Maailma, koti

322 päivää
29 bussimatkaa
27 junamatkaa
9 lentoa
2 laivamatkaa
noin 3500 vuokra-autolla ajettua kilometriä
26 pyykinpesukertaa
ja lukematon määrä outoja sänkyjä, hankalia suihkuhanoja ja kiinnostavia ruoka-annoksia
myöhemmin olemme jälleen siellä mistä lähdettiin. Ympäri mentiin ja yhdessä tultiin.

Siinähän oli sellainen pointti, että jos oltaisiin lennetty Helsinkiin, oltaisiin menty jo yli yhden kierroksen ja jouduttu palaamaan takaisinpäin Turkuun. :) Tämä ei tosin ollut suunniteltua, kotimatka oli viipyilevä ihan muuten vaan. Lensimme siis lauantaina Islantiin. Icelandairin yhteys New Yorkista oli halvimmasta päästä ja lisäksi he edistävät oman maansa turismia sillä, että jatkolennon saa samaan hintaan, vaikka jäisi joksikin aikaa Islantiin. Siispä jäimme, tosin vain pariksi päiväksi.

Reykjavik.

Sunnuntaiaamuna kuuden jälkeen päästiin bussin kyydillä Keflavikin lentokentältä suoraan guesthousemme Baldursbran ovelle. Olimme varoittaneet heitä aikaisesta saapumisajastamme, ja pääsimmekin suoraan aamiaispöytään. Edellinen yö oli kuitenkin jäänyt kokonaan nukkumatta, koska aikaeron takia se vähän niin kuin katosi - huonetta meille ei kuitenkaan ollut vielä siihen aikaan vapaana. Lopulta guesthousen isäntä toi viltin ja Riina kääriytyi eteisen sohvalle koisimaan siksi aikaa, kunnes yhdentoista maissa pääsimme huoneeseen jatkamaan torkkumista.

Iltapäivään mennessä oltiin toivuttu vähän ja lähdettin katselemaan Reykjavikin kylää, joka olikin söötti kuin mikä. Eikä ollut turhan kylmäkään, lunta ei lainkaan. Kaupunki on yhdistelmä puutaloja, vettä, vuorimaisemaa ja hiljaisuutta. Ja baareja, niitä oli sitten joka kulmassa.

Hallgrimskirkja.

Kirkon tornissa.

Islannin suosituin ravintola - hodarikioski.

Maanantaina tallusteltiin edelleen kaupungissa, kiivettiin Hallgrimurin kirkon torniin ja käytiin maauimalassa kokeilemassa kuumien lähteiden vettä. Aivan tavallinen uimahalli se oli, altaat vain olivat ulkosalla ja vesi luonnon lämmittämää. Tavallisessa uima-altaassa vesi oli aika viileää, mutta pyöreissä loikoilualtaissa 38 - 42-asteista. Samanlainen olo siinä tuli kuin saunan jälkeen, aika relaksoitunut siis.

Guesthousen emäntä ehdotti meille maanantaiksi koko päivän kestävää retkeä ympäri saaren komeimpien luonnonnäkymien, mutta kun oli vain se yksi kokonainen päivä, päätettiin säästää ne nähtäväksi seuraavalla Islannin reissulla, josko sellainen tulee. Jos halajaa Uuden-Seelannin maisemiin, ei välttämättä tarvitse lähteä niin kauas, sillä samankaltaista seutua näyttäisi löytyvän Islannista.

Tulivuorten ja kuumien lähteiden maa.

Hermansin herkut Tukholmassa.

Sitten tuli taas yksi puolikas yö, kun herätys soi 3.30 ja noutoauto haki kentälle, josta noustiin Tukholman koneeseen seitsemän aikaan tiistaiaamuna. Tukholmaan menemiseen oli hyvänä perusteena, että päästään syömään lempiravintolaamme Hermansiin, vegebuffetiin Södermalmilla. Sen takia on ennenkin tehty pikavisiittejä Tukholmaan. :) Sitä paitsi emme voineet vastustaa ajatusta palata maailmanympärimatkalta niinkin tyylikkäästi kuin ruotsinlaivalla...

Niinpä livuimme kotisatamaan eilen illalla Baltic Princessin mukana. Siinähän se Turku oli, tutunnäköisenä. Itsekin oltiin kuulemma ihan samannäköisiä vielä kuin lähtiessä.

Viimeisen illan herkkä hetki.

Aamulla lähtösatamassa.

Täsä me ollaa.

Näin se sitten päättyi, Suunnaton matka. Vaikka sinänsä mikään ei loppunut - paitsi jatkuva hostellien etsintä, matkalippujen varailu, TripAdvisorin konsultointi ynnä muu sellainen - nyt vain jäädään aloillemme hiukan pitemmäksi aikaa. :)

Kiitokset kaikille blogin lukijoille mukana seuraamisesta! Lähipäivinä koostamme blogiin vielä pläjäyksen käytännön informaatiota tämänkaltaisen matkan toteuttamisesta.

