Maailma, koti

322 päivää
29 bussimatkaa
27 junamatkaa
9 lentoa
2 laivamatkaa
noin 3500 vuokra-autolla ajettua kilometriä
26 pyykinpesukertaa
ja lukematon määrä outoja sänkyjä, hankalia suihkuhanoja ja kiinnostavia ruoka-annoksia
myöhemmin olemme jälleen siellä mistä lähdettiin. Ympäri mentiin ja yhdessä tultiin.

Siinähän oli sellainen pointti, että jos oltaisiin lennetty Helsinkiin, oltaisiin menty jo yli yhden kierroksen ja jouduttu palaamaan takaisinpäin Turkuun. :) Tämä ei tosin ollut suunniteltua, kotimatka oli viipyilevä ihan muuten vaan. Lensimme siis lauantaina Islantiin. Icelandairin yhteys New Yorkista oli halvimmasta päästä ja lisäksi he edistävät oman maansa turismia sillä, että jatkolennon saa samaan hintaan, vaikka jäisi joksikin aikaa Islantiin. Siispä jäimme, tosin vain pariksi päiväksi.

Reykjavik.

Sunnuntaiaamuna kuuden jälkeen päästiin bussin kyydillä Keflavikin lentokentältä suoraan guesthousemme Baldursbran ovelle. Olimme varoittaneet heitä aikaisesta saapumisajastamme, ja pääsimmekin suoraan aamiaispöytään. Edellinen yö oli kuitenkin jäänyt kokonaan nukkumatta, koska aikaeron takia se vähän niin kuin katosi - huonetta meille ei kuitenkaan ollut vielä siihen aikaan vapaana. Lopulta guesthousen isäntä toi viltin ja Riina kääriytyi eteisen sohvalle koisimaan siksi aikaa, kunnes yhdentoista maissa pääsimme huoneeseen jatkamaan torkkumista.

Iltapäivään mennessä oltiin toivuttu vähän ja lähdettin katselemaan Reykjavikin kylää, joka olikin söötti kuin mikä. Eikä ollut turhan kylmäkään, lunta ei lainkaan. Kaupunki on yhdistelmä puutaloja, vettä, vuorimaisemaa ja hiljaisuutta. Ja baareja, niitä oli sitten joka kulmassa.

Hallgrimskirkja.

Kirkon tornissa.

Islannin suosituin ravintola - hodarikioski.

Maanantaina tallusteltiin edelleen kaupungissa, kiivettiin Hallgrimurin kirkon torniin ja käytiin maauimalassa kokeilemassa kuumien lähteiden vettä. Aivan tavallinen uimahalli se oli, altaat vain olivat ulkosalla ja vesi luonnon lämmittämää. Tavallisessa uima-altaassa vesi oli aika viileää, mutta pyöreissä loikoilualtaissa 38 - 42-asteista. Samanlainen olo siinä tuli kuin saunan jälkeen, aika relaksoitunut siis.

Guesthousen emäntä ehdotti meille maanantaiksi koko päivän kestävää retkeä ympäri saaren komeimpien luonnonnäkymien, mutta kun oli vain se yksi kokonainen päivä, päätettiin säästää ne nähtäväksi seuraavalla Islannin reissulla, josko sellainen tulee. Jos halajaa Uuden-Seelannin maisemiin, ei välttämättä tarvitse lähteä niin kauas, sillä samankaltaista seutua näyttäisi löytyvän Islannista.

Tulivuorten ja kuumien lähteiden maa.

Hermansin herkut Tukholmassa.

Sitten tuli taas yksi puolikas yö, kun herätys soi 3.30 ja noutoauto haki kentälle, josta noustiin Tukholman koneeseen seitsemän aikaan tiistaiaamuna. Tukholmaan menemiseen oli hyvänä perusteena, että päästään syömään lempiravintolaamme Hermansiin, vegebuffetiin Södermalmilla. Sen takia on ennenkin tehty pikavisiittejä Tukholmaan. :) Sitä paitsi emme voineet vastustaa ajatusta palata maailmanympärimatkalta niinkin tyylikkäästi kuin ruotsinlaivalla...

Niinpä livuimme kotisatamaan eilen illalla Baltic Princessin mukana. Siinähän se Turku oli, tutunnäköisenä. Itsekin oltiin kuulemma ihan samannäköisiä vielä kuin lähtiessä.

