Penang, kulttuurien kuuma keitos

Penangin saari Malesian länsipuolella ja sen pääkaupunki George Town (joka kuuluu muuten kirjoittaa tuolla lailla erikseen) on tarjonnut meille paitsi paluun Kiinaan myös pilkahduksen Intiaan. Penangilla nimittäin malesialaiset ovat vähemmistönä alunperin Kiinasta tai Intiasta kotoisin olevaan väestöön nähden. Lisäksi brittien kolonialismi näkyy vahvasti ainakin arkkitehtuurissa. Vanha kaupunki saaren itänurkassa on Unescon maailmaperintökohde, ja siellä levittäytyvät vieretysten Little India ja Chinatown. Hostellimme sijaitsee näiden välissä, Masjid Kapitan Keling -kadulla, jota kutsutaan myös harmonian kaduksi, koska sen varrelta löytyy niin moskeija, kirkko kuin hindulainen ja buddhalainenkin temppeli. Melkoinen sulatusuuni siis! Täällä luulisi löytyvän suvaitsevaisuutta lyhyissä shortseissa ja hihattomissa paidoissa kulkevia eurooppalaisiakin kohtaan, vaikka muslimeille se varmaan tekeekin tiukkaa.

Kiinalainen temppeli, pitkästä aikaa.

Matkamme Ko Lantalta Penangille oli zeniläisten hermojen kehittämisen kannalta antoisa. Täytyy sanoa, että thaimaalainen matkanjärjestäjä osoitti hämmästyttävää optimismia ilmoittaessaan meille minibussimatkan oletettua kestoa ja kellonaikoja. Auto tulisi noutamaan meitä klo 7.50, saarelta lähdettäisiin klo 8, bussinvaihto Trangissa tapahtuisi klo 10.30-11.00 ja määränpäässä Hat Yaissa oltaisiin klo 12.

Juu.

Keskiviikkona noin kello 8.20 joku nainen saapui mopolla guesthousemme eteen, jossa olimme yli puoli tuntia jo ihmetelleet, sanoen vievänsä meidät yksitellen bussiasemalle lähdön nopeuttamiseksi. Näin tehtiin ja bussiin päästiin, matka alkoi siis lopulta vähän ennen yhdeksää. Trangissa oltiin 11.30. Siellä, pikkubussifirman toimiston edustalla sählingin saattelemana porukkaa vaihdettiin eri bussiin kunkin määränpään perusteella, ja jostain syystä meidät osoitettiin lopulta takaisin samaan bussiin, josta juuri olimme nousseet. Kuski lähti ajamaan ja vei meidät Trangin linja-autoasemalle. Seurattuamme häntä kummastuneina tajusimme, että hän osti meille liput toiseen (eri firman?) bussiin, jonka lähtöä saisimme odottaa kaksi tuntia. Oliko kyseessä emäkusetus vai jokin outo hätäratkaisu, sitä emme saa koskaan tietää, mutta klo 13.30 saapui pikkubussi, jonka päämäärä oli Hat Yai. Perille päästiin loppujen lopuksi noin klo 16.

Hat Yai on eteläisen Thaimaan suurin kaupunki, mutta turistit tulevat sinne todennäköisesti vain siksi, että sieltä pääsee kätevästi Malesiaan. Majoituimme yhdeksi yöksi lähelle juna-asemaa, sillä Malesiaan vievän junan oli määrä lähteä aamulla klo 7. Yritimme ostaa liput siihen illalla etukäteen, mutta se ei käynyt päinsä, vaan käskettiin tulla aamulla 20 minuuttia ennen lähtöä ostamaan. Vaihdoimme illalla suurimman osan bahteistamme Malesian ringitteiksi, ja kun emme tienneet, kuinka paljon junaliput tulisivat maksamaan, meillä ei sitten aamulla ollutkaan tarpeeksi bahteja. Mutta ei hätää, saimme maksaa 664 bahtin (16 €) hinnan osittain ringitteillä ja loput bahteina.

Hat Yain juna-asemalla aamun sarastaessa.

