Tokion tohinaa ja halpamatkustuksen hohtoa

Se alkaa Japanin aika olla sitten pulkassa - lento lähtee tänään iltayhdeksältä Kansain kentältä kohti Hongkongia. Perille saavutaan puoliltaöin (halpalento, niinpä niin), mikä tarkoittaa meille erästä uutta elämystä: yöpymistä lentokentällä. Honkkarin kentän pitäisi olla kuitenkin erityisen hyvin tähän tarkoitukseen sopiva, joten katsotaan mihin penkinnurkkaan päästään käpertymään...

Oleilimme viikon Tokiossa, minkä jälkeen matkustimme vielä muutamaksi päiväksi Osakaan. Tämä siksi, että Tokiosta ei näyttänyt löytyvän ainuttakaan halvaksi luokiteltavaa lentoa Hongkongiin tai sinne suuntaan. Pitkällisen googlailun jälkeen löytyi Peach Airlines, aasialainen Ryanair, jolla päästäisiin matkaan Osakasta. Ostimme vielä yhden Seichun Juhachi -lipun Tokio-Osaka -matkaa varten ja jaoimme reissun kahdelle päivälle, jolloin neljä matkapäivää tuli käytetyksi (yksi jäi yli, mutta silti se oli halvin tapa liikkua tässä maassa).

Kadunmieskin ihmettelee Shibuya crossingia.

Mutta mitäs Tokiossa? Syötiin paljon onigireja (merilevään käärittyjä riisipalloja erinäisillä täytteillä), etsittiin kirjakauppoja, joista yksi oli remontissa, toinen juuri muuttanut jonnekin ja kolmas jopa löytyi, piipahdettiin käytettyjen vaatteiden kaupoissa, joissa vaatteet maksoivat enemmän kuin uutena, ja käveltiin, käveltiin, käveltiin. Näissä jättikaupungeissa on pakko vaan valita yksi alue päivää kohti, mennä metrolla sinne, kävellä siellä ja tulla metrolla takaisin. Käytiin kahdesti Shibuyalla ja lisäksi Shinjukussa, jossa pääsi ilmaiseksi tsekkaamaan maisemat Metropolitan Government Officen 45. kerroksesta, sekä Akihabarassa, jossa Tapsa nautiskeli isoista elektroniikkaliikkeistä. Lisäksi pyörittiin tietysti hostellimme lähistöllä Asakusassa, käytiin vastikään avatun Tokyo Skytreen juurella, ja tavattiin paikallinen keksijä, joka opetti meitä puodissaan pelaamaan japanilaista shakkia ja keksimäänsä rubikinkuutiomaista älypeliä (jotka myös lähtivät kotiin tuliaisiksi).

Näkymiä 45. kerroksesta

Arkkitehtuuria Asakusassa

Moomin Cafen tarjontaa

Vaateliike Shibuyassa

Totoro piileskeli lasikopissa
museon pihalla.

Yksi päivä oli omistettu Ghibli-museolle, joka siis esittelee mm. Miyazakin animaatioelokuvia. Sinne lippujen saaminen on ilmeisesti vaikeaa, ne pitää ostaa etukäteen Lawson-myymälöistä. Omamme hankimme Kiotossa noin puolitoista viikkoa etukäteen. Mitakassa sijaitseva museo oli hassunnäköinen talo, jossa pääsi sukeltamaan animaatioiden tunnelmaan erilaisissa huoneissa, ja lipun hintaan kuului yksi lyhytelokuvakin. Museo oli kuitenkin selvästi suunnattu lapsille, sillä se loppui aika lyhyeen - aikuinen leffafani olisi kaivannut hiukan enemmän asiaa.