Viimeisen illan herkkä hetki.

Aamulla lähtösatamassa.

Täsä me ollaa.

Näin se sitten päättyi, Suunnaton matka. Vaikka sinänsä mikään ei loppunut - paitsi jatkuva hostellien etsintä, matkalippujen varailu, TripAdvisorin konsultointi ynnä muu sellainen - nyt vain jäädään aloillemme hiukan pitemmäksi aikaa. :)

Kiitokset kaikille blogin lukijoille mukana seuraamisesta! Lähipäivinä koostamme blogiin vielä pläjäyksen käytännön informaatiota tämänkaltaisen matkan toteuttamisesta.

Tässä oli matkamme tarina, eikä tarina ole koskaan sama kuin todellisuus, joten menkää ja katsokaa itse! Maailma on mahtava!

"Kun on kerran matkustanut maailman ympäri, 

tietää olevansa aina kotona." - T.N.

Länsirannikolla

L.A. ja isot palmut.

Nyt on matkustettu niin pitkälle itään päin että tultiin jo länteen. Laskeuduttiin Los Angelesiin viime torstaina yölennon jälkeen ja saatiin elellä sama päivä toiseen kertaan, kun hypättiin siinä 19 tuntia ajassa taaksepäin. Pari päivää L.A.:ssa riitti, kurottiin vähän univelkaa pois ja käytiin Hollywoodissa tarkistamassa, että kyltti on rinteessä paikallaan ja Walk of Famen tähdet kohdillaan. Jättikaupungissa ei ilmeisesti ole oikein mitään selkeää keskustaa, vaan se vain levittäytyy ja levittäytyy. Taivaalta vähän ennen koneen laskeutumista se näytti loputtomalta suorien katujen ja vieriviereisten laatikkotalojen kentältä. Kun ei yhtään filmitähteäkään tullut vastaan, otettiin lauantaina suunta kohti viehättävämpää mestaa: San Franciscoa.

Nähtiinpähän se Hollywood-kyltti.

Menopelinä oli Greyhoundin bussi, joka ajoi Californian halki, Losista San Franciscoon noin seitsemässä tunnissa. Amerikkalaiseen tapaan matkateko aloitettiin meistä hitusen tarpeettomalta tuntuvalla säätämisellä matkatavaroiden kanssa, jotka piti tsekata sisään vähän niin kuin lentokoneeseen. Toisaalta matkustajista pidettiin hyvä huoli esimerkiksi, kun pysähdyttiin lounastauolle kuppilaan jossain keskellä ei mitään: kuljettaja toitotti pysähdyksen keston moneen kertaan, että varmaan meni perille.

Greyhoundin kyydillä.

L.A.:ssa oli vielä suhtkoht lämmin, jotain 15 - 19 astetta, mutta San Franciscossa kohtasimme viimatuulen, joka viilensi ilman sellaiseksi, että palttoota saatiin tosissaan vetää päälle. Piti käydä vähän vaateostoksilla ja haudata shortsit ja helletopit rinkan alimmaiseksi. Täältä tullaan, talvi (kun se ei kuulemma ole siellä Suomessa vielä lähimainkaan ohi)!

Raikas kaupunki.

Mutta kaunis on San Francisco, hitto vie! Tänne voisi vaikka muuttaa, jos maa vain olisi joku muu kuin Jenkkilä. Kontrastina ihanille, värikkäille taloille ja ylä- ja alamäkien kiemuroittamille kaduille kaupungissa on kodittomia ihmisiä ehkä eniten koko maassa. Hostellimme sijaitsee aivan downtownin nurkilla, mutta aivan parin korttelin päässä, Turk Streetin alueella, jossa ekana iltana tulimme pyörähtäneeksi pimeän jo tultua, kaikki vastaantulijat olivat pulsuja ja makuupussikansaa. Tänään lounastaessamme ostoskeskuksen ruokakorttelissa seurasimme, kun nälkäinen nainen makuupussiaan kainalossa rutistaen rohmusi pöydistä ihmisten jättämiä tähteitä. Se on niin erilaista täällä kuin vaikkapa jossain Kambodzassa - siellä kaikki ovat suunnilleen yhtä köyhiä eikä kerjätä voi kuin turisteilta. Täällä toisilla on kaikkea ja toisilla ei mitään, eikä asioita viitsitä muuttaa, koska... niin, miksi ei? Vaikka on niin "vapaa" maa...

