Kaakkois-Aasian rajanylitykset ovat reppureissaajan jännitysmomentteja. Vietnamiin päästiin ongelmitta, mutta Laosiin pyrkiminen olikin sitten yhtä säätämisen riemuvoittoa. Valitsimme ylityspaikaksi Na Meon/ Nam Xoin, josta pääsee läpi Thanh Hoasta kohti Sam Neuaa kulkevalla bussilla. Se oli sijainniltaan sopivin Hanoin ja seuraavan kohteemme Luang Prabangin välissä, vaikka ei ilmeisesti olekaan kaikkein yleisimmin käytetty.
 |
| Hard seats - kirjaimellisesti |
Thanh Hoaan pääsee Hanoista sekä bussilla että junalla - me päädyimme junaan, koska se oli halvempi (60 000 dongia) ja ehkä hiukan turvallisempikin vaihtoehto. Autenttinen se oli myös: penkit olivat puuta, ja ikkunaa oli pakko pitää auki kuumuuden takia, jolloin sai hengitellä pölyä ja dieselmyrkkyjä neljä tuntia.
Thanh Hoa ei ole turistikohde ei sitten pätkääkään. Jostain syystä siellä on kuitenkin monta isoa hotellia. Juna-asemalta kaupunkiin päin tullessa eteen ilmaantui ensimmäisenä hotelli nimeltä Sao Mai, johon marssimme suoraa päätä kysymään huoneen hintaa, vaikka paikka näyttikin aivan överiltä. Ulkoapäin ja aulan osalta Sao Mai oli lähes loistokas, mutta huoneemme ja muut tilat paljastivat sen kuitenkin aika kuluneeksi. 600 000 dongia (22 euroa) per yö (+ vietnamilainen buffetaamiainen) maksettiin - halvempia olisi löytynyt kyllä.
 |
| Thanh Hoan loistohotelli... |
Thanh Hoa ei myöskään ole mikään mukava paikka siitä syystä, että majoituksen överiyttä lukuunottamatta reissarin pyhän kolminaisuuden (sänky - ruoka - lippu, eli ne kolme asiaa joita pitää vuoronperään jatkuvasti olla hoitamassa) toteuttaminen onnistui erittäin huonosti. Lippuja bussiasemalta ei saatu ostettua etukäteen, kunnon vatsantäytteen ostopaikkaa ei myöskään löydetty, eikä edes saatu valuuttaa vaihdetuksi.
 |
| ...ja sen viereistä rähjäisyyttä |
Lonely Planetin mukaan bussit Sam Neuaan lähtevät päivittäin klo 8 Thanh Hoan läntiseltä bussiasemalta. LP:n mainitsema aseman nimi, netissä jollain sivulla mainittu nimi ja se nimi, joka aseman portin yläpuolella lopulta luki, olivat kaikki eri nimiä. Joka tapauksessa asema sijaitsi muutama sata metriä etelään päin rautatieasemasta. Kävimme siellä toivoen saavamme liput valmiiksi ennen seuraavan aamun lähtöä. Puolenkymmentä innokasta apumiestä ympäröi meidät kysyen, mihin olemme menossa ja selittäen ties mitä muutamalla osaamallaan englanninkielen sanalla. Lipputiskin rouva lähinnä hymyili, mutta paikallinen miekkonen auttoi kovasti, kun yritimme varmistaa bussin lähtöaikaa, hintaa ja sitä, että se on tosiaan suora bussi Sam Neuaan saakka. Lähtöaika oli välillä 8.00, välillä 7.00 ja jossain kohtaa 7.30. Hinnan olisi pitänyt olla korkeintaan 300 000 dongia, mutta yhtäkkiä se olikin 500 000. Lipputiskiltä sitä ei kuitenkaan saanut ostettua, vaan vasta kuskilta aamulla.
