Etelä-Kiinan kieppi

Värikäs huone Luumun-
kukkatalossa.

Poistuimme viime viikon tiistaina Honkkarista metrolla Lo Wu -nimisen aseman kautta rajan yli Shenzhenin kaupunkiin. Sieltä otimme suoraapäätä junan Guangzhouhun, Kiinan kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin. Meillä oli pari yötä varattuna viehkosta minihostellista nimeltä Plum Flowers House, joka oli joskus ollut jonkun koti, sillä se sijaitsi valtavassa asuinkompleksissa, 28-kerroksisen talon seitsemännessä. Paikanpitäjän äiti oli meitä vastassa - yhteistä kieltä ei ollut, joten kommunikoimme hymyillä, ja saimme pyyhkeet käyttöömme kerrankin pyytämättä ja pestä pyykitkin ilmaiseksi.

Yhdessä päivässä kantonilainen suurkaupunki ei ehtinyt antaa meille kovin kaksista kuvaa itsestään. Päädyimme kaupungin moderneimpaan betoniviidakkoon kävelemään laajalla aukiolla ja loputtomalla joenrantabulevardilla, joka hiukkasen liioitellen toi mieleen jonkin apokalyptisen, "maailma tuhon jälkeen" -maiseman: kaikkialla oli umpiharmaata ja ihmisiä näkyi liikkeellä (autoja lukuunottamatta) vain kourallinen. Tämän maiseman lisäksi löysimme lähinnä infernaalisia ostoskeskuskäytäviä, sen sijaan emme kunnon ruokapaikkaa, joten kuuluisa kantonilainen cuisine jäi arvoitukseksi.

Apokalypsi

Missä elämä, missä ihmiset?

Seuraavana aamuna oli tarkoitus ottaa bussi kohti Yangshuota, joka oli tarttunut kohdelistalle hienojen karstivuorimaisemien ja vähäisen asukasluvun ansiosta. Neljä miljoonakaupunkia, Tokio, Osaka, Hongkong ja Guangzhou, oli koluttu peräjälkeen, joten nyt oli pikkukaupungissa relailun paikka. Hostellin isäntä informoi meitä bussiyhteyksistä, ja olimme menossa hyvissä ajoin kello kymmeneksi Tianhen bussiasemalle. Erinäisen tavanomaisen säädön johdosta kuitenkin myöhästyimme, ja seuraava lähtö Yangshuohon päin tapahtui vasta klo 17. Ei muuta kuin rinkat säilytykseen ja etsimään seutua, jossa hengailla jokunen tunti. Syödessä ja ilmaisen netin parissa tunnit hurahtivat, ja kun sitten oli aika nousta bussiin, se osoittautui nukkumamalliseksi: kapeaakin kapeammat punkat käytävän reunoilla ja keskellä, sekä tyynyt ja viltit, jotka saivat pohtimaan, montako täitä niistä tarttuu mukaan. Olimme arvelleet, että perille tultaisiin puoleenyöhön mennessä. Bussin tv-ruuduissa pyöri Avatar-elokuva, kunnes kansa alkoi torkkua. Kuski näytti poistuvan motarilta välillä jonnekin ihme töyssykujille, mahdollisesti tietulleja väistääkseen. Yangshuossa oltiin lopulta klo 02, ja meidät jätettiin huoltoasemalle kaupungin reunamille.

Li-joki virtaa ohi.

Yangshuo = karstivuoret
ja bambuvene

Krääsäkojut sateisena aamuna.

Hostelli löytyi onneksi puolen tunnin talsimisen päätteeksi (Tapsa kartta- ja kompassimaisterina oli opiskellut tarkkaan), ja kiitimme siitä, että olimme varanneet oman huoneen omalla kylppärillä. Sisään meidät päästi hostellin talonmies, unenpöpperöinen vanha kiinalaissetä. Yangshuo oli oiva paikka ladata duracelit: kävellä ristiinrastiin keskustan pieniä kujia, syödä edukkaasti pikku kuppiloissa (jotka paapoivat länkkäreitä vegepurilaisilla yms.), katsella joesta törröttäviä vuorilohkareita, ja lojua hostellilla. Turisteja kylässä on massoittain, ja niinpä paikalliset yrittävätkin nyhtää elantoaan tyrkyttämällä rihkamaa, bambuveneajeluja ja taksikyytejä joka suunnalta. Opettelimme taas ignooraamisen taitoa, joka lopultakin on paras tapa toimia tuputtajien kanssa: jos ei ole kiinnostunut ostamaan, turha kiinnittää huomiotakaan.

