Joulutunnelmaa Isossa Mangossa

Bangkok, "the Big Mango", tuo kaakkoisen Aasian superstara, sai muistumaan mieliimme, minkälainen se suurkaupunki oikeasti on. Asia oli selvästi unohtunut, kun kerran tulimme kutsuneeksi Phnom Penhiä sellaiseksi. Ensimmäiset silmäykset tornitalojen lomassa puikkelehtiviin ihmismassoihin, maanalaisen ja -päällisen junan suhahteluun, ja lasisiin huippuostoskeskuksiin sai aikaan tunteen kuin oltaisiin oltu viimeiset kaksi kuukautta viidakossa.

Perinteinen kaakkois-aasialainen bussihässäkkä.

Tulimme Thaimaaseen tiistaina pitkän ja runsaasti erilaista odottamista sisältäneen bussimatkan päätteeksi. Aamuinen lähtö Siem Reapista sujui vahvasti: olimme ostaneet guesthousen kautta liput 7.30 lähtevään isoon (lue: turvallisempaan) bussiin, ja pick-upin oli määrä saapua seitsemältä meitä noutamaan, minkä vuoksi kiirehdimme aamiaisen syönnin kanssa. Odotettuamme tunnin majatalon pihalla meidät tuli kahdeksalta poimimaan kyytiinsä minibussi. Pieni informaatiokatkos oli sattunut, mutta nousimme kyytiin vakuutellen pahoittelevalle guesthouse-emännälle, että "it's ok".

Poipetiin, Kambodzan puoleiseen rajakaupunkiin päästiin yhdentoista aikaan. Puolisen tuntia jonotettiin poistumisleimaa ja sormenjälkien antamista, minkä jälkeen käveltiin Thaimaaseen, ja siellä tietenkin oli taas passintarkastus vuorossa. Siinä hikijonossa menikin sitten vähän päälle kaksi tuntia, ja osa voi jo huonosti (Tapsallekin iski selkäjumi). Viisumithan meillä oli valmiina, eikä mitään kyselyjä saati rahastuksia tapahtunut, joten uskottiin pääsevämme vähän kahden jälkeen jatkamaan matkaa Aranya Prathetista Bangkokiin. Meitä oli kuuden hengen sakki pikkubussilaisia, ja pysyttelimme porukkana, kuten piti. Bussivirkamies kuitenkin totesi, että hänellä on ollut niin kiire päivä ja nälkäkin oli iskenyt, että oli nyt niin, ettei meistä mahtunut lähtemässä olevaan bussiin kuin neljä. Me olimme ne, jotka jäivät heitteille, ja häiskä lupasi, ettei tarvitse odottaa kuin vartti tai jotain. Nooh, puolitoista tuntiahan siinä oltiin.

BTS-juna läpi kaupungin.

Puoli neljästä noin kahdeksaan kiisimme lopulta toisen minivaunun takapenkissä Bangkokia päin. Kaupunkiin päästyämme jäimme pois eräiden muiden vanavedessä kuultuamme olevamme BTS-skytrain -aseman vieressä. Sillä päästiin kätevästi lähelle hostelliamme (jonka varaaminen tällä kertaa etukäteen oli aika hyvä juttu). Katujen yllä kulkevassa junassa koimme tuon edellämainitun suurkaupunkihäikäistymisen. Taas oli koettu päivä, jonka ei voinut kuin antaa aueta kuinka parhaiten näkee. Pitkä päivä oli tulossa vieläkin pidemmäksi, koska olimme sopineet treffit saksalaisen kaverin kanssa, johon tutustuimme Irkutskissa ja tapasimme taas Ulan Batorissa sekä Pekingissä. Nyt, neljä kuukautta myöhemmin, oli hauska nähdä jälleen, kun reitit tällä välin olivat olleet aivan erit.

Kaoottinen Khao San Road

Tuoreita munkkeja

Purkutuomio

Sukhumvit

Joulu on saapunut kaupunkiin.

