Holiday in Mongolia

Lomailua UB:ssa

Outo länsimaalainen oli
nähtävyys mongolitytöille.

Juhannusta edeltävällä viikolla täällä vietettiin vähän "lomaa" matkustamisesta. Oleiltiin hostellilla enimmäkseen - saatiin sänkypaikat yläkerrasta, jossa oli ihanan rauhallista verrattuna alakerran älämölöön. Katsottiin elokuvia, sekä teatterissa (Madagascar 3, dubbaamattomana!) että hostellin dvd-valikoimasta, ruokittiin itseämme viereisen State Department Storen erinomaisen ruokaosaston antimilla (sieltä löytyy jopa luomuhylly erikseen!), ja vähän tallailtiin sentään kaupungin likaisia katujakin. Ulan Bator on antanut itsestään vaikutelman kaoottisena ilmansaastekeskittymänä, jossa vilisee taskuvarkaita ja melkein päälle ajavia autoja. Ei järin imartelevaa. Täällä nyt kuitenkin hengataan - vielä viikko aikaa, sillä junaliput Pekingiin on päivätty heinäkuun kuudennelle.

Parlamenttitalo. Keskellä paksu Tsingis Khan.

Tunsimme itsemme outolinnuiksi ja loisiksi, kun emme heti osoittaneet kiinnostusta hostellin järjestämiin nomadiretkiin. Ihmisiä tuli ja meni koko ajan retkelle ja sieltä takaisin. Ymmärrettävää sikäli, ettei UB:ssa kauheasti puuhaa travellerille olekaan. Ja kaikki haluavat totta kai kokea autenttisesti mongolialaisten perinteisen elämäntavan jurtissa keskellä erämaata ja vuorimaisemaa. Me mietittiin, että jaksaiskos sitä...

Perjantai-illalla kahdeksan aikaan päätettiin sitten kysäistä eräästä viisipäiväisestä retkestä, jota oltiin kansiosta tutkittu, että saattaisi olla sopivan kokoinen meille. Yllärinä kuultiin, että juurikin se retki oli starttaamassa seuraavana aamuna ja kaksi paikkaa oli jäljellä. Ei muuta kuin viime tipan järjestelyihin: maksu piti hoitaa ennen, joten Tapsalle tuli taas reissu pankin tiskille. Sieltä palattiin melkoisena hillopäällikkönä: miljoona taskussa! Ja koska suurin tugrik-seteli on 20 000, oli lappusia tuhoton tukku taskuun tungettavaksi. (Retken hinta oli kahdelta joku vajaa 700 000 tugrikia, joka on euroissa nelisensataa - all inclusive). Kamat järjestettiin siten, että toiseen rinkkaan tuli kaikki retkelle mukaan otettava ja toinen jätettiin säilöön hostelliin. Hintaan kuului siis kaikki kuskin ja oppaan palveluista muonitukseen ja majoittumisiin jurtissa paikallisten perheiden vieraana.

Länkkäriruokaa juhannusaaton kunniaksi.

Juhannus nomadina

Retkiohjelma

Lauantaiaamuna kahdeksalta meitä odotti pihalla minibussi, lippispäinen kuljettajamiekkonen ja hymyilevä opastajatar. Porukkaan lukeutui lisäksemme brittipariskunta Tom ja Katie sekä portugalilais-filippiiniläinen pari Alfredo ja Karen. Eka ajorupeama kesti kuusi tuntia, mikä vähän venyi, kun pysähdyttiin seuraamaan jonkinlaista koko perheen pelitapahtumaa, jossa miehet heittelivät teltoissa palikoita kurkkulaulun säestyksellä, ja myöhemmin paikallinen Olavi Virta veti komian soolon.

Mongolialainen neppauspeli

Ensimmäisen nomadiperheen luo saavuttiin ihmetellen kaikkea: jurttien ympärillä avautuvaa näköalaa, eläintenkakan määrää pihalla, fermentoituneen hevosenmaidon makua ja jurttien värikästä sisustusta. Perheeseen kuului suloinen 10 kuukauden ikäinen tyttövauveli, joka veti huomion puoleensa, sekä isompia lapsia, jotka olivat innoissaan uusista pallopelikavereista. Alkuun kyllä tuli hölmö olo: mennä nyt sinne kameroineen tuijottelemaan toisten normaalia elämää. Retken kuluessa kävi tosin ilmi, että kesäaikaan nomadiperheet majoittavat länkkärituristeja luonaan päivittäin, ja luultavasti siitä saatava lisätulo on heille ihan tervetullutta. Sitä paitsi mongolialaiset ovat ihmisinä erittäin ystävällisiä ja vieraanvaraisia, jurtat ovat aina avoinna kyläilijöille.

Perinteinen nomadiasumus kaikilla herkuilla.

Retken aikana yövyttiin siis yhteensä neljässä eri jurtassa eri puolilla lääniä. Mukavuus- ja hygieniaolot vaihtelivat hyvin vähän: tasaisemmille paikoille oli pystytetty muutamasta laudasta vessakoppi ovella tai ilman, kun taas kukkulaisilla seuduilla vessan paikan sai valita ihan itse, maisemalla varustettuna. Tuli väistämättä mieleen, että sikäläisten vastustuskyky lienee kehittynyt hippasen pitemmälle kuin länsimaisen tallaajan, mistä esimerkkinä se, kun ensimmäisen majapaikan vauvatyttö seisoskeli oven suussa kaikessa rauhassa ottaen tukea korillisesta hevonpeetä, jota käytettiin kamiinan lämmitykseen. Kukaan ei rynnännyt siirtämään lapsen sormia pois kakkaroiden joukosta.