Junaan oli myynnissä ainoastaan 2. luokan paikkoja, eikä siinä itse asiassa ollutkaan kuin kaksi vaunua. Se oli tullut yötä myöten Bangkokista, joten penkit olivat sänkymoodissa. Pikkuhiljaa, kun uudet matkustajat nousivat kyytiin (kellon ollessa jo yli 7), lakanoita siivottiin pois ja penkit muuttuivat istuttaviksi. Suurin osa Hat Yaista junaan nousseista oli eurooppalaisia rinkkamiehiä ja -naisia. Tapasimme mm. kuusikymppisen hollantilaissedän, joka muisteli matkustaneensa Thaimaasta Malesiaan varmaan kymmenkunta kertaa vuosien saatossa, sekä saksalaisen kolmen hengen "ryhmä rämän", joka oli viettänyt joulun Ko Phayamilla ja telonut itsensä haavoille ajettuaan pimeässä moottoripyörällä.

Thaimaan puolella juna kulki jotakuinkin polkupyörävauhtia, joten Malesian rajalle pääsemiseen meni yli kaksi tuntia. Rajamuodollisuudet olivat harvinaisen kivuttomat: kamojen kanssa poistuttiin hetkeksi junasta, leimat saatiin passiin ja that's it. Veturi vaihtui malesialaiseksi. Vauhti rajan toisella puolen ei kiihtynyt kovin paljon (kukahan oli keksinyt liittää junan nimeen sanat "special express"?). Kolmen aikaan (Malesiassa kelloa siirrettiin tunti eteenpäin) saavuttiin Butterworthiin.

Lautalla Penangille.

Eri kulttuurit samassa veneessä.

Kapitan Keling -moskeija.

Lauttasatama Penangille sijaitsi aivan Butterworthin rautatieaseman vieressä, tosin kyltitys sinne oli aika heikkoa. Piti kävellä sekavan risteys- ja rakennustyömaa-alueen läpi löytääkseen portaat ferryn lähtöpaikkaan. Lauttareissun hinta oli aivan olematon, eikä se kauaa myöskään kestänyt, sillä George Town näkyy Butterworthista hyvin. Lonely Planetin kartan ja ystävällisen naisen neuvojen avulla suuntasimme apostolin kyydillä hostelliimme Red Inn Courtiin aivan Yrjönkaupungin ytimessä. Heti saapumispäivän iltana koimme jälleen uuteen maahan saapumisen virkistävyyden ja aistimme sekoituksen Pikku-Intian mausteisia tuoksuja, vanhojen talojen ränsistyneitä värejä ja moskeijasta kaikuvia rukouskutsuja.

Perjantaina noustiin Penang Hillille, kukkulalle kuuden kilometrin päässä kaupungista. Sinne pääsi kätevästi bussilla nro 204 sekä mäkeä ylös rullaavalla funikulaarilla (jonka hinta turisteille oli 30 ringittiä, paikallisille 8). 823 metriä merenpinnasta kohoavalta nyppylältä oli aivan kelpo maisemat. Maistoimme siellä yhtä penangilaisen keittiön erikoisuutta, Laksa-keittoa (jolla ei ollut laksatiivisia vaikutuksia, onneksi!), kalakastikkeesta ja voimakkaista mausteista koostuvaa soppaa. Malesialaisia ruokia on ylistetty niin kovasti mm. Lonarissa, että aiomme testailla niitä antaumuksella täällä olomme aikana. Muslimi- ja intialaiset vaikutteet takaavat sen, että possutonta ja lehmätöntä ateriaa ei liene vaikea löytää.

Penangin kukkulalta näkyy myös
kuuluisa silta mantereelle.

Hindutemppeli mäen laella.

Hindupatsas.

Ja toinen.

Viihtymyksemme Penangilla on sitä luokkaa, että varasimme jo kaksi yötä lisää alkuperäisen neljän jatkoksi. Taannoin Thaimaan Hua Hinissä tapaamamme suomalaisnainen ei suositellut George Townia käymisen väärtiksi, mutta onneksi emme uskoneet! Tässä on särmää!

Kuvia kujilta:

Kolmipyörämenopeli.

Talorivi kiinalaisalueella.

Ilta-ajelu Chinatownissa.

Pieni postiloota.

Mustunut.

Talo Pikku-Intiassa.

Kiinalainen käytävä.

Punavalkoinen.

George Townin rantakatu.

Uusi vuosi, jatkuva matka

Rantaelämän olennainen sisältö.

Ja niin on alkanut Uusi Vuosi reissareillakin! Puolitoista viikkoa Ko Lantalla on ollut uimisen, kirjan lukemisen ja syömisen osalta ahkeraa, mutta muuten uneliasta aikaa matkallamme. Rantaelämä Sunset Bungalowissa Klong Nin Beachillä korvautui viikon jälkeen turistikeskeisen pikkukylän tunnelmalla vaihdettuamme (aivan suunnitellusti) kortteeria saaren pohjoiskärkeen Ban Saladaniin.