Junanpilli kutsui meitä kyytiin sunnuntaina, jolloin kokka otettiin kohti Ogakia. Sinne siksi, että olimme laittaneet avoimen requestin Couchsurfing-sivustolle Nagoyan seudulle, ja saaneet kutsun yöpymään ogakilaiselta, vanhempiensa luona asuvalta miekkoselta. Paikallisjunilla matka Tokiosta Osakaan olisi siis kestänyt liian pitkään vedettäväksi päivässä, ja siksi surfasimme välissä yhden yön. Se, että isännäksi osui kotona asuva "peräkamarin poika" oli meille aika onnenpotku, sillä saimme osaksemme epäilemättä parasta mitä CS:n kautta voi kohdalle tulla: komea omakotitalo, siellä oma huone ja kunnon futonit yöksi, ja äidin kokkaamat aitojapanilaiset herkkuateriat eteen. Melkein kuin jossain huippuryokanissa olisi ollut...

Buddha Naran temppelissä

Maailman suurin puurakennus?

Ennen Osakaa ehdittiin käväistä pikaisesti Narassa, jonka Todaiji-temppelin pitäisi olla kaikista suurin puurakennus mitä on, vaikka Kiotossakin yksi temppeli oli sitä kunniaa ottamassa. Osakaan saavuttuamme halusimme antaa Seichun-lippumme jollekulle, koska lippu oli vielä voimassa päivän loppuun saakka, eikä siis ollut henkilökohtainen. Olimme antamassa sitä kahdelle tytölle, kun paikalle tuli aseman vartija tai vastaava ja luuli kai, että yritämme ottaa lipusta jotain hintaa. Pitkään siinä seliteltiin, kunnes lopulta saatiin lahjoitus menemään läpi ja tytöt tulivat iloisiksi. Poistuimme ulos sateeseen etsimään hostelliamme, joka löytyi myöhemmin ehkä parin kilometrin turhan lenkin ja paikallisen miehen avuliaan joskin hiukan haparoivan opastuksen jälkeen.

Osakan akvaario Kaiyukan

Yksi päivä Osakassa kului suuressa akvaariossa Kaiyukanissa, jossa näimme jättirauskun, möhkökalan, keltaisen laatikkokalan (Tapsan ehdoton suosikki!) ja monta muuta kivaa otusta (vaikka jotkut niistä näyttivät aika stressaantuneilta). Toinen päivä hengattiin Osakan linnan tienoolla Ollin ja Iinan kanssa, jotka tulivat Hirakatasta vielä uudelleen moikkaamaan.

Valtava rausku akvaarion
pääaltaan reunalla

Mojovat meduusat

Kala

Rapu

Joukko ihmettelemässä
Osakan linnaa.

Ja niin jää Japani taakse aivan tuota pikaa - jostain syystä oli kyllä jo ennen maahan tuloa sellainen kutina, että tänne tullaan joskus toistekin. Hieno maa, hieno maa. Himputin kallis kyllä, mutta toisaalta, täällä ambulanssinkuljettajatkin pyytävät anteeksi ja kiittävät, kun ihmiset suostuvat väistämään heidän tieltään. Junamatkustusta Japanissa voi todellakin suositella, homma toimii!

Arigato gozaimasu! :)

Kioto - Nagano - Tokio

Iltakävely Kiotossa

Niin sitä taas on seikkailtu pitkin Japania junanraiteilla. Paikallisjunilla matkustaminen on todellista hidasta elämää... Esimerkiksi matkamme Naganosta Tokioon, noin 300 kilometriä, ajeltiin keskinopeudella 40 km/h, kun aamukymmeneltä startattiin ja kuuden aikaan iltasella saavuttiin. Pienellä mopolla olisi puksuttanut samassa ajassa.  :)

Viikko sitten maanantaina matkattiin Hirakataan, Osakan ja Kioton väliseen yliopistokaupunkiin, jossa odotti tuttuja: kaverimme Olli ja Iina, joilla on alkamassa vaihtovuosi Japanissa. Piipahdettiin paikallisessa opiskelija-asuntolassa, jossa oli tiukat säännöt vierailijoiden suhteen, ja ainoa mitä saimme tehdä oli istua lounge-tilassa. Saimme Suomen-tuliaisina hapankorppua, Fazerin sinistä, xylitol-purkkaa ja Bliw-saippuaa. Seuraavana päivänä treffattiin Kiotossa ja pyörähdettiin porukalla parissa pyhätössä, joita siinä kaupungissa piisaa.