Tässä oli matkamme tarina, eikä tarina ole koskaan sama kuin todellisuus, joten menkää ja katsokaa itse! Maailma on mahtava!

"Kun on kerran matkustanut maailman ympäri, 

tietää olevansa aina kotona." - T.N.

Pieni paratiisiretki: Ko Phayam

Pieni thaimaalainen saari... aurinko... suolainen meri... kookospalmut... Ehkä ihminen tarvitsee nämä ollakseen viisi päivää tekemättä mitään.

Tallustelua hiekassa.

Luotettavan näköinen
laivakuski.

Chumphonista tultiin bussilla Ranongiin viime sunnuntaina, ja nukuttiin vastaan osuneessa vanhassa hotellissa yksi yö, joskin se oli aikamoinen liskojen - tai paremminkin hyttysten ja homeitiöiden yö: ensin jahdattiin yhtä torakkaa, sitten hylättiin umpihomeiset tyynyt lattialle ja loppuyö huidottiin korvissa iniseviä moskiittoja. Aamuvarhainen saapui lopulta, ja läksimme siitä sitten songtaew-kyydillä noin puolen tunnin matkan päähän Phayamin lauttalaiturille. Laivamatka kesti kaksi tuntia ja maksoi 150 bahtia nuppi.

Mr. Gao (kuka hän sitten mahtoi ollakin)

Ko Phayamilla ei ole ollenkaan autoja, vain mopoja ja skoottereita. Toimimme taas tapamme mukaisesti ja, saavuttuamme satamaan maanantaina keskipäivän aikaan, kävelimme majapaikkaamme. Kävely helteessä rinkan kanssahan on jo tullut tutuksi - sitä paitsi jänistimme motskariajelusta. Kolme hikistä varttia siihen meni, mutta Mr. Gaon bungalowit löytyivät helposti, kun teitäkään ei ollut niin kovin montaa. Varatessamme majoitusta paikan nettisivujen lomakkeella, sieltä pyydettiin odottamaan vahvistusviestiä, jota ei kuitenkaan kuulunut. Kaksi päivää ennen olimme soittaneet Skypellä paikkaan, ja silloinkin kommunikointi vaikutti kovin hankalalta. Onneksi emme antaneet näiden seikkojen hämätä, sillä välittömästi, kun meille osoitettiin bungalowimme, totesimme, että kyllä tämä mesta taitaa olla juuri niin hyvä kuin TripAdvisorin ylistävät arviot vihjasivat. Bungalow oli siisti kuin mikä, näkymät merelle kohtalaisen leuhkat, ja ruoka erinomaista. Silti viiden yön luksustelu oli edullista: noin 16 euron päiväbudjetilla mentiin.

Kotibungalowimme palmun alla.

Hyttysverkko ja ilmastoivat
ikkunat = hyvät unet.

Kylppäri puoliksi taivasalla.

Näköala.

Tukaani lähipuussa.

Kotikookos.

Hiljainen länsiranta.

Seuraavat päivät muudostuivatkin sitten aika tiiviisti niin sanotun mitään-tekemättömyyden ympärille. Uitiin, luettiin, syötiin, upoteltiin varpaita hiekkaan, nukuttiin, syötiin, luettiin, uitiin. Mr. Gaon bungalowit sijaitsevat saaren länsipuolella, Buffalo Bayssä, joka on melko kivikkoinen poukama. Eivät kivet silti uimista liiemmin haitanneet. Vuoroveden vaihtelua oli hauska seurata: nousuveden aikaan vaahtopäät ulottuivat miltei ravintolan reunakivetykselle asti, laskuvesi taas imaisi aallokon monen metrin päähän. Rantahiekassa kipitti valtavasti söpöjä ja ujoja rapuja, joiden sivuttainen kävelytyyli oli riemastuttava. Suurin turistihuippu ei selvästikään ollut vielä käsillä, sillä mitään ruuhkaa ei rannoilla näkynyt.

Kivet ja ravut.

Vipeltäjä hiekalla.

Aamiainen.

Mr. Gaon ravintola ansaitsee hieman suitsutusta: kaikki, mitä söimme, oli huippuhyvää, annokset kelpo kokoiset ja palvelukin hyvin ystävällistä - ja annoksemme jopa tuotiin pöytään suht samaan aikaan, mikä ei ole täälläpäin kovin yleistä. Rannan muistakin majapaikoista tuli ihmisiä syömään meidän ravintolaamme. Maistoimme mm. täydellistä Tom Yum -keittoa, loistavaa kotitekoista leipää täytettyjen sandwichien muodossa, tuoreita hedelmäviipaleita aamiaisella, ja ihanaakin ihanampia kookos- ja ananassmoothieita. Phayamin spesialiteetti ovat saarella kasvavat cashew-pähkinät, ja niitä olikin mukana myös ravintolan ruoissa, minkä lisäksi ostimme niitä ison pussin mummolta tienvarsikojusta.