Hiekkaukko (ei meidän tekemä).

Jouluaattona satoi kaatamalla. Niin olisimme halunneet näyttää Skypen välityksellä kotiväelle aurinkoista maisemaa bungalowin terassilta, mutta toisin kävi. Yritimme myös tiirailla joulurauhanjulistusta Yle Areenasta, mutta nettiyhteys oli siihen liian laiska. Illan tullen keli sentään selkeni ja lähdimme haeskelemaan juhlallista ateriaa rannan ravintoloista. Päädyimme Otto Lanta -nimisen paikan terassille, ja unohdimme joulun kunniaksi nuukailun. Jouluateriamme koostui valkosipulileivästä, nachoista, fish & chips -annoksista ja viinilasillisista. Eihän siinä kieltämättä mitään muuta jouluista ollut kuin ajatus päässä, että "nyt on joulu" - sekä viereisessä pöydässä tonttulakkeihin sonnustautuneen ruotsalaisseurueen suista raikanut "Hej tomtegubbar, slå i glasen och låt oss lustiga vara!" :)

Tulishow jouluiltana.

Otto Lantan edustalla oli niin aattona kuin muinakin iltoina suuri nuotio sekä tulishow, jossa paikalliset pojat tanssivat palavia keppejä pyörittäen. Joulunviettäjät lähettivät rannasta taivaalle tulilyhtyjä. Klong Nin Beachin bungaloweihin oli tullut joulua viettämään moni ruotsalaisperhe. Ainoat reppusankarit emme sentään olleet, vaan näimme jonkin verran muitakin rinkkamatkalaisia. Lapsiperheet olivat silti hallitseva näky rannalla.

Fantastinen hedelmäsalaatti.

"Varpaat kohti kattoo..."

Sunset bungalowsin rantapöydät.

Hiekkaveistoksia.

Auringon aika mennä...

...ja Kuun vuoro saapua.

Pikkunorsu odottaa asiakasta.

Perjantaina otimme mopotaksin Klong Niniltä Ban Saladaniin lähelle laivalaituria, josta olimme buukanneet öitä uudenvuoden yli Lanta Lantern -nimisestä guesthousesta - tämä oli jälleen budjettia hellivä ratkaisu, koska rantabungalowit olivat varsinkin näin huippusesonkina hinnoissaan. Lantern osoittautui sieväksi majataloksi, joka kaikkien kadun senpuoleisten talojen tavoin oli rakennettu tolpilleen veden päälle. Hiekkarannalle majatalosta vain oli sen verran matkaa, että uimiset saivat jäädä. Lauantaina kylläkin kävelimme lämpöhalvausta uhmaten (motskarinvuokraus nyt vain ei ole meidän juttu...) Klong Dao Beachille, joka oli lähin hyvä uimaranta. Se ei tosin ollut yhtään niin kiva kuin Klong Nin. Riina kävi silti pulahtamassa, ja sitten vain syötiin jätskit ja katseltiin paikalle tuotua pientä elefanttia, joka mutusti oksia luultavasti seuraavaa selkäkyytiläistä odotellessa.

Hetki löhöilyä Klong Dao -rannalla.

Saladanissa tuli iltaisin syötyä meriotuksia enemmän kuin kertaakaan Japanin jälkeen, mikä olikin fiksua, koska ruoka oli selvästi halvempaa kuin rantojen bungaloweissa, ja kala taatusti tuoretta, kun ravintolat ovat meren yllä.

Vuosi vaihtui vaiteliaasti: useimmat olivat epäilemättä suunnanneet Saladanin kylästä jonnekin "bilemestoille". Ainoa lyhyt reitti hiekkarannalle kulki tien päässä olevan hienommanpuoleisen hotellin pihan läpi. Haimme kaupasta pienen viinipullon ja hiipparoimme hotellin valottoman pihan yli reunimmaiseen rantatuoliin. Istuimme pimeässä ja odotimme ilotulituksia, joita sitten näkyikin jonkin verran kaukaisuudessa. Rannalle tuli muitakin lähettämään taas tulilyhtyjä (jotka sivumennen sanoen kerääntynevät roskaksi mereen), mutta kukaan ei epäillyt meitä muiksi kuin hotellin asukkaiksi - paitsi varmaan sitten, kun kävelimme taas pihan poikki pois kadulle.

