Angkor

Kaikki polut vievät Angkoriin.

Yksi matkareitillemme osuneista niin sanotuista must-nähtävyyksistä oli Kambodzan lipussakin esiintyvä Angkor Wat. Angkorhan ei kuitenkaan ole vain yksi temppeli, vaan koostuu lukemattomasta määrästä mielettömiä temppeliraunioita. Angkorin kaupunki rakennettiin joskus 1100-luvulla maailman ensimmäiseksi suurkaupungiksi, kun esim. Lontoo oli vielä pikku kyläpahanen. Alueelle on mahdollista ostaa yhden, kolmen tai seitsemän päivän lippu, ja Lonely Planet yltiöhehkuttavaan tyyliinsä sanoo, että kolmessakin päivässä saa vasta maistiaiset. Me kun emme ole niin taipuvaisia hehkutukseen, sanoisimme, että kaksikin päivää riittäisi, mutta kun saa kerran kolmannen kaupan päälle, niin voi mennä rauhassa.

Angkorin kartta (Lähde: tourismcambodia.com)

Ensimmäisenä päivänä, viime lauantaina, otimme oman hovi-tuktukin kierrättämään meitä alueella koko päivän. Tämä on paras ja yleisin tapa, eikä kuljettajan tuntipalkkaa ajatellen kauhean kalliskaan: 15 dollaria päivän pituudesta riippumatta. Otimmekin kaiken irti ja viivyimme raunioilla aamukahdeksasta auringonlaskuun saakka. Ehdimme siinä ajassa kiertää pääosan kaukaisemmista ja pienemmistä temppelinjäänteistä, mm. Preah Khanin, Takeon ja Ta Prohmin. Viimemainittu taisi tehdä suurimman vaikutuksen uskomattomien puiden takia: kuinka rungot ja juurakot olivat kietoutuneet temppelikivien kainaloon kuin valuva laava.

Tuktuk vie, tuktuk tuo.

Sortumavaara.

Tuhatvuotiset kasvot.

 

Joogi.

Toinen.

Puun ovi.

 

Torni

Tornin sisällä buddha.

Taivaan pilkistys.

Jyrkkä laskeutuminen.

Pyhä elefantti vartioi.

Ta Prohm ja puunjuuret.

Kaiverrettu nainen.

Joskus se oli vain pieni oksa kivenkolossa.

Valuva puu.

Mukava hovikuskimme.

Päivä päättyi auringon laskiessa Angkorin ylle.

Toisena ja kolmantena päivänä mentiin sitten taas säästötyylillä - säästäen pennosia jalkalihasten sijaan. Eli poljimme majatalosta lainatuilla fillareilla noin kuuden kilometrin matkan lähimpänä sijaitseville temppeleille. Tie oli suora ja tasainen, joten kunhan vaan varoo niitä ohi suhahtelevia mopoja ja tuktukeja, tämä on aivan suositeltava tapa siirtyä alueelle.

Toisen päivän omistimme kokonaan itse supertähdelle, Angkor Watille, maailman suurimmalle uskonnolliselle rakennukselle. Koko päivä (tai noin viisi tuntia) siellä kului, kun istuskeli reunamilla katsellen muita ihmisiä (kiinalaiset turistit olivat taas ilonamme), söi vähän evästä välillä ja tallusteli kaikessa rauhassa sisäpuolen sokkeloita ja ulkoseinän kaiverruksia tutkaillen. Ylös torneihinkin pääsi kiipeämään.

Kansa vaeltaa Angkor Watiin.

 

Turistien kiipeämistä
oli hiukan helpotettu.

Muinaisilla angkorilaisilla
oli rautaiset reidet kun
näitä kiipesivät.

Meditoiva torso.

Näkymä tornista.

Hyvin säilyneitä kuvia.

Puuttuva pala.

Angkor Watin ulkoseinillä kerrotaan tarina.

Pyhä hahmo.

Viimeisenä päivänä poljettiin Angkor Thomiin, joka on laaja, muurin ja vallihaudan rajaama linnake. Siellä katsastimme Bayonin oudot kasvot sekä Baphuonin temppelin huikean sillan. Näkemättä toki jäi vielä lukuisa joukko kivikasoja, mutta olihan sitä tuossakin. Angkorin temppelit vetävät Siem Reapiin joka vuosi kaksi miljoonaa turistia, mikä tietysti antaa hyvän syyn paikallisille koettaa pitää paikkoja kunnossa. Entisöintiprojektit temppeleillä ovat ilmeisesti kyllä pääosin muiden maiden vastuulla.

Angkor Thomin sillan köydenvetäjät.

Bayonin kasvoja.

Baphuon.

Munkkeja sillalla.

Mies lammessa, syy ei selvillä.

Kaunis kaveri pyörän kyydissä.