Terminal 21

Kokemus megakaupungista oli hetken aikaa virkistävän erilainen Laosin ja Kambodzan kyläpahasten jälkeen, mutta sitten aloimme huomata, ettei oikein jakseta. Niin suuri, niin sekava. Kävimme yhtenä päivänä kuuluisalla Khaosan-kadulla, joka oli tupaten täynnä T-paita- ja tilpehööriputiikkeja, joskaan myyjät eivät olleet yhtä kimppuunkäyviä kuin jossain muualla. Teimme pienen veneretken jokilaivalla ja kävelimme vanhaa kaupunkia. Lauantai-iltapäivä vierähti Chatuchakin viikonloppumarketissa, joka olikin todellinen markettien marketti - 5000 kojua, valtavasti ostettavaa, vaatteita, taide-esineitä, koruja lemmikkieläimiä, patsaita... emmekä ostaneet mitään. Muuten tulimme vain pyörineeksi kauppakeskuksessa - ja kävimme kahdesti elokuvissa (uusi Bondi sekä v. 2004 tsunamista kertova The Impossible). Hostellimme vieressä sijaitsi Terminal 21 -niminen shopping center, ja vaikkemme mitään ostoskeskusfaneja yleensä ole, niin tästä on pakko sanoa, että oli kyllä hieno! Eri kerrokset oli nimetty eri kaupunkien mukaan, mm. Lontoo, Tokio, Pariisi, San Francisco, ja niistä oli rakennettu tosi upeita. Joululaulutkin soivat, ja se kaikessa absurdiudessaan oli ainoa asia, mikä sai meidät tajuamaan, että on joulukuu.

Junan ulko (ja sisäpesu)

Satuimme kuulemaan, että kaupungissa nimeltä Hua Hin on suomalaisten pakkaselta pakenijoiden yhteisö, ja koska se näytti sijaitsevan juuri sopivan junamatkan päässä Bangkokista etelään, otimme siitä seuraavan etapin. Ihanaa oli päästä pitkästä aikaa junaan - edellinen kerta oli melkein kaksi kuukautta sitten Vietnamissa. Eilen aamulla saapasteltiin Bangkokin juna-asemalle ja ostettiin liput, jotka maksoivat hämmästyttävät 44 bahtia kappale, eli yhden euron... Neljän tunnin matkan päätteeksi olimme paitsi hikiset myös erinäisen pölyn ja muun höytyvän peitossa (3. luokan vaunuissa ilmastoinnin virkaa hoitavat avoimet ikkunat ja ovet), mutta perille päästiin, ja kaupunki osoittautui aurinkomatkailun luvatuksi maaksi mäkkäreineen, starbuckseineen ja suomea huikkailevine helppoheikkeineen. Majoituimme erään budjettihostellin ihastuttavan vaaleanpunaiseen huoneeseen nimeltä Barbara, ja ohitimme iltakävelyllä ravintolan, joka tarjosi "spagettia härmäläiseen tapaan".

klo 9:20 raiteelta 7. Missä juna?

Angkor

Kaikki polut vievät Angkoriin.

Yksi matkareitillemme osuneista niin sanotuista must-nähtävyyksistä oli Kambodzan lipussakin esiintyvä Angkor Wat. Angkorhan ei kuitenkaan ole vain yksi temppeli, vaan koostuu lukemattomasta määrästä mielettömiä temppeliraunioita. Angkorin kaupunki rakennettiin joskus 1100-luvulla maailman ensimmäiseksi suurkaupungiksi, kun esim. Lontoo oli vielä pikku kyläpahanen. Alueelle on mahdollista ostaa yhden, kolmen tai seitsemän päivän lippu, ja Lonely Planet yltiöhehkuttavaan tyyliinsä sanoo, että kolmessakin päivässä saa vasta maistiaiset. Me kun emme ole niin taipuvaisia hehkutukseen, sanoisimme, että kaksikin päivää riittäisi, mutta kun saa kerran kolmannen kaupan päälle, niin voi mennä rauhassa.