Turistimyymälä Ban Saladanissa.

Matkan on aika jatkua huomenissa: Malesia kutsuu! Olimme jo valmiit valitsemaan yllättäen kalliimman vaihtoehdon ja menemään laivalla suoraan Penangin saarelle, kunnes selvisi, ettei täältä Lantalta menekään suoria yhteyksiä sinne saakka. Niin joudumme menemään hankalamman kautta maitse, pikkubussilla ensin Trangin kautta Hat Yaihin, ja sieltä jatketaan joko junalla tai bussilla rajan yli Butterworthiin, josta pääsee lautalla Georgetowniin Penangille.

Lentoyhtiöiden avokätisten joulutarjousten johdosta intouduimme muuten varaamaan jo useamman tulossa olevista väistämättömistä lennoista. Nyt on siis varsin varmaa, että Australian jälkeen tiemme käy ainakin Uuden-Seelannin ja Tongan kautta. Enää ei siis Suunnattoman matkan aikataulu ja eteneminen ole aivan niin joustavassa tilassa kuin tähän asti, mutta totta puhuen siihen ei olisi varaakaan. Kaakkois-Aasian pikkurahalla matkustus on pian muisto vain ja halpuus vaihtuu toivon mukaan helppoudeksi - ainakin jossain määrin.

Uuden Vuoden toiveemme ja tavoitteemme olkoon, että matka saisi jatkua loppuun saakka yhtä suunnattomana ja "mutkattomana" kuin tähänkin asti. Kyllä me tänä vuonna kotiin tullaan (todennäköisesti)! :)

Katse uuteen vuoteen.

Rannalta rannalle

Hiekan muovaama.

Vaivoin saimme sydämemme mukaan Ko Phayamilta viikko sitten, mutta etiäpäin oli mentävä. Palasimme Ranongiin kahdeksi yöksi, joita ei vietetty siinä ekan yön homehuoneessa, vaan Luang Poj -nimisessä ihanassa pikku hotellissa. Ranong oli ihan mukava kylänen, jonka pääkadulla sunnuntai-iltana oli katumarkkinat. Sieltä kävimme pitkästä aikaa keräilemässä kojuista paikallisruokamaistiaisia, kuten kookosmunkkipalloja ja Pad Thaita, eli tyypillistä thaimaalaista nuudelihässäkkää.

Näin syntyy Pad Thai. 

Ja tältä se näyttää lautasella.

Maanantaiaamuna lähdimme aikaisella bussilla kohti Krabia. Majoituimme Krabin kaupunkiin neljäksi päiväksi ennen siirtymistä Ko Lantan saarelle jouluksi. Kaupungissa sinänsä ei ollut mitään kummempaa tekemistä; pohdittiinkin, että on oikeastaan aika uskomatonta, että tässä samassa maassa on sellainenkin kaupunki kuin Bangkok, vaikka ovat Thaimaan pikkukaupungit näyttäneet hiukan sentään siistimmiltä ja paremmin rakennetuilta kuin Kambodzan ja Laosin vastaavat.

Krabin tunnusmerkkeinä pidetyt nyppylät.

Ruisleipää, uskoisko tuota!

Vakiopaikoiksemme Krabilla muodostuivat lähellä hostelliamme sijainnut Relax-niminen ravintola, josta sai loistavia aamiaisia hedelmäsheikkeineen ja vastajauhettuine kahveineen, sekä Night Market, josta käytiin iltaisin nappaamassa halpaa mättöä. Löydettiin yllätys yllätys myös skandinaavinen Café Europa, joka mainosti tanskalaista voileipälistaansa. Ruisleivänhimossamme ajauduimme tilaamaan viipaleet homejuustolla sekä graavilohella - vain todetaksemme, että eihän se niin hyvää ollut kuin kotona.

Iltamarketti valmistautuu.

Yhtenä päivänä ajeltiin songtaewin kyydillä Ao Nang -rannalle, joka on noin 20 km päässä kaupungista, ja Krabin pisimmälle kehittynyt (=turistoitunut) biitsialue. Ei vaivauduttu uimaan siellä, koska vesi oli likaisen näköistä ja rannalla paljon kiviä - sitä paitsi alkoi taas sataa vettä, mikä on jo tunnusomaista rantapäivillemme. Satuttiin löytämään rannan tuntumasta Krabi Resortin yhden huoneen avain, ja päätettiin palauttaa se. Kyseinen resortti osoittautuikin varmaan yhdeksi rannan hienoimmista, ja hetken toivoimme, josko löytöpalkkioksi irtoaisi pääsy lokoisille rantatuoleille, mutta hämmästyneet hymyt saivat kelvata.

