Kaupunkien kaupunki

The Apple.

Suunnaton matka saapui viimeiseen varsinaiseen etappiinsa viime lauantaina, ja viikko vierähti the Cityssä, maailman kenties itsetietoisimmassa kaupungissa, New Yorkissa. Manhattania koluttiin ristiinrastiin, syötiin falafeltaskuja kadunkulmissa, sujautettiin dollarlappusia omalaatuisten katusoittajien hattuihin, käveltiin pahvikahvi kädessä (ainakin toinen meistä), ja valokuvattiin kuuluisia taloja. Manhattan on kaikeksi onneksi tehty kävelijälle, siellä ei tarvitse olla jatkuvasti metron varassa. Suuri osa kaupungin viehätyksestä johtuu elokuvista - hullua suorastaan, että tämä on oikeasti täällä, olemassa...

Manhattan.

Kotitalomme lähiössä.

Majapaikkamme sijaitsi epäkäytännöllisen kuuloisesti New Jerseyssä, Manhattanin länsipuolella Hudsonin joen toisella puolen - eli ihan eri kaupungissa. Näin siksi, että Manhattanilta tai edes sen läheisyydestä osoittautui kinkkiseksi löytää hintalaatusuhteeltaan kelvollista asumusta: ihan räkälöiltä vaikuttavistakin paikoista olisi joutunut maksamaan itsensä yskäiseksi. Lopulta löysimme tämän New Jerseyn pienen guesthousen, josta kaikki arvostelijat olivat tykänneet, ja säästimme paljon. Matka kämpiltä ensin asemalle ja sitten PATH-linjan junalla Manhattanille vei noin 40 minuuttia suuntaansa, mutta itse asiassa siitä vain syntyi mukava vaikutelma niin kuin olisimme paikallisia emmekä turisteja.

Hiljainen pääsiäissunnuntai New Jerseyssä.

Jonkinlaiseksi lempikohteeksemme Isossa Omenassa muodostui Union Square, jonka ympäriltä löytyi paitsi Barnes & Noblen kirjakauppa myös Whole Foodsin luomuruokakauppa. Aikomuksena myös oli löytää täydellinen ihmistenkatselukahvila (=lokoisat sohvat ikkunan ääressä), mutta sellaista ei valitettavasti tullut vastaan, kahvilat (varsinkin Starbucksit) kun olivat aina tupaten täynnä, eikä kaikissa ollut edes tuoleja, vain pystykahvipöytiä. Puistoissa olisi ollut kiva istua pitempään, mutta kun ei tarjennut - kevät on täälläkin ehtinyt vasta 5 - 9 lämpöasteeseen.

Syksyllä sattuneen Sandy-pyörremyrskyn tuhojen takia Vapaudenpatsaan saari oli suljettu. Lady Libertyä piti siis tyytyä tiirailemaan Manhattanin kärjestä käsin - patsas kuitenkin lienee tässä kaupungissa se juttu, jonka nähdessään tajuaa olevansa täällä (vrt. vaikkapa Pariisissa Eiffel-torni).

Tämän lähemmäksi Vapaudenpatsasta ei päästy.

Entisten WTC-tornien paikalle ollaan pykäämässä 9/11-muistopuistoa uusien, jo osittain korkeiksi nousseiden tornitalojen keskelle. Muistomerkkiä pääsi nyt jo katsomaan - ilmaiseksi - jonottamalla pitkään rakennustyömaan uumeniin piilotetulle aukiolle. Kummankin tornin entisellä paikalla on nyt syvä neliskanttinen suihkulähde, jonka reunoihin on kaiverrettu kaikkien rytäkässä menehtyneiden nimet (jostain syystä ei kuitenkaan lentokoneen kaappaajien nimiä).

Uusi WTC kohoaa edeltäjiään ylemmäs.

9/11 Memorial Site.

Mitähän syvyyksiin lipuva vesi kuvastaa?