Yksi Kioton temppeleistä

Higashi-Honganji -temppelin valtava puu-
rakennus, jonka toinen puoli oli remontissa

Puhdistautuminen ennen
temppeliin menoa.

Temppelin edessä kasvoi valtaisa puu.

Naganon Zenkoji-temppeli

Kiotosta Naganoon ajeltiin torstaina taas pitemmän kaavan mukaan. Kohtasimme senkin ihmeen, että Japanin junat olivat myöhässä aikataulusta. Matkan alkupäässä se ei meitä häirinnyt, mutta loppupää venähti sitten hiukan roimemmin: Matsumoton jälkeen alkoi hillitön sade ja salamointi, ja Inariyaman asemalla juna tyssäsi paikalleen. Kahteen tuntiin ei liikahdettu mihinkään, eikä konnari tiennyt jatkosta mitään. Lopulta, kello yhdeksän paikkeilla, suostuttiin ilmeisesti myöntämään, ettei se juna taida tästä nyt mihinkään jatkaa, vaikka sateenropina olikin hiljennyt, ja matkustajat kärrättiin bussikyydillä Naganoon.

Ihmisiä vastaanottamassa mestarin siunausta.

Naganossa tuli matkamme sadas päivä täyteen, ja sen kunniaksi heräsimme lauantaina viideltä ehtiäksemme Zenkoji-temppelin aamuhartauteen. Siellä piti polvistua riviin, kun munkit saapuivat aloittamaan messua, ja joku mestari kopautti jokaista ketjulla päänuppiin. Sisällä temppelissä he alkoivat hymistä suitsukkeentuoksun leijaillessa, ja ihmiset kävivät polvilleen tatamille. Me seurasimme sivummalta. Tilaisuuden olisi kieltämättä odottanut olevan jokseenkin rauhallisempi; ihmiset tulivat ja menivät ja kolistelivat koko ajan - kyllä suomalaisessa kirkossa sunnuntaiaamuna taatusti on hartaampi fiilis.

Apinaperhe ihmettelee turisteja.

Apinoiden asumaseutua

Temppelistä livahdettuamme kävelimme oitis lähijuna-asemalle, josta ostimme menopaluun läheiseen Monkey Parkiin. Siellä asustavat kuuluisat lumiapinat (lumisia toki vain talvella...), jotka tykkäävät puljata kuumassa lähteessä - ainakin talvella lämmittelemässä. Nytkin muutama apina kyllä köllötteli vedessä, mutta se saattoi johtua siitä, että alueen työntekijä kävi heittämässä veteen siemeniä otusten syötäväksi - ja saadakseen ne menemään veteen, jossa niitä katsomaan tulleet ihmiset haluavat saada ne valokuvatuksi. Hauskoja veijareitahan nuo olivat inhimillisine ilmeineen, eivätkä ne pahemmin piitanneet ihmistovereistaan. Yöksi apinat palaavat metsiin, ja tulevat ihan omasta halustaan viettämään päivänsä altaalle. Junalippumme hintaan kuului visiitti juna-aseman vieressä olevaan onseniin, eli yleiseen kylpylään, jossa istutaan kuumassa lähteessä kuin saunassa, ja Tapsa käytti tilaisuuden kokeilla. Sinne kuulemma suli.

Apinoiden touhuamista pääsee seuraamaan myös livenä netissä.

Sunnuntaina sitten istuttuamme taas koko päivän junassa saavuimme Tokioon. Majoituimme Asakusan alueelle hostelliin, ja iltapalanhakumatkalta tullessamme käveli sumopainija vastaan. Eilen menimme ensitöiksemme ylittämään Shibuya Crossingin, paikan, jossa tietää olevansa Tokiossa.

Minnekä sitten?