 |
| Thanh Hoan läntisen bussiaseman portti |
Torstaiaamuna söimme aamiaisen hotellilla klo 6 ja otimme taksin bussiasemalle ennen seitsemää. Pääsimme sopivasti seuraamaan bussin pakkaamisoperaatiota. Takimmaiset penkit olivat jo täyteenahdetut ja mopot toivat paikalle vielä valtavia valkosipuli- ja riisisäkkejä, jotka tungettiin penkkien alle jalkatilaan. Katolla oli laatikoita päälletysten, ja tokihan sinne nostettiin sitten vielä yksi arkkupakastin. Rinkkamme pääsivät onneksi aika mukavasti takapenkkikuorman päällimmäisiksi. Istuimme niiden edessä, mikä oli sinänsä vaarallinen valinta, että äkkijarrutuksessa rinkat ja muut nyssykät olisivat ekana meidän niskassamme. Klo 7.45 lähdettiin, ja silloin bussissa oli vielä tilaa, mutta matkan varrelta kerättiin lisää väkeä, joten lopulta saatiin käytävätkin käyttöön.
 |
| Sam Neuan bussi |
 |
Aina nyt yksi arkkupakastin pitää
mukaan saada. |
 |
| Bussiasema. |
 |
| Muutama valkosipuli vielä kyytiin. |
Alkoi ennakkokäsitysten vuoksi pienellä kauhulla odotettu bussimatka halki mutaisten kyläteiden ja vyöryvien jyrkänteenreunojen Vietnamista Laosiin Na Meon rajakylän kautta. Matka osoittautui odotusten mukaiseksi; vain kanat puuttuivat bussin kyydistä. Ennen lähtöä paksu kaveri vyölaukun kanssa tuli pyytämään maksua, ensin Laosin valuutassa, joka oli 180 000 kipiä per hlö. Meillä oli vain dongeja, ja siten hinnaksi tuli noin 450 000 VND. Eri lähteet (Lonely Planet, netti ja kanssamatkustaja) olivat väittäneet, että hinnan pitäisi olla 250 000 - 300 000 dongia, ja niinpä arvelimme miehen yrittävän jälleen riistää meitä matkalaisia. Myöhemmin kuitenkin huomattiin, että Laosista päin Lonely Planetkin sanoi saman matkan hinnaksi sen 180 000 kipiä, joten ehkä se sitten oli oikea hinta (vai voiko sama matka päinvastaiseen suuntaan olla eri hintainen?)...
 |
| Mihin jalat? |
Pikkuhiljaa ajeltiin, vähän pidettiin tupakkataukoa ja muuten vain taukoa, ja takapenkkikuorma saatiin kertaalleen huojahtamaan lattialle. Ikkunat auki kuumuus ei käynyt kovin tukahduttavaksi, vaikka nahkapenkki ja takamus aikalailla sulautuivatkin yhteen. Torkku ei oikein tullut silmään, mutta ikkunasta oli ilo katsella mahtavaa luontoa ja rähjäisiä maalaiskyliä. Vaikutti siltä, ettei reitillä ollut ainuttakaan risteystä - vain se yksi tie Thanh Hoan ja Sam Neuan välillä, joka kulki kylien halki.
Yhden kylän kohdalla oli rekka jäänyt jumiin isoon mutalätäkköön ja kymmenkunta muuta rekkaa seisoi sen perässä ohi pääsemättä. Bussi oli onneksi pieni ja ketterä, se pääsi puikkelehtimaan rekkojen vierestä (kun yksi kaveri nosti bambukepillä sähköjohtoa mahtuaksemme sen alta) - ja matka jatkui. Puoliltapäivin oli lounastauko simppelissä syöttölässä tien laidassa, jossa pistelimme kipolliset riisiä (ja pari tofuviipaletta, jotka joku muu oli tilannut). Saimme silti maksaa pöytään tuoduista lihanpaloistakin. Muuten päivä menikin paastoten, sillä Thanh Hoasta ei ollut löytynyt kunnon kauppaa eväshankintoihin.
 |
| Lounaspaikka. |
 |
| Propagandaa tienlaidassa. |
Lähempänä Laosin rajaa saatiin vähän sydämentykytyksiä, kun ylitettiin huteria siltoja ja muutama rotkonreuna näytti kohtuu helposti murenevalta. Bussin pohja jyskähti välillä maahan, kun tie oli luisunut ojaan, ja heiluva lasti saattoi olla hyvinkin vähällä kipata meidät katon kautta alas rinteeseen. Mutta ei muuta kuin etiäpäin. Sadekelillä ei tätä retkeä kyllä kannata tehdä...