Ao Nangin maisemia.

Sunset Bungalows, Ko Lanta.

Perjantaina vihdoin koitti päivä, jolloin Ko Lanta kutsui. Phayamin paratiisimaisuus oli nostanut riman korkealle, ja epäilimme, voiko Lanta-ranta olla millään yhtä mahtava. Minibussikuljetus majapaikan ovelta toiselle toimi ihan hyvin, joskin kuskilla oli hiukan vaikeuksia paikantaa kaikkien kyytiläisten ilmoittamat majoitukset, kun nimet ovat niin samankaltaisia. Saarelle päästiin kahdella autolautalla, ensin mantereelta pikku-Lantalle (Lanta Noi), sitten isommalle saarelle (Lanta Yai). Meitä odotti mökki Sunset Bungalowsissa, joka oli ainoa, josta saimme myöntävän vastauksen kyseltyämme majoitusta ainakin viidestä paikasta pari viikkoa sitten. Eräs pariskunta bussissa ei ollut varannut mitään etukäteen, mutta sai silti bungalowin aattoon asti Sunsetista. Kun nyt kerran äidyimme vertailemaan Lanta-saaren puitteita Phayamiin, niin kehnommaltahan se vaikutti monelta osin: bungalow on betonimökki eikä puumaja, se on maantasalla eikä tolppien päällä rinteessä, vieressä menee vilkas autotie eikä hiljainen polku, ja mitä vielä... Jätetäänpä siis vertailut sikseen ja nautiskellaan kirkkaasta uimavedestä, varsin roskattomasta rantahiekasta ja jouluhinnoillakin sentään melko edullisista murkinoista!

Joulu Thaimaassa... mikä jottei.

Vaitelias venhe.

Pieni paratiisiretki: Ko Phayam

Pieni thaimaalainen saari... aurinko... suolainen meri... kookospalmut... Ehkä ihminen tarvitsee nämä ollakseen viisi päivää tekemättä mitään.

Tallustelua hiekassa.

Luotettavan näköinen
laivakuski.

Chumphonista tultiin bussilla Ranongiin viime sunnuntaina, ja nukuttiin vastaan osuneessa vanhassa hotellissa yksi yö, joskin se oli aikamoinen liskojen - tai paremminkin hyttysten ja homeitiöiden yö: ensin jahdattiin yhtä torakkaa, sitten hylättiin umpihomeiset tyynyt lattialle ja loppuyö huidottiin korvissa iniseviä moskiittoja. Aamuvarhainen saapui lopulta, ja läksimme siitä sitten songtaew-kyydillä noin puolen tunnin matkan päähän Phayamin lauttalaiturille. Laivamatka kesti kaksi tuntia ja maksoi 150 bahtia nuppi.

Mr. Gao (kuka hän sitten mahtoi ollakin)

Ko Phayamilla ei ole ollenkaan autoja, vain mopoja ja skoottereita. Toimimme taas tapamme mukaisesti ja, saavuttuamme satamaan maanantaina keskipäivän aikaan, kävelimme majapaikkaamme. Kävely helteessä rinkan kanssahan on jo tullut tutuksi - sitä paitsi jänistimme motskariajelusta. Kolme hikistä varttia siihen meni, mutta Mr. Gaon bungalowit löytyivät helposti, kun teitäkään ei ollut niin kovin montaa. Varatessamme majoitusta paikan nettisivujen lomakkeella, sieltä pyydettiin odottamaan vahvistusviestiä, jota ei kuitenkaan kuulunut. Kaksi päivää ennen olimme soittaneet Skypellä paikkaan, ja silloinkin kommunikointi vaikutti kovin hankalalta. Onneksi emme antaneet näiden seikkojen hämätä, sillä välittömästi, kun meille osoitettiin bungalowimme, totesimme, että kyllä tämä mesta taitaa olla juuri niin hyvä kuin TripAdvisorin ylistävät arviot vihjasivat. Bungalow oli siisti kuin mikä, näkymät merelle kohtalaisen leuhkat, ja ruoka erinomaista. Silti viiden yön luksustelu oli edullista: noin 16 euron päiväbudjetilla mentiin.