Viimeisenä päivänä aktivoiduimme siinä määrin, että vuokrasimme hostellilta pyörät ja teimme harvinaisen hienon pyöräretken kaupungin ulkopuolelle. Joenuomaa seuraten poljimme maalaisseudun halki, näimme puhvelihärkiä, tunsimme metsämansikan tuoksun, vilkutimme pikkulapsille ja harkitsimme pomelovarkaissa käyntiä. Keskusta-alueella sai kyllä varoa mihin polkaisee, kiinalainen liikenne kun ei ole se maailman leppoisin. Tööttääminen halkoo korvia joka puolelta, ja mopomiehet tuntuvat kerääntyvän aina ruuhkaksi johonkin. Pikkukaupungissa erityisesti huomasi sen, että Kiinassa on paljon nuoria ja vanhempiakin miehiä, joilla ei näytä olevan muuta tekemistä kuin ajella mopedeilla ympäriinsä... ties mitä vielä keksivät kun oikein turhautuvat.

Pyöräillen maiseman halki.

Yangshuon vuoret löytyvät myös 20 yuanin setelistä.

Viisi Yangshuon yötä sai matkaväsymyksen vähän hellittämään, ja päätettiin viivähtää Kiinassa vielä viikon verran, läheisessä Guilinissa sekä Vietnamiin lähtijöiden tukikohdassa, Nanningissa. Guiliniin hurautettiin rähjäisellä bussilla, jossa ei onneksi tarvinnut kauaa istua. Mietimme, miksei toimettomia nuoria miehiä valjasteta tietyöläisiksi, niin saataisiin maahan hiukan turvallisemmat menoväylät. Guilinista ja Nanningista ei oikeastaan ole paljon sanottavaa - meluisia, ilmansaasteisia, kaoottisia liian monen asukkaan kaupunkeja, eli kiinalaista perussettiä.

Hongkong: auringonlaskuja ja ainakin yksi torakka

Myöhäinen lentomme torstaina Hongkongiin sujui ilman suurempia kuoppia, ja niin pääsimme viettämään yön lentokentällä. Hiljainen kenttä oli kaunis - nukkujia penkeillä, autioita käytäviä ja vielä tuntematon kaupunki jossain ulkona pimeydessä. Ostimme evästä 7-elevenistä ja löydettyämme vapaan käsinojattoman penkin ykkösterminaalista yritimme hiukan saada unikuvia verkkokalvoille, mutta vähiinhän tuo jäi. Aamulla puolizombeina aamiaistimme eräässä kuppilassa ja hetkeksi tuli ikävä Japania, kun paikan asiakaspalvelu olikin yhtäkkiä tyyliä "Tos o!" Suuntasimme bussilla kaupunkiin ja majoituimme pikkuruiseen kahden hengen huoneeseen King's Roadilla. Samana iltana, nukuttuamme muutaman tunnin, paikasimme aivan läheltä buddhalaisen ravintolan, ja kohtasimme vielä pienen Japanin jälkeisen kulttuurishokin, kun kadulla tepasteli vastaan kookas torakka.

Terminaali 1 nukkuu.

Seuraavien kolmen päivän aikana Hongkong avautui eteemme hektisenä, korkealle kurkottavana ja sokkeloisena ihmis- ja valomerenä. Koska pinta-alaa ei ole liialti vaakatasossa, on kaupunki kasvattanut itseään korkeussuuntaan. Kävellen liikkuminen on välillä hankalaa, kun joutuu kiipeämään kaikenlaisia kävelysiltoja ja kiertämään lenkkejä päästäkseen tien yli. Paras (ja hitain) liikkumistapa ovatkin vanhat ratikat, jotka bussien tavoin ovat kaksikerroksisia. Matkustimme myös alhaalta ylöspäin ensin ulkoilmaliukuportaita ja sitten Peak Tram -nimisellä ylämäkijunalla näköalatasanteelle, josta kelpasi seurata auringonlaskua (vaikkei aurinkoa sumusta näkynytkään) ja kaupungin valojen näytelmää. Junaan tosin sai jonottaa pari tuntia juuri siinä auringonlaskun aikaan.

Illan valot huipulta käsin.

Kowloonin markettikujien hulinaa.

Hong Kong Islandilta vähemmän kolonisaatio-vaikutteiselle Kowloonin saarelle ajelee merikaistaleen yli kuuluisa Star Ferry -lautta. Sielläpuolen kävimme hiukan seikkailemassa kirpputorikaduilla, istuksimassa upeassa Kowloonin puistossa ja tapittamassa auringonlaskua vaihteeksi rannalta käsin. Ennen paluulautalle nousemista saimme jostain käsiimme Kiinan kommunistipuolueen vastaista materiaalia - aika rankkaa sisältöä - joten saa nähdä jäädäänkö rajalla kiinni niistä vai saadaanko tuotua matkamuistoksi.