Torstai-iltana Hiroshimassa yritettiin ennen nukahtamista keksiä, mihin mentäisiin sieltä viikonlopuksi. Saari nimeltä Naoshima vaikutti Rough Guiden (ei tällä kertaa Lonely Planetin) perusteella paikalta, jossa voisi hengata pari päivää tekemättä paljon mitään ja kerätä taas vähän jaksuja. Oli kuitenkin viimeinen lomaviikonloppu paikallisilla, joten vaikka turisti-infon täti perjantaiaamuna avuliaasti moneen majapaikkaan puolestamme soitteli, tuotti Naoshima vesiperän. Päädyimme sitten Kurashikiin, pieneen paikkaan, josta löytyi kivoja vanhoja taloja ja Youth Hostel.

Koska matka Hiroshimasta Kurashikiin ei ollut ylen pitkä, teimme pienen kieppauksen läheiseen Okayaman kaupunkiin, jossa taas jätimme rinkat asemalle kaappiin (saimme muuten aika hienosti tungettua molemmat päällekkäin keskikokoiseen lokeroon). Kävelimme asemalta kohti pientä saarta kaupungin toisella puolella, jossa sijaitsi Korakuen-niminen, 1600-luvulta peräisin oleva puutarha. Loistokkaita olivat sen istutukset, silmiähiveleviä kiviasetelmat ja vonkalemaisia kalat lammessa. Nautimme myös sobanuudeleita ravintolassa joenuoman äärellä. Illalla saavuimme sitten Kurashikiin, jossa päätimme urheasti kävellä noin kilometriltä kartalla näyttävän matkan hostellille.

Kanava Kurashikissä

Hostelli kuitenkin sijaitsi järjettömimmässä paikassa, mihin nuorisomajan ikinä voi sijoittaa: hautausmaan keskellä jyrkän mäen päällä. Ensimmäinen nousumme sinne rinkat niskassa oli niin sanotusti hengästyttävä elämys. Saavuimme hiessä uiskennellen hämärään taloon, joka totta puhuen toi mieleen Stanley Kubrickin Hohto-elokuvan, etenkin, kun olimme siinä vaiheessa paikan ainoat vieraat. Hostellista oli vieraiden pysyteltävä ulkona klo 10-16 -välisen ajan, koska siellä työskentelevän pariskunnan piti päästä hoitamaan muita asioita tuona aikana. Onneksi keskustasta löytyi kahvila ilmaisella wi-fillä, joten hengasimme sitten siellä koko lauantain. Jos reppumatkailijan pyhän kolminaisuuden muodostavat matkalippu, sänky ja murkina, on ilmainen netti suuri neljäs pyhyys, jota ilman ei montaa päivää hengitellä.

Lounasta kaikille aisteille

Pallokalaa, hapanpapuja ja pomminjälkiä - syväsukellus japanilaisuuteen

Akama-jingu, Shimonoseki

Laiva lipui Japanin rantaan siis kahdeksan aikaan tiistaiaamuna. Meillä oli sovittuna treffit Couchsurfing-isäntämme Seijin kanssa puoliltapäivin Shimonosekin kalamarketissa. Siihen asti tapoimme aikaa globalisaation saavutusten merkeissä - lounastamalla Subwayssä ja kahvittelemalla Starbuck'silla. Kävimme lisäksi asemalla ostamassa Seishun Juhachi-kippu -nimiset junaliput, joilla saamme matkustaa viitenä vapaavalintaisena päivänä rajattomasti hitailla paikallisjunilla. Nämä liput ovat oiva vaihtoehto Japan Rail Passille, joka maksaisi neljä kertaa enemmän ja pakottaisi kiirehtimään paikasta toiseen, jotta tulisi hintansa väärtiksi. Kippu-lippu kustansi euroissa satasen verran, jolloin yhden päivän matkat saa parillakympillä, mikä on aika hyvin, jos vaikka vetää päivässä Osakasta Tokioon. Liput tosin ovat voimassa vain koulujen loma-aikoina, eli tässä tapauksessa 10. syyskuuta saakka.