Kotibungalowimme palmun alla.

Hyttysverkko ja ilmastoivat
ikkunat = hyvät unet.

Kylppäri puoliksi taivasalla.

Näköala.

Tukaani lähipuussa.

Kotikookos.

Hiljainen länsiranta.

Seuraavat päivät muudostuivatkin sitten aika tiiviisti niin sanotun mitään-tekemättömyyden ympärille. Uitiin, luettiin, syötiin, upoteltiin varpaita hiekkaan, nukuttiin, syötiin, luettiin, uitiin. Mr. Gaon bungalowit sijaitsevat saaren länsipuolella, Buffalo Bayssä, joka on melko kivikkoinen poukama. Eivät kivet silti uimista liiemmin haitanneet. Vuoroveden vaihtelua oli hauska seurata: nousuveden aikaan vaahtopäät ulottuivat miltei ravintolan reunakivetykselle asti, laskuvesi taas imaisi aallokon monen metrin päähän. Rantahiekassa kipitti valtavasti söpöjä ja ujoja rapuja, joiden sivuttainen kävelytyyli oli riemastuttava. Suurin turistihuippu ei selvästikään ollut vielä käsillä, sillä mitään ruuhkaa ei rannoilla näkynyt.

Kivet ja ravut.

Vipeltäjä hiekalla.

Aamiainen.

Mr. Gaon ravintola ansaitsee hieman suitsutusta: kaikki, mitä söimme, oli huippuhyvää, annokset kelpo kokoiset ja palvelukin hyvin ystävällistä - ja annoksemme jopa tuotiin pöytään suht samaan aikaan, mikä ei ole täälläpäin kovin yleistä. Rannan muistakin majapaikoista tuli ihmisiä syömään meidän ravintolaamme. Maistoimme mm. täydellistä Tom Yum -keittoa, loistavaa kotitekoista leipää täytettyjen sandwichien muodossa, tuoreita hedelmäviipaleita aamiaisella, ja ihanaakin ihanampia kookos- ja ananassmoothieita. Phayamin spesialiteetti ovat saarella kasvavat cashew-pähkinät, ja niitä olikin mukana myös ravintolan ruoissa, minkä lisäksi ostimme niitä ison pussin mummolta tienvarsikojusta.

Viimeisenä päivänä liikahdettiin ja käveltiin satamaan ("keskustaan") vuokraamaan - ei mopoja taaskaan - vaan pienenpienet, urheat jopopyörät vuorokaudeksi. Niilläpä pääsikin näpsäkkäästi sotkemaan pitkin betonilla päällystettyjä pikkuteitä. Poljettiin katsomaan Aow Yai -nimistä rantaa saaren eteläpäähän, missä kieltämättä iski rantakateus: ei kivenmurikkaakaan näköpiirissä ja sitä paitsi siellä oli aivan mieletön aallokko. Uikkarit päälle ja samantien roiskahdettiin aaltojen pauhun sekaan niin että mentiin ihan uppeluksiin ja suolavettä oli välillä korva täynnä. Pari kertaa pääsi eläytymään tsunamiin, kun aallonharja pyyhkäisi yli oikein voimalla, mutta pysyttiin koko ajan sillä etäisyydellä, että jalat ylettyi pohjaan. Takaisinpäin kun lähdettiin, osui tien varressa silmään vegeravintola, jonka henkilökunta oli eurooppalaista. Nautittiin siellä erinomaiset tofupurilaiset ja jälkkäriksi suklaakakkupala sekä Tapsalle lähiluomukahvia. :) Sitten äkkiä iski vesisade niskaan ja poljeskeltiin kotibungalowiin aivan uitettuina.

Oivalliset kulkupelit.

Pyhä laituri.

Tsunamivaara etelärannalla...

...ja sieltähän se jo tulee!

Kaatosade yllätti.

Lähdettiin Ko Phayamilta tänään aamulaivalla takaisin Ranongiin, josta oli katsottu valmiiksi hiukan kivempi majoitus tällä kertaa. Oli hulvaton näky puoli kahdeksan aikaan yön sateen tummentamassa maisemassa, kun Tapsa rinkka selässä ampui alamäkeä pikku jopolla, jonka jarrut eivät olleet ihan priimakunnossa, ja satula aivan liian matalalla: "Boorn tu bii waa-aa-aild..."