Aurinko laskeutuu sumuun.

Yöllä on kirkkaampaa.

Hongkongin erilaiset kasvot saattoi nähdä yhden ratikkamatkan aikana: toisella reunalla ovat kiiltävät pankkien ja muiden tärkeiden paikkojen tornit, välissä lasipintaiset ostoskeskukset huippuliikkeineen, ja vähitellen toista reunaa lähestyttäessä rakennukset ränsistyvät ja kadut ahtautuvat. Loputtomista sokkeloista huolimatta kaupunki hahmottuu aika helposti, ainakin Hong Kong Island, joka on kuin putkilo vuoren ja meren puristuksessa.

Piirtäjiä ilman pilviä.

Meitä ilahdutti kaupungissa myös jonkinasteinen luomu- ja kasvisruokailmiö. Life Café, joka löytyi ulkoilmaliukuportaiden varrelta Shelley Streetiltä, tarjosi mahtavat luomukasvishampurilaiset ja myi erinäisiä Ruohonjuuri-tyyppisiä tuotteita. Lounastimme myös vegaanisessa Loving Hut -ketjun paikassa, joita olemme tavanneet matkan varrella myös Ulan Batorissa ja Andongissa (Etelä-Koreassa). 

Matkalla Peak Tramille
osuimme zoologiseen
puistoon, jossa apina esitteli
kainaloitaan.

Pieni linssilude.

Päätös matkan seuraavasta kohteesta ilmentyi tänä aamuna. Huomenissa lähdemme siis Guangzhouhun, joka Cantoninakin tunnetaan. Rajan Manner-Kiinaan ylitämme ilmeisesti jalan. Sitten ollaankin taas maassa, jossa ajatuksiaan ei saa vapaasti ilmaista, joten pieni tauko blogauksissa (ja Facebook-yhteyksissä) odotettavissa. Vietnamin kutsu kuitenkin kuuluu jo korvissa, joten Kiinan puolella kulunee tällä kertaa vain viikko, korkeintaan kaksi.

Tokion tohinaa ja halpamatkustuksen hohtoa

Se alkaa Japanin aika olla sitten pulkassa - lento lähtee tänään iltayhdeksältä Kansain kentältä kohti Hongkongia. Perille saavutaan puoliltaöin (halpalento, niinpä niin), mikä tarkoittaa meille erästä uutta elämystä: yöpymistä lentokentällä. Honkkarin kentän pitäisi olla kuitenkin erityisen hyvin tähän tarkoitukseen sopiva, joten katsotaan mihin penkinnurkkaan päästään käpertymään...

Oleilimme viikon Tokiossa, minkä jälkeen matkustimme vielä muutamaksi päiväksi Osakaan. Tämä siksi, että Tokiosta ei näyttänyt löytyvän ainuttakaan halvaksi luokiteltavaa lentoa Hongkongiin tai sinne suuntaan. Pitkällisen googlailun jälkeen löytyi Peach Airlines, aasialainen Ryanair, jolla päästäisiin matkaan Osakasta. Ostimme vielä yhden Seichun Juhachi -lipun Tokio-Osaka -matkaa varten ja jaoimme reissun kahdelle päivälle, jolloin neljä matkapäivää tuli käytetyksi (yksi jäi yli, mutta silti se oli halvin tapa liikkua tässä maassa).

Kadunmieskin ihmettelee Shibuya crossingia.

Mutta mitäs Tokiossa? Syötiin paljon onigireja (merilevään käärittyjä riisipalloja erinäisillä täytteillä), etsittiin kirjakauppoja, joista yksi oli remontissa, toinen juuri muuttanut jonnekin ja kolmas jopa löytyi, piipahdettiin käytettyjen vaatteiden kaupoissa, joissa vaatteet maksoivat enemmän kuin uutena, ja käveltiin, käveltiin, käveltiin. Näissä jättikaupungeissa on pakko vaan valita yksi alue päivää kohti, mennä metrolla sinne, kävellä siellä ja tulla metrolla takaisin. Käytiin kahdesti Shibuyalla ja lisäksi Shinjukussa, jossa pääsi ilmaiseksi tsekkaamaan maisemat Metropolitan Government Officen 45. kerroksesta, sekä Akihabarassa, jossa Tapsa nautiskeli isoista elektroniikkaliikkeistä. Lisäksi pyörittiin tietysti hostellimme lähistöllä Asakusassa, käytiin vastikään avatun Tokyo Skytreen juurella, ja tavattiin paikallinen keksijä, joka opetti meitä puodissaan pelaamaan japanilaista shakkia ja keksimäänsä rubikinkuutiomaista älypeliä (jotka myös lähtivät kotiin tuliaisiksi).