Union Square eli ydinkeskusta.

Historiallinen ratikka.

Alcatraz se siellä.

Lombard Street kiemurtaa alas.

Eilen tehtiin ajelu legendaarisella kaapeliratikalla Powell/Hyde -linjaa pitkin kalastajarantaan, josta näkyi Golden Gate kaukaisuudessa ja Alcatrazin saari siinä vähän lähempänä. Takaisin keskustaan päin kävellessä kiivettiin ylös Lombard Streetiä, jonka varrella on hassu, jyrkkä kiemuramäki. Siellä jälleen tutunoloinen joukko kiinalaisia turisteja poseerasi outojen käsiasentojensa kera keskellä autotietä ja raivokkaat autoilijat tööttäsivät ilman, että sillä oli mitään vaikutusta asiaan. Tänään täydennettiin nähtävyyskierros piipahtamalla Haight-Ashburyn hippikaupunginosassa, jossa vanhat puutalot ovat toinen toistaan värikkäämpiä ja vintage-liikkeitä piisaa. Löysimme armeija-aiheisesta kaupasta pipot - vihdoin viimein, nuppi jo palelikin - "genuine government style, made in USA".

Ylös alas mäkiä.

Haight-Ashburyn taloja.

Näkymä Alamo Parkista.

Piposamikset.

Myös amerikkalaisen ruokakulttuurin makuun on päästy välittömästi - vaihtoehtoja kun ei valitettavasti juuri ole: pizzaslicea, fish & chipsiä, purilaisia ja pannareita. Ruokaa, jonka hallitseva väri on keltainen... että sikäli ihan hyvä, ettei viivytä tässä maassa kauhean pitkään.

Huomenna lähdetäänkin taas eteenpäin, kohti New Yorkia. Alunperin piti ottaa sisäinen lento, mutta kun niiden hinnat pääsivät pompsahtamaan puolta isommiksi ennen kuin ehdimme varata, otimme selvää vaihtoehdoista, ja varasimmekin sitten junaliput. California Zephyr -rata vie meidät Yhdysvaltojen halki Chicagoon ja sieltä jatketaan sitten vielä Nykiin. Yhteensä kolme yötä junassa, joista kaksi ensimmäistä pikkuisessa hytissä ja ateriat hintaan kuuluen, viimeinen yö istumapaikoilla ilman aterioita. Olemme tyytyväisiä, että saimme tämän ratkaisun myötä yhden lennon vähemmän, ja sitä paitsi tämähän aika hyvin "sulkee ympyrän", kun matkan alussa lähdettiin junalla halki Venäjän.

Seuraavan kerran kuulumisia Isosta Omenasta!

Uusi-Seelanti ja uusi suunta

Funikulaari.

Nyt on Suunnaton matka tullut käännekohtaan maapallon toiselle puolen. Olemme noin 17 000 kilometrin päässä Suomesta, Uuden-Seelannin pääkaupungissa. Tismalleen vastakkainen piste Suomeen nähden olisi meressä jossain tuolla Uuden-Seelannin eteläsaaren alapuolella, mutta sinne ei nyt kuitenkaan lähdetä. Suunnattoman matkan toistaiseksi (lähes) matkaamaton suunta otetaan huomenna pohjoiseen.

Lentomme Sydneystä sujui kuin siivillä. Air New Zealand ei ole varsinainen halpalentoyhtiö, joten lento sisälsi luksusta, johon emme ole tottuneet: sai ilmaisen juomaveden ja kahvin, mutta ennen kaikkea oli käytössä oma kosketusnäyttö, josta sai katsoa tv:tä tai kuunnella musiikkia (leffat olivat maksullisia). Koaladokumenttia ja Hobitti-elokuvan Behind the scenes -ekstroja katsoessa kolmetuntinen lento meni ihan huomaamatta. Vieressämme istunut ekstrovertti jenkki vaihtoi paikkaa, kun löysi jostain koneen takapäästä sosiaalisempaa matkaseuraa...

Saavuimme lauantai-iltapäivästä aurinkoiseen mutta hyytävän tuuliseen Wellingtoniin. Helmikuu on täällä vähän niin kuin elokuu Suomessa, eli syksy tekee jo tuloaan, ja mereltä hönkii semmoinen puhuri, että fleece piti vetää niskaan. Viimeksi onkin paleltu joskus kesäkuussa Mongoliassa.