Angkorin kartta (Lähde: tourismcambodia.com)

Ensimmäisenä päivänä, viime lauantaina, otimme oman hovi-tuktukin kierrättämään meitä alueella koko päivän. Tämä on paras ja yleisin tapa, eikä kuljettajan tuntipalkkaa ajatellen kauhean kalliskaan: 15 dollaria päivän pituudesta riippumatta. Otimmekin kaiken irti ja viivyimme raunioilla aamukahdeksasta auringonlaskuun saakka. Ehdimme siinä ajassa kiertää pääosan kaukaisemmista ja pienemmistä temppelinjäänteistä, mm. Preah Khanin, Takeon ja Ta Prohmin. Viimemainittu taisi tehdä suurimman vaikutuksen uskomattomien puiden takia: kuinka rungot ja juurakot olivat kietoutuneet temppelikivien kainaloon kuin valuva laava.

Tuktuk vie, tuktuk tuo.

Sortumavaara.

Tuhatvuotiset kasvot.

 

Joogi.

Toinen.

Puun ovi.

 

Torni

Tornin sisällä buddha.

Taivaan pilkistys.

Jyrkkä laskeutuminen.

Pyhä elefantti vartioi.

Ta Prohm ja puunjuuret.

Kaiverrettu nainen.

Joskus se oli vain pieni oksa kivenkolossa.

Valuva puu.

Mukava hovikuskimme.

Päivä päättyi auringon laskiessa Angkorin ylle.

Toisena ja kolmantena päivänä mentiin sitten taas säästötyylillä - säästäen pennosia jalkalihasten sijaan. Eli poljimme majatalosta lainatuilla fillareilla noin kuuden kilometrin matkan lähimpänä sijaitseville temppeleille. Tie oli suora ja tasainen, joten kunhan vaan varoo niitä ohi suhahtelevia mopoja ja tuktukeja, tämä on aivan suositeltava tapa siirtyä alueelle.

Toisen päivän omistimme kokonaan itse supertähdelle, Angkor Watille, maailman suurimmalle uskonnolliselle rakennukselle. Koko päivä (tai noin viisi tuntia) siellä kului, kun istuskeli reunamilla katsellen muita ihmisiä (kiinalaiset turistit olivat taas ilonamme), söi vähän evästä välillä ja tallusteli kaikessa rauhassa sisäpuolen sokkeloita ja ulkoseinän kaiverruksia tutkaillen. Ylös torneihinkin pääsi kiipeämään.

Kansa vaeltaa Angkor Watiin.

 

Turistien kiipeämistä
oli hiukan helpotettu.

Muinaisilla angkorilaisilla
oli rautaiset reidet kun
näitä kiipesivät.

Meditoiva torso.

Näkymä tornista.

Hyvin säilyneitä kuvia.

Puuttuva pala.

Angkor Watin ulkoseinillä kerrotaan tarina.

Pyhä hahmo.

Viimeisenä päivänä poljettiin Angkor Thomiin, joka on laaja, muurin ja vallihaudan rajaama linnake. Siellä katsastimme Bayonin oudot kasvot sekä Baphuonin temppelin huikean sillan. Näkemättä toki jäi vielä lukuisa joukko kivikasoja, mutta olihan sitä tuossakin. Angkorin temppelit vetävät Siem Reapiin joka vuosi kaksi miljoonaa turistia, mikä tietysti antaa hyvän syyn paikallisille koettaa pitää paikkoja kunnossa. Entisöintiprojektit temppeleillä ovat ilmeisesti kyllä pääosin muiden maiden vastuulla.

Angkor Thomin sillan köydenvetäjät.

Bayonin kasvoja.

Baphuon.

Munkkeja sillalla.

Mies lammessa, syy ei selvillä.

Kaunis kaveri pyörän kyydissä.

Siem Reapin keskusta oli mukava paikka täynnä ravinteleja, ruokakauppoja, käsityöputiikkeja, ja jätti meille Kambodzasta hyvän jälkimaun. Tiistainen lähtömme olikin sitten taas niitä päiviä, kun voi vain jäädä seurailemaan vierestä, että miten se elämä kaiken taas oikein saa järjestymään... siitä seuraavassa päivityksessä.

Toipumista Sihanoukvillessä

Kyllähän päivän tuossa sai kulumaan.

Otresin rantaa lähestyvä myrsky.