Eteläsaaren Kyūshūn (vas.) ja pääsaaren Honshūn erottava Kanmonin kanava.

Illallista japanilaisittain.
Keskellä sinisellä Iittala-lautasella fugua eli pallokalaa.

Myönnetään, että majoituksen kalliit hinnat Japanissa kannustivat meitä sohvasurffauksen pariin (vaikkei pääpointtina siinä olekaan ilmaisten öiden kerääminen). Seijin kanssa viettämämme päivä oli kuitenkin matkan mieleenjäävintä antia. Kaveri kuskasi meitä kaupungin nähtävyyksiä katsomaan, ja kokkasi illalla mahtiaterian, joka esitteli makunystyillemme monta uutta aistimusta. Maistoimme mm. fugua, eli pallokalaa, joka väärin käsiteltynä on tappavan myrkyllinen, sekä nattoa, siis hapatettuja soijapapuja (japanilaisten surströmmingiä). Lisäksi ilahduimme siitä, että Seiji sattui olemaan todellinen Suomi-fani: hänellä on asuntonsa yhteydessä Suomi-tuotteita myyvä putiikki, josta löytyy kaikkea Marimekosta ja muumeista Iittalaan ja Karhu-tuoppeihin. Hän fanitti myös ralliautoilua ja oli käynyt Suomessa paitsi hankkimassa myytäviä tuotteita myös seuraamassa Jyväskylän rallia. Toivotimme hänet lämpimästi tervetulleeksi Turkuun, jahka taas tulee aika käydä hakemassa uutta myytävää puotiin.

O-torii -portti

Seuraavana aamuna lähdimme Shimonosekistä eteenpäin tietämättä muuta kuin että suunta on kohti Hiroshimaa. Kolme junanvaihtoa myöhemmin olimme jo Hiroshiman nurkilla, ja meitä vastapäätä istui vanhempi rouva, joka alkoi kiinnostuneesti ja hyvällä englannilla jutustella kanssamme. Hän antoi meille puhelinnumeronsakin, jos vaikka haluamme myöhemmin pistäytyi hänen luonaan Yokohamassa, missä hän asuu. Lisäksi hän suositteli nähtävyydeksi Hiroshiman lähellä sijaitsevaa Miyajiman saarta ja siellä olevaa pyhättöä. Teimme spontaanin liikkeen ja jäimme pois junasta, kun saavuttiin Miyajima-asemalle. Rinkat jäivät aseman säilytykseen, kun hyppäsimme saarelle vievään lauttaan. Saarella käpötteli turhankin kesyjä peuroja, jotka yrittivät syödä kartan Tapsan kädestä, ja pyhätön edustalla merestä nousi O-torii -portti, varmaan yksi Japanin tunnetuimmista näkymistä.

"Elä vie!"

Viisikerroksinen pagoda

Itsukushima-jinja shrine.

Parin tunnin päästä palasimme junaan ja jatkoimme loppumatkan Hiroshimaan. Tiemme kävi ensimmäiseksi turisti-infoon, jossa saimme tietää, että kaupunki on täynnä visitoijia jonkin anime-tapahtuman johdosta, ja ainoa ok-hintainen vapaa huone meille löytyi hiukan ankeasta motellintapaisesta. Tatami, futon, matala pöytä ja istumatyynyt sekä kenkien vaihtaminen ulko-ovella sisätohveleihin (plus vessassa erityisiin vessatohveleihin) olivat sielläkin takaamassa japanilaisen ilmapiirin.

Kello ja Hiroshima
pysähtyivät 8:15

Torstaipäivä kuului Hiroshimalle. Peace Memorial Museum tarjosi kattavan tietopläjäyksen atomipommi-aiheesta - museoissa ei ole tullut tällä reissulla kauheasti käytyä, mutta tässä tapauksessa se oli aika must. Näimme mm. pommin uhreilta talteen saatuja hiuksia ja kynnenpalasia, räjähdyksen kuumuuden sulattamia tiilen ja posliiniastioiden jäänteitä sekä tietenkin kuvia kaupungista ennen ja jälkeen elokuun kuudennen 1945. Kaupungista nykyisellään kieltämättä huomasi, että se on rakennettu 1900-luvun jälkipuoliskolla: ei se niin kauhean kaunis ollut, laatikkotaloja kaikki tyynni.