Siem Reapin keskusta oli mukava paikka täynnä ravinteleja, ruokakauppoja, käsityöputiikkeja, ja jätti meille Kambodzasta hyvän jälkimaun. Tiistainen lähtömme olikin sitten taas niitä päiviä, kun voi vain jäädä seurailemaan vierestä, että miten se elämä kaiken taas oikein saa järjestymään... siitä seuraavassa päivityksessä.

Toipumista Sihanoukvillessä

Kyllähän päivän tuossa sai kulumaan.

Otresin rantaa lähestyvä myrsky.

Sihanoukvillen rantalöhöily jäi suhteellisen vähäiseksi: tarvittiin yksi fiksusti keskipäivään ajoitettu valkoisen ihon kohtaaminen merestä lisäsäteilyä saavan loimottajan kanssa ja olimme hetkessä pinkkejä kuin katkaravut. Vesi oli maidonlämmintä eikä pisteliäs meduusakaan osunut kohdalle, joten uinti maittoi. Sunnuntaina iski kuitenkin eräs meduusaa tutumpi ilkiö: flunssa. Oltiin molemmat nuhaisia ja Riinalle pukkasi kuume. Tunkkaisen kostea iglu Done Right -majatalossa ei ollut kovin terveellinen paikka sairastaa, joten siirryimme Otres Beachilta keskustaan, pieneen hotellin nimeltä The Small Hotel (joka sattumoisin oli myös ruotsalaisomisteinen kuten Done Right). Sepä osoittautuikin juuri oikeanlaiseksi paikaksi elpymiseen, se oli täydellisen puhdas (vitivalkoisia lakanoita kun ei olla vähään aikaan nähty), ruokaa sai tilata huoneeseen ja dvd-valikoima oli vapaasti käytettävissä. Eikä silti maksanutkaan kuin 20 dollaria yöltä.

Serendipityn ravintolat aivan rannassa.

Kun pari päivää myöhemmin aloimme olla taas elävien kirjoissa, kävimme vilkaisemassa biitseistä sitä maineikkainta, Serendipity Beachiä, voidaksemme todistetusti sanoa, että Otres oli paljon sitä parempi. Ja tosiaan, Serendipity oli melko hirveä - siis jos ei tykkää tungoksesta, ahtaudesta, jatkuvasti tyrkyttävistä myyjistä ja sen sellaisesta. Rannoilla on paljon lapsia myyskentelemässä rannekoruja ynnä muuta, mutta heiltähän ei missään nimessä tule ostaa mitään, koska silloin he jatkavat rantakaupustelua sen sijaan, että menisivät kouluun. Hierontaa ja manikyyriä tuputetaan niin ikään joka suunnalta, ja aika usein näytti joku turisti ryhtyneenkin asiakkaaksi, vaikka itse emme edes harkinneet. Kunpa olisi niille naisillekin jotain muuta toimeentuloa.

Suomalainen BamBula -ravintola.

Tarkenee.

Matkalla Serendipityltä poispäin löydettiin mukavan suomalaispariskunnan pitämä ravintola, Bambula. Siellä olisi tarjottu lihapullia, jos niitä söisimme, ja kuulemma on aiempina vuosina kotoisat jouluruoatkin sovellettu kasaan. Pirttipöydät löytyivät ja 35 asteeseen jämähtänyt kesämökin lämpömittari. Pariskunnan juttujen perusteella ravintolanpyörittäminen Kambodzassa on "mielenkiintoista" mutta ilmeisesti ihan mukavaa.

Kambodzasta olikin jäljellä meillä enää yksi kohde, ja se on tietenkin Siem Reap sekä Angkorin temppelit. Matka sinne Sihanoukvillestä vain oli niin pitkä, että emme heti keksineet, kuinka tehdä se. Suoria busseja olisi mennyt sekä päivä- että yöversioina, mutta Bambulan isäntäkin oli sitä mieltä, että se on liian pitkä istuma. Päätimme, vaikka se tylsähköltä tuntuikin, stopata välissä yöksi Phnom Penhiin ja jatkaa seuraavana päivänä perille. Siem Reapiin saavuttiin lopulta eilen, torstaina, ja luksuspalveluna oli ilmainen pick-up odottamassa kaukana keskustasta sijaitsevalla bussipysäkillä. Majapaikkamme, Seven Candles guesthouse, käyttää osan tuotoistaan syrjäseutujen lasten koulutuksen tukemiseen, mikä antaa meille hyvän syyn tilata hiukan tukevammat aamiaiset. Huomenna, 24.11. Suunnaton matka täyttää puoli vuotta, ja sitä juhlimme omistamalla seuraavat kolme päivää Angkor Watille! 

Tässä kuvapläjäys bussimatkalla näpätyistä arjen ihmeellisyyksistä:

Kärryjä joka kokoon..

..ja tarkoitukseen.

Bensakioski

Traktori? 

Pakettiautot ovat aina piukassa.

?

Patjanvaihtoviikot.

Näin sitä mennään.