Wellingtonin yllä.

Kaupunki on mukava satama-alueen ja loivien vuorenrinteiden yhdistelmä, pienen oloinen ollakseen pääkaupunki. Parhaat näkymät saatiin mäen päältä, jolla sijaitsee kasvitieteellinen puutarha, ja jonne pääsee vanhalla funikulaarilla. Kannatti maksaa vain yhdensuuntaisesta matkasta kaapelikärryllä, sillä puutarha oli rakennettu siten, että kun sen läpi kävelee, kävelee samalla alaspäin kohti kaupunkia. Nähtävyyksistä valitsimme kansallismuseon Te Papan, joka on ilmainen, ja sinänsä varsin huikea kokoelma Uuden-Seelannin maantiedettä, eläimistöä ja kansanhistoriaa. Kansallislintu kiivi nähtiin siellä - elävänä ja vapaana sen näkeminen olisikin melkein mahdotonta. Myös jättikokoisen kalmarin raato oli säilöttynä esillä.

Te Papa -museo.

Täytetyt kiivit.

Hirmukalmarin jäänteet säilöttynä.

Muilta osin päivät Wellingtonissa ovat hurahtaneet matkan tulevien vaiheiden valmistelussa netitse, johon mahdollisuuden tarjosi jälleen kirjasto, eikä hostelli. Netti on kuitenkin melko hidas (puhumattakaan sääliä herättävän pikku koneemme hitaudesta), joten eilenkin meni koko päivä, kun varattiin vähän lentoa ja hostellia tulevaisuuden kohteista. Eniten tosin vei aikaa löytää ratkaisu siihen, millä konstin etenemme huomisesta alkaen tämän pohjoissaaren halki kohti Aucklandia.

Aukio Wellingtonin kirjaston takana.

Päädyimme lopulta vuokraamaan jälleen auton. Siten päästään päättämään reitti ja aikataulu taas ihan omasta päästämme ja sitä paitsi parhaiden luontonäkymien löytäminen edellyttänee pientä eksymistä pääteiltä. Siteeraus Riinan serkulta, joka vietti taannoin vaihtarivuoden Uudessa-Seelannissa: "Ihan sama minne mestaan menee, niin vastaan tulee ihan sekavat maisemat!" :)

Harkinta-ajan lyhyys ja budjetin asettama lisänuukailun vaatimus johtivat siihen, että vuokrafirmaksi valikoitui paikallinen perheyritys Omega. Tällä kertaa matkataan tavallisella henkilöautolla, Nissan tai vastaava, ja öiksi etsitään motelleja tai leirintäaluemökkejä. Matkapäiviä tulee vähän enemmän kuin Australian roadtripilla, yhdeksän (kahdeksan yötä siis). Määränpää on Auckland, josta maaliskuun 5. päivä lennämme Tongalle (takaisin trooppiseen lämpöön!).

Seuraava blogaus tiedossa luultavasti siis vasta Aucklandista maaliskuun alkupäivinä! Toivottavasti ei törmätä siivettömään kiivilintuun tiellä!


Kannustamme kiiviä jakamalla tämän surumielisen animaation:

Kulttuurishokki Kengurumaassa

Paikallinen lintu.

Nyt ollaan sitten Australiassa. Laskeuduttiin enimmäkseen nukkumatta jääneen yön jälkeen Gold Coastin kentälle Coolangattaan keskiviikkoaamuna. Yölennolle oli varauduttu mahdollisimman lämpimin vaattein, korvatulpin ja sovelletuin niskatyynyratkaisuin, ja paikkamme sattuivat vieläpä olemaan ensimmäisessä rivissä, joten jalkatila oli ruhtinaallinen. Epämääräiseksi torkuskeluksi se silti jäi, ja aamulla passintarkastuksessa oltiin ihan pöllämystyneitä, kun kysyttiin, kuinka mones maa tämä on matkallamme ja kuinka kauan on viivytty aiemmissa maissa. Koetapa siinä sitten muistaa... :)

Coolangatta.