Central Park jaksettiin kävellä eteläpäädystä puoleen väliin - on se kyllä mahtipuisto, vaikkei varmaan tähän aikaan vuodesta parhaimmillaan. Olihan se aika eri näköinen sellaisenaan kuin niissä lukuisissa leffakohtauksissa, joissa se on nähty. Ei löydetty Cloverfieldissä esiintyvää siltaa, mutta Yksin kotona 2 -maisemista spotattiin se yksi aukio, jolla roistoista pitempi kähveltää ohikulkijalta hatun, ja tietysti Plaza Hotel! :)

Central Parkin luistelijat ja muut otukset.

Skyline.

Kuuluisa nurmikko kevätväreissä.

Mies täytti puiston jazzilla.

Niin, kuvittele.

New Yorkissa pitäisi kyllä asua vähintään muutama kuukausi että pääsisi siitä jyvälle. Vaikka se itsekin tietää niin kovin hyvin olevansa mahtava kaupunki, ei sen mahtavuus siitä vähene. Elokuvallisuuden ohella se varmaan johtuu niistä tiukkaa ruutukaavaa piirtävistä kaduista, joilla kuljeksii ihmiskunnan koko kirjo, joita täplittävät keltaiset taksit, ja joilla voi tulla vastaan ihan mitä tahansa.

Flatiron, litteä talo.

42nd Street.

Huikea rytmimies kadulla (otimme myös videolle).

Brooklyn Bridge.

Times Square.

New York Public Library.

Chrysler Building.

Grand Central Station.

Manhattanin kärki Empire State Buildingista.

Modernin taiteen museoon MoMAan pääsee
perjantai-iltaisin ilmaiseksi. 

Picassoa MoMAssa.

Kunnon purilaiset.

Mies maalasi katuun viestin.

Suunnaton matka jatkaa nyt lauantain ja sunnuntain välisenä yönä lennolla... jossei kerrotakaan minne (vaikka kotiväki sen jo tietää). Palaamme Suomeen ensi keskiviikkona, 10.4. Mutta ei siis suorinta reittiä! :)

Junamatkan kuvaus

Niin tuli tehtyä vielä yksi iso junamatka, San Franciscosta New Yorkiin. California Zephyr -nimellä kulkeva rataosuus on yksi kuuluisimpia maisemajunareittejä, ja San Franciscon päässä se starttaa Emeryvillestä, koska Franciscoon asti ei kulje kiskoja. Bussi vei meidät Emeryvilleen, ja sieltä päästiin matkaan noin kello yhdeksän keskiviikkoaamuna.

Matkustajia astumassa California Zephyriin.

Jostain oli mieleen muovautunut kuvitelma kauhean fiinistä junamatkasta, jossa illastetaan valkoisten pöytäliinojen äärellä ja pukeudutaan tyylikkäästi (mistä lie elokuvista mielikuva peräisin). No, eihän tämä nyt sellainen toki ollut. Arkinen perusreissu - muut matkustajat olivat pääosin jenkkejä palaamassa kotiinpäin jonnekin Californian ja Illinoisin välille. Lentäminen on taatusti yleisempi tapa siirtyä osavaltiosta toiseen, niin että hiukan jopa ihmetyttää, että pitkäpiimäistä junamatkavaihtoehtoa pidetään yllä. Ainakaan kaikki kanssamatkaajistamme eivät vaikuttaneet siltä, että ihan huvikseen olisivat lähteneet junalla maata halkomaan.

Pienoishytti.

Kahdeksi yöksi meillä oli pienen pieni "roomette", eli minihytti, jossa juuri mahtui istumaan ja loikomaan, muttei ottamaan yhtään askelta. Aika kului tuttuun tapaan lukiessa, nukkuessa, maisemaa ihmetellessä ja syödessä. Jos nyt viitsii tehdä jotain vertailua tämän junan ja Trans-Mongolian junien välillä, niin eipä paljon yhtäläisyyksiä löydy... Otetaan vaikka esimerkkinä se, että tämän junan vessasta löytyi niin wc-paperia, käsipaperia kuin kasvopaperiakin ja lisäksi vielä wc-pytyn reunasuojuspaperia. Venäläisissä junissa, silloin kun vessan ovi sattui olemaan auki, siellä oli joskus yksi vähäinen paperirulla, kunnes se loppui - lisää ei tullut. Zephyr-junassa pääsi myös suihkuun, ja kaikin puolin hyvät olivat olot - ehkäpä junalla ei muuten kukaan tässä maassa matkustaisikaan.