Viimeisenä päivänä liikahdettiin ja käveltiin satamaan ("keskustaan") vuokraamaan - ei mopoja taaskaan - vaan pienenpienet, urheat jopopyörät vuorokaudeksi. Niilläpä pääsikin näpsäkkäästi sotkemaan pitkin betonilla päällystettyjä pikkuteitä. Poljettiin katsomaan Aow Yai -nimistä rantaa saaren eteläpäähän, missä kieltämättä iski rantakateus: ei kivenmurikkaakaan näköpiirissä ja sitä paitsi siellä oli aivan mieletön aallokko. Uikkarit päälle ja samantien roiskahdettiin aaltojen pauhun sekaan niin että mentiin ihan uppeluksiin ja suolavettä oli välillä korva täynnä. Pari kertaa pääsi eläytymään tsunamiin, kun aallonharja pyyhkäisi yli oikein voimalla, mutta pysyttiin koko ajan sillä etäisyydellä, että jalat ylettyi pohjaan. Takaisinpäin kun lähdettiin, osui tien varressa silmään vegeravintola, jonka henkilökunta oli eurooppalaista. Nautittiin siellä erinomaiset tofupurilaiset ja jälkkäriksi suklaakakkupala sekä Tapsalle lähiluomukahvia. :) Sitten äkkiä iski vesisade niskaan ja poljeskeltiin kotibungalowiin aivan uitettuina.

Oivalliset kulkupelit.

Pyhä laituri.

Tsunamivaara etelärannalla...

...ja sieltähän se jo tulee!

Kaatosade yllätti.

Lähdettiin Ko Phayamilta tänään aamulaivalla takaisin Ranongiin, josta oli katsottu valmiiksi hiukan kivempi majoitus tällä kertaa. Oli hulvaton näky puoli kahdeksan aikaan yön sateen tummentamassa maisemassa, kun Tapsa rinkka selässä ampui alamäkeä pikku jopolla, jonka jarrut eivät olleet ihan priimakunnossa, ja satula aivan liian matalalla: "Boorn tu bii waa-aa-aild..."

Japaninmerta ylittämään

Taustalla Busan.

Siirtymämme Etelä-Koreasta Japaniin joutui laivakyydillä Busanista Shimonosekiin, jonka välinen matka-aika oli kaksitoista tuntia. Sama kuin Turusta Tukholmaan siis. Tunnelma kuitenkin oli hyvin erilainen siihen nähden, sillä laivaa ei ollut tarkoitettu juhlimiseen, pelkkään ihmisten siirtämiseen vain. Laiva oli nimeltään Hamayuu ja liput siihen maksoivat 95 000 wonia per pää, siinä seitsemänkymppiä siis, mikä ei toki ollut ihan halpaa, jos vertaa siihen Ruotsin-laivaan. Tosin tällä laivalla ei mennyt rahaa taxfreehin tai kaljoitteluun. Laivalla käypää oli ainoastaan Japanin valuutta, joten onneksi vaihdoimme Korean wonien jämät jo satamassa siihen. Majoituimme halpaluokkaan, eli huoneeseen, jossa oli monta patjaa lattialla ja lisäksemme seitsemän muuta ihmistä (näistä kaksi lapsia, joista toisen koipi venkoili yöllä lattian yli Tapsan kylkeen). Aterioimme yleisen tilan vapaan pöydän ääressä pikanuudeleilla, porkkanoilla ja appelsiineilla. Sykähdyttävä Korea loittoni yöhön suolaisessa, tuskin lainkaan viilentävässä merituulessa.

Pienen laivamme pienoismalli

Ravintolan tarjontaa.

Pikanuudeleihin sai kuumaa vettä.

Hyttimme edullisimmassa luokassa.

Aamulla Japanissa odotti passintarkastus, joka oli lähestulkoon kuumottava. Meiltä kyseltiin kaikenlaista kiperää, kuten missä kaikkialla aiomme käydä, ja mihin osoitteeseen olemme majoittumassa. Lomakkeeseen olimme ilmoittaneet erään Youth Hostelin osoitteen, vaikka tosiasiassa aioimme couchsurfata ensimmäisen yön. Shimonosekin maahantuloviranomaiset ovat kuuleman mukaan tiukkoja, koska satamaa käytetään paljon oleskeluluvan pidentämistarkoituksiin. Poliisimieskin kävi meitä hiukan tenttaamassa, mutta ohjeisti meidät sitten kohteliaasti juna-asemalle päin. Nippon, here we come!