Vauvamongoli

Tuplakyttyrä

Länsimainen vastustuskyky myös osoitti heikkoutensa toisen päivän jälkeen. Mongolian arojen ruokavalio koostuu ymmärrettävästi eläinkunnan tuotteista (vaikka kokkinakin toiminut oppaamme oli varannut mukaan vihannesta nuudelin ja riisin höysteeksi). Lihansyönnin vältimme poikkeusluvalla taas, mutta eläinrasvaa tuli kukkuroittain erinäisten maidosta vatkattujen tuotteiden mukana. Paikallinen tee esimerkiksi, joka sisälsi enemmän maitoa kuin teetä, maistui hyvältä kuin mikä. Maito luonnollisesti oli aina tuoreeltaan lypsettyä eikä sitä ollut kukaan pastöroimassa. Jokin vieras bakteeri sitten ylitti Riinan vatsan sietokyvyn tokana yönä, ja muutaman kerran mentiin juosten tähtitaivaan alle. Pahaksi onneksi kyseinen yö oli retkemme kaikista kylmin: tuuli oli jäätävä ja nukkumajurtassakaan ei ollut kamiina päällä. Aamulla iski kuume, eikä syöminen oikein kiinnostanut enää loppumatkasta.

Retkeen kuului jurtissa kyläilyjen lisäksi mm. käynti buddhalaisessa luostarissa, kameli- ja hevosratsastusta sekä pistäytyminen valtavalla Tsingis kaanin patsaalla, joka on maailman suurin ratsastajapatsas ja rakennettu ruostumattomasta teräksestä. Toisena päivänä ajettiin Kharakhorumiin, Mongolian Turkuun - eli entiseen pääkaupunkiin. Tsingiksen ollessa kaanina se oli imperiumin keskus, kunnes poikansa Kublai vaihtoi pääkaupungiksi Pekingin, ja myöhemmin koko Kharakhorum tuhottiin.

Myös pesukone kuului joidenkin
jurttien varusteluun.

Kaksi tolppaa pitelee jurtan kattoa.
Näiden välistä ei sovi kävellä.

Kaminassa poltettiin lantaa.

Kamelit olivat vekkuleita tyyppejä. Niiden selkään pääsy oli aika jännittävää ja istumalihakset kokivat kovia etenkin, kun lurppahuulet ottivat muutaman juoksuaskeleen. Kyttyräkaverit myös lönkyttelivät niin lähellä toisiaan, että piti varoa, ettei oma kengänkärki osu viereisen kamelin hännän alle. Hevosratsastusta oli ohjelmassa viimeisenä päivänä, jolloin satoi. Köpsyteltiin märkinä laiskahkojen heppojen selässä vuorimaisemassa, ja jännitysmomentit rajoittuivat siihen loppumetrien hetkeen, jolloin Tapsan hevonen sai sekoamiskohtauksen, meni polvilleen ja pudotti Tapsan selästään. Isoa mustelmaa suuremmitta haavereitta säästyttiin.

Opittiin retken aikana myös perinteisiä "ankle bone gameja" eli vuohen tai lampaan nilkkaluilla pelattavia pelejä. Luussa on neljä sivua, jotka kuvaavat kamelia, hevosta, vuohta ja lammasta, ja niitä heitellään kuin noppia. Ekan majoitusjurtan isäntä oli mestari lajissa, jossa piti heittää ilmaan ketjunpätkä ja sen ollessa ilmassa saada kouraistua mahdollisimman monta nilkkaluuta - ja olla tiputtamatta niitä samalla kuin koppaa ketjun samaan kouraan. Riinalta sama ei luonnistunut lainkaan.

Näin se homma toimii.

Viimeisenä yönä isäntinämme oli kazakkiperhe, joka erosi mongolialaisista kasvonpiirteiltään aika selvästi, ja he vaikuttivat myös hiukan iloisemmalta väeltä. Heidän keskuudessaan eletään perinnettä, että kazakki saa mennä naimisiin vain toisen kazakin kanssa. Pääsimme todistamaan myös tapahtumaa, jossa yhden perheen vastasyntynyt lapsi luovutettiin toiselle, lapsettomaksi jääneelle perheelle. Kyseessä oli tosin veljesten perheet, ja elämä jurttanaapurien kesken on ilmeisesti hyvin läheistä muutenkin, joten alkuperäiset vanhemmat saavat varmasti seurata luovuttamansa lapsen kasvua omalla pihallaankin.

Kallo mäen päällä. Alhaalla jossain kotijurttamme. 

Parhautta retkessä oli nomadi-ihmisten tapaaminen, vaikka kommunikaatio heidän kanssaan jäikin aika vähäiseksi. Teki taasen hyvää vanhalle kunnon kerma-sanonko-mille vetää mukavuustasot kohti minimiä ja nähdä täysin erilainen tapa elää. (Mainittakoon silti, että jurtista löytyi telkkarit digibokseilla, ja kännykät piippasivat. Lautasantennit ja aurinkopaneelit pihalla eivät ehkä sopineet mielikuvaan. :) ) Mutta kun torstaina illansuussa palattiin "kotiin" hostellille, ai että se suihku teki hyvää...