Peace Park ja Museo sijaitsevat
nykyään keskellä olevalla saarella.

A-Bomb Dome

Vuodesta 1968 lähtien Hiroshiman
kaupunginjohtajat ovat lähettäneet
protestikirjeitä ydinkokeita tekevien
maiden johtajille. Kuvassa Obamalle
lähetettyjä.

Children's Peace Monument

Ennen ja jälkeen.

Hiroshimasta saatiin aikaiseksi lähettää muutama postikorttikin (pakko mainita, että Koreasta ei uskomatonta kyllä löytynyt tavallisia postikortteja ei sitten mistään, tiedoksi, jos joku toivoi sieltä korttia :) ). Tämä piti kertoa siksi, että postitoimistossa oli mitä riemastuttavin virkailija: pieni mies, joka höpötti taukoamatta touhutessaan tohkeissaan merkkejä kiinni kolmeen postikorttiimme. Hän selvästi rakasti työtään! Muutenkin japanilainen asiakaspalvelu on ihan omaa luokkaansa: tiskin takana kohtaa aina niin sydäntäriipaisevaa ystävällisyyttä, että tekisi mieli halata ja rutistaa ja toivottaa onnea ja menestystä. Suomeen pitäisi kyllä hankkia japanilaisia asiakaspalvelukonsultteja...

Japaninmerta ylittämään

Taustalla Busan.

Siirtymämme Etelä-Koreasta Japaniin joutui laivakyydillä Busanista Shimonosekiin, jonka välinen matka-aika oli kaksitoista tuntia. Sama kuin Turusta Tukholmaan siis. Tunnelma kuitenkin oli hyvin erilainen siihen nähden, sillä laivaa ei ollut tarkoitettu juhlimiseen, pelkkään ihmisten siirtämiseen vain. Laiva oli nimeltään Hamayuu ja liput siihen maksoivat 95 000 wonia per pää, siinä seitsemänkymppiä siis, mikä ei toki ollut ihan halpaa, jos vertaa siihen Ruotsin-laivaan. Tosin tällä laivalla ei mennyt rahaa taxfreehin tai kaljoitteluun. Laivalla käypää oli ainoastaan Japanin valuutta, joten onneksi vaihdoimme Korean wonien jämät jo satamassa siihen. Majoituimme halpaluokkaan, eli huoneeseen, jossa oli monta patjaa lattialla ja lisäksemme seitsemän muuta ihmistä (näistä kaksi lapsia, joista toisen koipi venkoili yöllä lattian yli Tapsan kylkeen). Aterioimme yleisen tilan vapaan pöydän ääressä pikanuudeleilla, porkkanoilla ja appelsiineilla. Sykähdyttävä Korea loittoni yöhön suolaisessa, tuskin lainkaan viilentävässä merituulessa.

Pienen laivamme pienoismalli

Ravintolan tarjontaa.

Pikanuudeleihin sai kuumaa vettä.

Hyttimme edullisimmassa luokassa.

Aamulla Japanissa odotti passintarkastus, joka oli lähestulkoon kuumottava. Meiltä kyseltiin kaikenlaista kiperää, kuten missä kaikkialla aiomme käydä, ja mihin osoitteeseen olemme majoittumassa. Lomakkeeseen olimme ilmoittaneet erään Youth Hostelin osoitteen, vaikka tosiasiassa aioimme couchsurfata ensimmäisen yön. Shimonosekin maahantuloviranomaiset ovat kuuleman mukaan tiukkoja, koska satamaa käytetään paljon oleskeluluvan pidentämistarkoituksiin. Poliisimieskin kävi meitä hiukan tenttaamassa, mutta ohjeisti meidät sitten kohteliaasti juna-asemalle päin. Nippon, here we come!