Coolangatta Sands Hostelista tuli auto noutamaan meidät kentältä pirautettuamme heille kolikkopuhelimesta, ja päästiin majoittumaan oikein kunnon backpackersurffarimestaan. Perushostelli siis, jossa joku aina nukkuu ilman (talon tarjoamia) lakanoita, ilmastointi huutaa samalla kun ikkuna on auki, ja vessasta löytyy joko saippuaa tai käsipaperia, muttei koskaan molempia samasta vessasta. Keittiössä kaikki sähläävät yleensä yhtä aikaa torakoiden vipeltäessä joukossa, ja jääkaapista löytyy vähintään yhtä paljon elävää organismia kuin kuollutta ja jauhettua. Kaiken tämän vielä sietää, mutta se mikä teki meistä aivan kädettömiä oli se, että netin käyttö olisi maksanut neljä dollaria kahdelta tunnilta. Kaikkialla Aasian köyhimmissäkin kolkissa oli ilmainen langaton netti (joskaan ei aina täysin toimiva) - mutta Australiassa on eri meininki. Onneksi löysimme paikallisen kirjaston, joka tarjosi wifin! :)

Moro vaan!

Brisbanen majapaikassa eräältä aussilta saimme kuulla selityksenkin siihen, miksi esimerkiksi netti (ja joukkoliikenne) on täällä niin hintavaa: sehän käy ymmärrettäväksi, kun miettii, kuinka suuri maa Australia on - ja kuinka vähän siellä silti on ihmisiä. Brisbane on maan kolmanneksi suurin kaupunki eikä siellä ole ihmisiä kahta miljoonaa enempää. Väestöä ei ole siis järin tiheälti ja kuitenkin pitää olla kunnollinen infrastruktuuri, siksi se maksaa paljon yksittäiselle ihmiselle. Tosin, kun tulimme paikallisjunalla Brisbanen bussiasemalta lähemmäs majapaikkaamme (4,80 AUD eli 3,60 €), oli junassa melkoisen tyhjää, eli ei kovin montaa maksajaa liikkeellä.

Itärannikon tyrskyt.

Loikkaus Singaporesta Australian itärannikon keskivaiheille johti matkamme ensimmäiseen varsinaiseen kulttuurishokkiin. Ilmeisesti Aasian osalta sellaista ei päässyt merkittävästi syntymään siksi, että siirryimme aina seuraavaan naapurimaahan, jolloin muutos tapahtui vähittäisesti. Mutta nytpä onkin oudot oltavat! Yhtäkkiä kaikki vastaantulevat naamat ovat ihan meikäläisen näköisiä! Me ei enää erotuta joukosta ilmiselvinä turisteina, ja katukuvakin on paikoin melkein kuin Turusta. Hämmästyimme suuresti muun muassa sitä, että autot todellakin pysähtyvät suojatien eteen! Ja tänään saimme karvaasti kokea sen, että ruokakauppa menee lauantaina jo viideltä kiinni - mitä kettua, eihän tähän asti ole juuri missään ollut väliä sillä, mikä viikonpäivä on...

Tässä kohtaa meni sitten päiväbudjettikin ihan uusiksi. Ravintolassa käyminen saa loppua lähes tykkänään - pitää valita sellaisia majoituksia, joissa on keittiö käytettävissä. Aasiassahan itse kokkaileminen ei ollut vaihtoehto monestakaan syystä: ei ollut keittiöitä, aina ei ollut ruokakauppojakaan, ja sitä paitsi ravintoloissa oli niin halpaa, ettei olisi ollut järkeä kokata itse. Viimeksi olemme tainneet tehdä itse pöperöitä Tokiossa. Ruoan hintavuus iski kasvoille kahdeksan kuukauden halpistelun jälkeen: esimerkiksi puolen litran kokispullo 7-elevenissä maksaa täällä noin 3,50 euroa, kun Kiinasta tai Thaimaasta sellaisen sai 0,40-0,70 eurolla. Greyhoundin bussimatka tänään Coolangattasta Brisbaneen kustansi siinä 23 euroa (per nuppi); Malesiassa ainakin ajallisesti samanpituinen kyyti vei huimat 2,50 euroa.

Oi niitä opiskeluaikoja!

Niinpä etsimme heti ensimmäisenä iltana supermarketin - ja jos Coolangatan aallokkoiset rannat ovat surffarin taivas, niin meidän taivaamme löytyi kyllä siitä Woolworthsin marketista. Luomua löytyi ja vegeherkkuja jos jonkinlaisia ja lähiruokaa oli lähes kaikki - hirmuinen kateus iski siitä, mikä kaikki täällä voikaan olla lähiruokaa aina macadamiapähkinöistä persikoihin ja litsihedelmiin! Harmi vain, että meidän piti palata opiskelijaelämään ja tyytyä makaroniin, tomaattimurskaan ja säilykeherkkusieniin...