Sihanoukvillen rantalöhöily jäi suhteellisen vähäiseksi: tarvittiin yksi fiksusti keskipäivään ajoitettu valkoisen ihon kohtaaminen merestä lisäsäteilyä saavan loimottajan kanssa ja olimme hetkessä pinkkejä kuin katkaravut. Vesi oli maidonlämmintä eikä pisteliäs meduusakaan osunut kohdalle, joten uinti maittoi. Sunnuntaina iski kuitenkin eräs meduusaa tutumpi ilkiö: flunssa. Oltiin molemmat nuhaisia ja Riinalle pukkasi kuume. Tunkkaisen kostea iglu Done Right -majatalossa ei ollut kovin terveellinen paikka sairastaa, joten siirryimme Otres Beachilta keskustaan, pieneen hotellin nimeltä The Small Hotel (joka sattumoisin oli myös ruotsalaisomisteinen kuten Done Right). Sepä osoittautuikin juuri oikeanlaiseksi paikaksi elpymiseen, se oli täydellisen puhdas (vitivalkoisia lakanoita kun ei olla vähään aikaan nähty), ruokaa sai tilata huoneeseen ja dvd-valikoima oli vapaasti käytettävissä. Eikä silti maksanutkaan kuin 20 dollaria yöltä.

Serendipityn ravintolat aivan rannassa.

Kun pari päivää myöhemmin aloimme olla taas elävien kirjoissa, kävimme vilkaisemassa biitseistä sitä maineikkainta, Serendipity Beachiä, voidaksemme todistetusti sanoa, että Otres oli paljon sitä parempi. Ja tosiaan, Serendipity oli melko hirveä - siis jos ei tykkää tungoksesta, ahtaudesta, jatkuvasti tyrkyttävistä myyjistä ja sen sellaisesta. Rannoilla on paljon lapsia myyskentelemässä rannekoruja ynnä muuta, mutta heiltähän ei missään nimessä tule ostaa mitään, koska silloin he jatkavat rantakaupustelua sen sijaan, että menisivät kouluun. Hierontaa ja manikyyriä tuputetaan niin ikään joka suunnalta, ja aika usein näytti joku turisti ryhtyneenkin asiakkaaksi, vaikka itse emme edes harkinneet. Kunpa olisi niille naisillekin jotain muuta toimeentuloa.

Suomalainen BamBula -ravintola.

Tarkenee.

Matkalla Serendipityltä poispäin löydettiin mukavan suomalaispariskunnan pitämä ravintola, Bambula. Siellä olisi tarjottu lihapullia, jos niitä söisimme, ja kuulemma on aiempina vuosina kotoisat jouluruoatkin sovellettu kasaan. Pirttipöydät löytyivät ja 35 asteeseen jämähtänyt kesämökin lämpömittari. Pariskunnan juttujen perusteella ravintolanpyörittäminen Kambodzassa on "mielenkiintoista" mutta ilmeisesti ihan mukavaa.

Kambodzasta olikin jäljellä meillä enää yksi kohde, ja se on tietenkin Siem Reap sekä Angkorin temppelit. Matka sinne Sihanoukvillestä vain oli niin pitkä, että emme heti keksineet, kuinka tehdä se. Suoria busseja olisi mennyt sekä päivä- että yöversioina, mutta Bambulan isäntäkin oli sitä mieltä, että se on liian pitkä istuma. Päätimme, vaikka se tylsähköltä tuntuikin, stopata välissä yöksi Phnom Penhiin ja jatkaa seuraavana päivänä perille. Siem Reapiin saavuttiin lopulta eilen, torstaina, ja luksuspalveluna oli ilmainen pick-up odottamassa kaukana keskustasta sijaitsevalla bussipysäkillä. Majapaikkamme, Seven Candles guesthouse, käyttää osan tuotoistaan syrjäseutujen lasten koulutuksen tukemiseen, mikä antaa meille hyvän syyn tilata hiukan tukevammat aamiaiset. Huomenna, 24.11. Suunnaton matka täyttää puoli vuotta, ja sitä juhlimme omistamalla seuraavat kolme päivää Angkor Watille! 

Tässä kuvapläjäys bussimatkalla näpätyistä arjen ihmeellisyyksistä:

Kärryjä joka kokoon..

..ja tarkoitukseen.

Bensakioski

Traktori? 

Pakettiautot ovat aina piukassa.

?

Patjanvaihtoviikot.

Näin sitä mennään.