpesuun, jos junan hanavesi arveluttaa. Oma veskipaprurulla on todennäköisesti tarpeen, sillä sitä löytyy vessasta valmiina vain hyvin onnekkaissa tapauksissa. Savetteja/ puhdistusliinoja reilusti, ne ovat lähes ainoa tapa peseytyä. Myös pieni käsisaippua (Bliw on paras ikinä) on hyvä ottaa koto-Suomesta messiin.

Minihytti

5. Jos saat venäläiseltä junaemännältä hymyn (varsinkin jos et puhu venäjää), olet kuningas! Heidän työnkuvaansa mitä luultavimmin kuuluu ehdoton yrmeys. Emännät siivoavat käytävän ja hyttien lattiat päivittäin (vaikka ne eivät ehkä näytä siltä), mutta eivät silti vie vessaan lisää paperia, jos se on loppunut. Oman koppinsa viereisen vessan he saattavat lukita ja pitää omassa käytössään, suosi siis vaunun toisessa päässä olevaa toilettia.

6. Hytin ovi on viisasta lukita yöksi paitsi kahvasta myös oven yläosassa olevalla salvalla, joka estää ovea avautumasta pientä rakoa enempää. Kahvan lukon nimittäin saa auki ulkopuoleltakin.

7. Alapedit saa nostettua ylös ja niiden alla on laatikot, jonne saa kamat kätevästi piiloon. Yläsängyssä nukkuja voi työntää laukun oven yläpuolella olevalle hyllylle (jossa on usein peittoja). Arvotavaroita ei parane levitellä ympäriinsä, etenkin, jos poistuu junasta asemilla.

8. Aika kuluu junassa yllättävän nopeasti ikkunasta ulos tuijotellessa, hyttikumppanien kanssa jutellessa (jos löytyy yhteinen kieli) ja torkkuessa. Kirjat riittivät meille lisäpuuhaksi, pelikortit tai muut pelit ovat myös hyvä ajatus. Voihan sitä junavaunun kolinassa kirjoittaa vaikka romaanin tai mietiskellä itsensä nirvanaan. :)

Pysähdyspaikkataulukko

9. Matkan kulkua voi seurata käytävän seinässä olevasta listasta, joka näyttää missä pysähdytään milloinkin ja kuinka kauan pysähdys kestää. Kannattaa opetella kyrillisiä aakkosia edes sen verran, että tunnistaa isoimpien kaupunkien nimet listasta. Junaemännät pitävät kyllä huolta, ettei kukaan jää junasta silloin, kun ihmiset ovat hypänneet laiturille shoppailemaan. Kauas ei kannata asemalta lähteä juoksemaan.

10. Rajanylitykset voivat olla tuskaisia: passintarkistelut ja muut operaatiot kestävät ja kestävät, mitään helpotusta kuumuuteen ei ole, ja vessat on suljettu. Venäjän ja Mongolian rajalla Naushkin asemalla (Venäjän puolella) on vessa asemarakennuksen vasemmalla puolen: se maksaa 9 ruplaa ja paperinpalan saa kassalta, istuimia ei ole, vain reikä lattiassa. Pieni elintarvikekauppa puolestaan löytyy aseman oikealta puolelta jonkin matkan päästä, sieltä ehtii hyvin käydä noutamassa kylmät limpparit ja jotain muuta pientä. Mongolian ja Kiinan rajalla Erlianissa on kattava ruokakauppa (Friendship Store tai jotain sinnepäin) aivan aseman kyljessä: sieltä saisi hyvät evästäydennykset loppumatkalle, jos olisi siinä kohtaa joko yuaneja tai pieniä dollareita taskussa (mitä meillä ei ollut).

Bonusvinkki: Venäjää halkovasta junareitistä on olemassa useampi opaskirja (englanniksi) - vertailimme niitä ennen lähtöä ja päädyimme hankkimaan Amazonista Bryn Thomasin kirjoittaman Trans-Siberian Handbookin, josta ilmestyy joka vuosi päivitetty painos. Opus osoittautui erinomaiseksi avuksi monessa kohtaa, koska se antaa tietoa paitsi junista ja lipuista myös kaikista mahdollisista pysähdyskaupungeista matkan varrella ja sisältää auttavat kartat keskeisistä paikoista. Loistava junamatkustusinfo (kaikkiin maailman maihin) löytyy lisäksi täältä.

Pitkässä junamatkassa on kieltämättä jokin omalaatuinen hohtonsa, ja kaikkine epämukavuuksineenkin se on mielestämme kaikin puolin suositeltava asia koettavaksi elämän aikana! Mitä enemmän on aikaa, sitä useamman pysähdyksen voi tehdä - yhteen menoon 7865 kilometriä kestäisi suunnilleen viikon.