Pari päivää katseltiin Coolangatan pikkukaupungin uneliasta olemusta, cooleja surffitukkia ja valtaisia aaltojen pärskeitä, kunnes otimme suunnan Brisbaneen. Olemme huojentuneita siitä, että Australian kesän kiivaimmat helteet (yli 40 astetta) lienevät jo takanapäin. Vielä kun näkisi kengurun tai koalan - yksi pelikaani jo nähtiinkin. :)

Coolia menoa aalloilla.

Surffari toistaiseksi pystyssä.

Aurinkoisempi rantapäivä.

Aasia jää taa

Scoot-yhtiön lento Australian Gold Coastille lähtee noin kolmen tunnin kuluttua, kello 22.25 - päivitys: ei sittenkään, vaan 23.50. Yö halpalennolla, jippii! Ollaan oltu täällä Changin lentokentällä nyt jo monta tuntia - ei viitsitty lähteä enää kaupungille hikistymään hostellista ulos checkattuamme, joten tultiin suoraan tänne. Menee se päivä tässäkin..! :)

Hyppy jokeen.

Singapore oli komea päätös Aasian matkalle. Jekaterinburgista saakka (siellähän Venäjän Euroopan puoli vaihtuu Aasiaksi) matkasimme halki Aasiaa, kahdeksan kuukautta siinä vierähti. Ja vaikka matka on ajallisesti pitkästi yli puolenvälin, aina vain ollaan menossa poispäin kotoa. Ilman Korean ja Japanin keikkaa olisimme päässeet maitse aina tähän pisteeseen asti. Tästä eteenpäin on kuitenkin tulossa lukuisia lentokilometrejä - nuo valtavat meret kun eivät anna vaihtoehtoa.

Mutta Singapore, hulppea pieni kaupunkimaa. Paljon kalliimpi, puhtaampi, rikkaampi, kohteliaampi, avarampi, vihreämpi kuin mikään sen yläpuolella olevista kaakkoisen Aasian maista. Hirvityimme hinnoista, viehätyimme viheralueista, kävelykaduista ja roskien loistamisesta poissaolollaan. Raharikkaiden temmellyskenttä, jossa backpackerit eivät yleensä kauaa kykene viipymään, mutta muutama päivä onkin aivan riittävästi kaiken olennaisen katsastamiseen. Piipahdimme Sentosan saarella, pyörimme Marina Bayn pilvenpiirtäjämaiseman ympärillä, loikoilimme Botanic Gardenissa ja söimme edukkaasti intialaiseen tapaan.

Kuinka istua?

Sentosa-saari on käytännössä yhtä suurta huvipuistoa: löytyy hiekkarantaa, viiden tähden hotelleja, Universal Studion teemapuistoa ynnä muuta attraktiota. Alue oli kuin valtava tietokoneella tehty havainnekuva. Sukkuloimme ohi kaikkien kalliiden elämysnähtävyyksien ja tunsimme itsemme outolinnuiksi.

Sentosan biitsi.

Singapore - leijonan
kaupunki.

Hieman vieraannuttavaa oli myöskin käväistä Marina Bayn rantaan kohonneen kummajaismaisen kasinohotellin käytävällä (tutkimassa pääsisikö näköalatasanteelle ilmaiseksi, mikä pöhkö kuvitelma...) sekä eksyä kimmeltävän Fullerton-hotellin uumeniin, kun yritimme vain kulkea siitä läpi. Kyllä on joillain rahaa, huhhuh... Singaporen legendaarisen Raffles-hotellinkin pihalla kävimme pyörittelemässä silmiämme; sisällä olisi ollut nähtävillä ilmainen valokuvanäyttely, muttemme kehdanneet astua sinne kaikessa rähjäisyydessämme.

Kasinohotelli, jonka päälle on laskeutunut alus.

Kuuluisa Raffles - ei, emme yöpyneet täällä.

Puistopiknik.