Na Meon kylään saavuttiin 15.30, eli ihan sopivasti ennen rajavirkailijoiden työpäivän päättymistä. Vietnamin poistumisleimojen jälkeen käveltiin rajan toiselle puolelle kinuamaan Laosin viisumeita. Laoslaiset ovat (Madventuresin mukaan) superrentoa kansaa, ja siltä se vaikutti jo rajalla. Kaverit eivät turhaa kiirehtineet ja hoidettuaan vietnamilaiset pois alta ryhtyivät haastattelemaan meitä, jotka siis olimme ainoat tosi ulkomaalaiset paikalla. Täytettiin kaavakkeet ja annettiin yhdet passikuvat mukaan. Viisumien hinta oli 36 jenkkidollaria per pää, ja oli hyvä, että löytyi tasaraha. Riina oli ottanut Vietnamin puolella leiman vanhaan passiin, mutta antoi Laosin pojille uuden, tyhjän passinsa, mikä ei onneksi herättänyt mitään ihmettelyä. Kuskimme tuli lopulta jo hoputtamaan, kun muut istuivat jo kyydissä, mutta me vielä jutustelimme viisumiluukulla. Taisivat laosilaiskaverit hiukan kiusata vietnamilaisia, kun rupesivat siinä kohtaa vasta etsimään lisää niittejä nitojaan, jolla saada maastapoistumislomake kiinni passeihimme. 30 päivän olemisoikeus Laosiin irtosi kuitenkin aivan pulmitta, vaikkei ollut tietoa mistään osoitteista tai jatkoyhteyksistä.
Rajamuodollisuudet veivät noin tunnin, ja vielä oli ajettavaa edessä. Kuuden aikaan tuli jo pimeää, ja samalla alkoi paleltaa, oltiin nimittäin jossain 1000 metrin korkeudessa. Muutamia kertoja pysähdyttiin jättämään joku kyydistä ja purkamaan lastista jotakin. Päämääräämme Sam Neuaan tultiin lopulta vähän ennen kahdeksaa, eli aika tarkat 12 tuntia reissu kesti. Kuski kehotti meitä jäämään pois jossakin, missä he purkivat osan lastista, mutta emme suostuneet, koska kukaan muukaan ei jäänyt siinä. Jäimme kyydistä sitten jonkun apteekin kohdalla, eli bussiasemalle meitä ei suinkaan viety. Asemat taitavat täällä päin maailmaa olla tarkoitettuja vain lähtemiseen, ei saapumiseen. Paikalle osuneet länkkärit auttoivat meitä paikantamaan itsemme tulostamastamme
kartasta.
 |
| Monumentti Sam Neuassa. |
 |
| Sam Neuan mopoilija. |
Sam Neuasta löytyy useita guesthouseja vierivierestä, joten majoittuminen ei siellä tuota huolta, mutta ruokapuoli on hiukan pulmallisempi. Viivyimme kylässä vain yhden päivän, ja söimme sekä lounaan (joka oli myös aamiainen) että päivällisen pikkuruisessa Dannao-nimisessä ravintolassa, josta löytyi 2-3 lihatonta vaihtoehtoa. Seuraavan bussimatkan eväät päädyimme poimimaan torikojuista: mandariineja, jotain munkeilta näyttäviä taikinarasvapalloja ja popcornia (!). Supermarketeja on näiltä seuduin turha hakea. Mainittakoon vielä, että Vietnamin dongien vaihtaminen Laosin rahaksi onnistui Lao
Development Bankissa, mutta ei Agricultural Promotion Bankissa, vaikka Lonely Planet niin väittää.
Matkaa Luang Prabangiin olisi ollut Sam Neuasta noin 16 tunnin verran, joten päätettiin tehdä välipysähdys Phonsavaniin. Saadaksemme sinnekin netistä kartan tulostettua menimme internet-putiikkiin, joka ei kuitenkaan tarjonnut kovin toimivaa palvelua: kukaan ei ilmeisesti ollut töissä siellä, osa koneista oli pelkkiä tyhjiä koteloita, eikä kenenkään mielestä ollut mitenkään ilmiselvää, mitä varten olimme sisään tulleet, vaikka osoittelimme vuoroin konetta ja tulostinta. No, Phonsavanissa pärjättiin sitten ilman karttaa. Sam Neua oli syrjäinen, hellyttävä paikka, jota satunnaiset turistit eivät ole paljon miksikään muuttaneet, ja annettakoon sen sellaisena pysyä.