Ruokapuoli oli oma lukunsa. Hyttien hintaan siis kuului kolme ateriaa päivässä, ja suppealta ruokalistalta löytyi myös kasvis- ja kalavaihtoehdot. Laatutaso oli aika kouluruokamainen, mutta olihan tuo syötävää sentään: löytyi vegepurilaista, perussalaattia, tilapia-kalaa linssien ja porkkanoiden kera sekä kasvispastaa. Hurja tosin oli se määrä, joka ruokaa jätettiin lautasille. Okei, jäi meiltäkin osa hampurilaisannokseen kuuluneista ylirasvaisista perunalastuista syömättä, mutta kyllä aikamoisen jäteannoksen saivat ravintolavaunun tädit heittää menemään joka aterian päätteeksi.

Amerikkalaisille, noille small talkista tunnetuille ekstroversion ruumiillistumille, piti junayhtiön edustajien jostain syystä vuolaasti pahoitella sitä, että ravintolavaunussa tuli odottaa, että heidät sijoitetaan samaan pöytään muiden matkustajien kanssa, ja istumapaikkalaisille sitä, että kun joltain asemalta tuli paljon uusia ihmisiä kyytiin, eivät he saaneet enää pitää kahta penkkiä itsellään, vaan piti päästää joku viereensä. Meille tuli yllätyksenä, että jenkeille on oma fyysinen tila näin ilmeisen tärkeä - ei sen menettäminen suomalaisillekaan kai noin rankkaa ole.

Parhaat maisemat nähtiin torstaipäivän aikana, jossain siinä Coloradon ja Nebraskan seuduilla. Kuvasto vaihtui lennossa lappimaisista kuusikkokukkuloista oranssiksi erämaaksi ja utuisista lumihuippuvuorista harmaaksi laaksonpohjaksi. Tässä pieni kuvakertomus:

Aluksi oltiin vähän niin kuin Lapissa...

...sitten tuli erämaata...

... kuivaa kiveä...

...ja mongoliamaista aroa...

...kunnes joki lähti virtaamaan...

...ja jotakin taas kasvoi rinteillä...

...sitten oli lumista jälleen...

...ja noustiin korkealle...

...kunnes laaksossa juna teki mutkan...

...ja yhtäkkiä oltiin Satakunnassa.

Perjantaina klo 14 saavuttiin Chicagoon. Siellä meillä oli aikaa seitsemän tuntia ennen toisen junan lähtöä kohti Nykiä. Kirpakka kevättalvi sai vetämään myssyt syvemmälle, kun tallusteltiin lenkki Chicagon keskustassa ennen evästankkausta ja siirtymistä takaisin rautatieasemalle.

Chicago ja Marina Cityn tornit.

Cloud Gate, pilviportti.

Kupponen kuumaa tähän hyytävään päivään.

New Yorkin juna, hienommalta nimeltään Lake Shore Limited, liikahti ennen iltakymmentä, ja tällä kertaa oltiin ihan vain istumapaikoilla. Mahdollisuudet saada unen päästä kiinni olivat tosin maksimoidut sikäli, että penkit sai kunnolla takakenoon, jalkatilaa oli ruhtinaallisesti ja tyynytkin saatiin lainaan. Palelu olikin sitten ainoa syy, miksi nukkuminen oli heikkoa. Hidasta oli tämänkin junan eteneminen, maksiminopeus veikaten siinä 80 km/h, joten lauantai-iltaan puoli seitsemään saakka saatiin körötellä. Sitten, New Yorkin esikaupungin jo saartaessa junanraiteet, pistivät kaiuttimista soimaan Frank Sinatran "New York, New York" - ja vihdoin, olimme Manhattanilla!