Leppoisampi tunnelma oli sunnuntai-iltapäivällä Botanic Gardenissa, valtaisan kokoisessa puistossa, jossa ilmaiskonsertti veti väen nurtsille piknik-vilteille koko perheiden voimin. Toki siinäkin tuli mieleen, että ihmisillä täytyy olla rahaa, jotta he voivat vain köllötellä hyvinhoidetulla nurmikolla viinilasia kilistellen. Sunnuntaista muodostui meille kulttuuripäivä muutenkin: päivällä seurasimme hindujen Thaipusam-festivaalia keskustassa, jossa nuoret miehet kävelivät kulkueissa kantaen yllään metallihäkkyröitä, jotka oli kiinnitetty lävistysten avulla heidän ihoonsa. Hurjaa menoa! Illalla saimme puutarhakonsertin oheen vielä toisen ilmaiskeikan, kun osuimme Marina Bayn rantaan tarkastelemaan iltavalaistusta juuri, kun siellä oli meneillään nuorten (luultavasti musiikkiopistolaisten) sinfoniaorkesterin soitanto.

Thaipusam-vermeitä. 

Mahtoi sattua...

Hurja hindu.

Annalakshmin antimia.

Singaporesta löytyi eräs intialainen ravintola, joka saattaa hyvinkin saada kantaakseen matkamme parhaan ravintolan tittelin. Paikka on nimeltään Annalakshmi, ja se on vegetaristinen buffet, joka toimii periaatteella: "syö niin paljon kuin haluat - maksa niin paljon kuin haluat". Käytäntöhän on mitä nerokkain: kun ruoka on laadukasta ja riittoisaa, palvelu kerrassaan kohteliasta ja ravintolamiljöö tyylikäs ja siisti, asiakashan maksaa iloisesti.

Odottamaton sinfoniakonsertti.

Singaporen yö.

Nyt siis lausumme jäähyväiset Aasialle tällä erää - kiitos kaikilla kielillä, jotka vielä muistamme:

Spasiba!
Xiexie!
Gamsa hamnida!
Arigato gozaimasu!
Kop chai!
Terima kasih!

Ja niin alkaa taas uusi matka, eteläisellä pallonpuoliskolla!

Tokion tohinaa ja halpamatkustuksen hohtoa

Se alkaa Japanin aika olla sitten pulkassa - lento lähtee tänään iltayhdeksältä Kansain kentältä kohti Hongkongia. Perille saavutaan puoliltaöin (halpalento, niinpä niin), mikä tarkoittaa meille erästä uutta elämystä: yöpymistä lentokentällä. Honkkarin kentän pitäisi olla kuitenkin erityisen hyvin tähän tarkoitukseen sopiva, joten katsotaan mihin penkinnurkkaan päästään käpertymään...

Oleilimme viikon Tokiossa, minkä jälkeen matkustimme vielä muutamaksi päiväksi Osakaan. Tämä siksi, että Tokiosta ei näyttänyt löytyvän ainuttakaan halvaksi luokiteltavaa lentoa Hongkongiin tai sinne suuntaan. Pitkällisen googlailun jälkeen löytyi Peach Airlines, aasialainen Ryanair, jolla päästäisiin matkaan Osakasta. Ostimme vielä yhden Seichun Juhachi -lipun Tokio-Osaka -matkaa varten ja jaoimme reissun kahdelle päivälle, jolloin neljä matkapäivää tuli käytetyksi (yksi jäi yli, mutta silti se oli halvin tapa liikkua tässä maassa).

Kadunmieskin ihmettelee Shibuya crossingia.

Mutta mitäs Tokiossa? Syötiin paljon onigireja (merilevään käärittyjä riisipalloja erinäisillä täytteillä), etsittiin kirjakauppoja, joista yksi oli remontissa, toinen juuri muuttanut jonnekin ja kolmas jopa löytyi, piipahdettiin käytettyjen vaatteiden kaupoissa, joissa vaatteet maksoivat enemmän kuin uutena, ja käveltiin, käveltiin, käveltiin. Näissä jättikaupungeissa on pakko vaan valita yksi alue päivää kohti, mennä metrolla sinne, kävellä siellä ja tulla metrolla takaisin. Käytiin kahdesti Shibuyalla ja lisäksi Shinjukussa, jossa pääsi ilmaiseksi tsekkaamaan maisemat Metropolitan Government Officen 45. kerroksesta, sekä Akihabarassa, jossa Tapsa nautiskeli isoista elektroniikkaliikkeistä. Lisäksi pyörittiin tietysti hostellimme lähistöllä Asakusassa, käytiin vastikään avatun Tokyo Skytreen juurella, ja tavattiin paikallinen keksijä, joka opetti meitä puodissaan pelaamaan japanilaista shakkia ja keksimäänsä rubikinkuutiomaista älypeliä (jotka myös lähtivät kotiin tuliaisiksi).

Näkymiä 45. kerroksesta

Arkkitehtuuria Asakusassa

Moomin Cafen tarjontaa

Vaateliike Shibuyassa

Totoro piileskeli lasikopissa
museon pihalla.

Yksi päivä oli omistettu Ghibli-museolle, joka siis esittelee mm. Miyazakin animaatioelokuvia. Sinne lippujen saaminen on ilmeisesti vaikeaa, ne pitää ostaa etukäteen Lawson-myymälöistä. Omamme hankimme Kiotossa noin puolitoista viikkoa etukäteen. Mitakassa sijaitseva museo oli hassunnäköinen talo, jossa pääsi sukeltamaan animaatioiden tunnelmaan erilaisissa huoneissa, ja lipun hintaan kuului yksi lyhytelokuvakin. Museo oli kuitenkin selvästi suunnattu lapsille, sillä se loppui aika lyhyeen - aikuinen leffafani olisi kaivannut hiukan enemmän asiaa.

Junanpilli kutsui meitä kyytiin sunnuntaina, jolloin kokka otettiin kohti Ogakia. Sinne siksi, että olimme laittaneet avoimen requestin Couchsurfing-sivustolle Nagoyan seudulle, ja saaneet kutsun yöpymään ogakilaiselta, vanhempiensa luona asuvalta miekkoselta. Paikallisjunilla matka Tokiosta Osakaan olisi siis kestänyt liian pitkään vedettäväksi päivässä, ja siksi surfasimme välissä yhden yön. Se, että isännäksi osui kotona asuva "peräkamarin poika" oli meille aika onnenpotku, sillä saimme osaksemme epäilemättä parasta mitä CS:n kautta voi kohdalle tulla: komea omakotitalo, siellä oma huone ja kunnon futonit yöksi, ja äidin kokkaamat aitojapanilaiset herkkuateriat eteen. Melkein kuin jossain huippuryokanissa olisi ollut...

Buddha Naran temppelissä

Maailman suurin puurakennus?

Ennen Osakaa ehdittiin käväistä pikaisesti Narassa, jonka Todaiji-temppelin pitäisi olla kaikista suurin puurakennus mitä on, vaikka Kiotossakin yksi temppeli oli sitä kunniaa ottamassa. Osakaan saavuttuamme halusimme antaa Seichun-lippumme jollekulle, koska lippu oli vielä voimassa päivän loppuun saakka, eikä siis ollut henkilökohtainen. Olimme antamassa sitä kahdelle tytölle, kun paikalle tuli aseman vartija tai vastaava ja luuli kai, että yritämme ottaa lipusta jotain hintaa. Pitkään siinä seliteltiin, kunnes lopulta saatiin lahjoitus menemään läpi ja tytöt tulivat iloisiksi. Poistuimme ulos sateeseen etsimään hostelliamme, joka löytyi myöhemmin ehkä parin kilometrin turhan lenkin ja paikallisen miehen avuliaan joskin hiukan haparoivan opastuksen jälkeen.

Osakan akvaario Kaiyukan

Yksi päivä Osakassa kului suuressa akvaariossa Kaiyukanissa, jossa näimme jättirauskun, möhkökalan, keltaisen laatikkokalan (Tapsan ehdoton suosikki!) ja monta muuta kivaa otusta (vaikka jotkut niistä näyttivät aika stressaantuneilta). Toinen päivä hengattiin Osakan linnan tienoolla Ollin ja Iinan kanssa, jotka tulivat Hirakatasta vielä uudelleen moikkaamaan.

Valtava rausku akvaarion
pääaltaan reunalla

Mojovat meduusat

Kala

Rapu

Joukko ihmettelemässä
Osakan linnaa.

Ja niin jää Japani taakse aivan tuota pikaa - jostain syystä oli kyllä jo ennen maahan tuloa sellainen kutina, että tänne tullaan joskus toistekin. Hieno maa, hieno maa. Himputin kallis kyllä, mutta toisaalta, täällä ambulanssinkuljettajatkin pyytävät anteeksi ja kiittävät, kun ihmiset suostuvat väistämään heidän tieltään. Junamatkustusta Japanissa voi todellakin suositella, homma toimii!

Arigato gozaimasu! :)