Näkymiä 45. kerroksesta

Arkkitehtuuria Asakusassa

Moomin Cafen tarjontaa

Vaateliike Shibuyassa

Totoro piileskeli lasikopissa
museon pihalla.

Yksi päivä oli omistettu Ghibli-museolle, joka siis esittelee mm. Miyazakin animaatioelokuvia. Sinne lippujen saaminen on ilmeisesti vaikeaa, ne pitää ostaa etukäteen Lawson-myymälöistä. Omamme hankimme Kiotossa noin puolitoista viikkoa etukäteen. Mitakassa sijaitseva museo oli hassunnäköinen talo, jossa pääsi sukeltamaan animaatioiden tunnelmaan erilaisissa huoneissa, ja lipun hintaan kuului yksi lyhytelokuvakin. Museo oli kuitenkin selvästi suunnattu lapsille, sillä se loppui aika lyhyeen - aikuinen leffafani olisi kaivannut hiukan enemmän asiaa.

Junanpilli kutsui meitä kyytiin sunnuntaina, jolloin kokka otettiin kohti Ogakia. Sinne siksi, että olimme laittaneet avoimen requestin Couchsurfing-sivustolle Nagoyan seudulle, ja saaneet kutsun yöpymään ogakilaiselta, vanhempiensa luona asuvalta miekkoselta. Paikallisjunilla matka Tokiosta Osakaan olisi siis kestänyt liian pitkään vedettäväksi päivässä, ja siksi surfasimme välissä yhden yön. Se, että isännäksi osui kotona asuva "peräkamarin poika" oli meille aika onnenpotku, sillä saimme osaksemme epäilemättä parasta mitä CS:n kautta voi kohdalle tulla: komea omakotitalo, siellä oma huone ja kunnon futonit yöksi, ja äidin kokkaamat aitojapanilaiset herkkuateriat eteen. Melkein kuin jossain huippuryokanissa olisi ollut...

Buddha Naran temppelissä

Maailman suurin puurakennus?

Ennen Osakaa ehdittiin käväistä pikaisesti Narassa, jonka Todaiji-temppelin pitäisi olla kaikista suurin puurakennus mitä on, vaikka Kiotossakin yksi temppeli oli sitä kunniaa ottamassa. Osakaan saavuttuamme halusimme antaa Seichun-lippumme jollekulle, koska lippu oli vielä voimassa päivän loppuun saakka, eikä siis ollut henkilökohtainen. Olimme antamassa sitä kahdelle tytölle, kun paikalle tuli aseman vartija tai vastaava ja luuli kai, että yritämme ottaa lipusta jotain hintaa. Pitkään siinä seliteltiin, kunnes lopulta saatiin lahjoitus menemään läpi ja tytöt tulivat iloisiksi. Poistuimme ulos sateeseen etsimään hostelliamme, joka löytyi myöhemmin ehkä parin kilometrin turhan lenkin ja paikallisen miehen avuliaan joskin hiukan haparoivan opastuksen jälkeen.

Osakan akvaario Kaiyukan

Yksi päivä Osakassa kului suuressa akvaariossa Kaiyukanissa, jossa näimme jättirauskun, möhkökalan, keltaisen laatikkokalan (Tapsan ehdoton suosikki!) ja monta muuta kivaa otusta (vaikka jotkut niistä näyttivät aika stressaantuneilta). Toinen päivä hengattiin Osakan linnan tienoolla Ollin ja Iinan kanssa, jotka tulivat Hirakatasta vielä uudelleen moikkaamaan.

Valtava rausku akvaarion
pääaltaan reunalla

Mojovat meduusat

Kala

Rapu

Joukko ihmettelemässä
Osakan linnaa.

Ja niin jää Japani taakse aivan tuota pikaa - jostain syystä oli kyllä jo ennen maahan tuloa sellainen kutina, että tänne tullaan joskus toistekin. Hieno maa, hieno maa. Himputin kallis kyllä, mutta toisaalta, täällä ambulanssinkuljettajatkin pyytävät anteeksi ja kiittävät, kun ihmiset suostuvat väistämään heidän tieltään. Junamatkustusta Japanissa voi todellakin suositella, homma toimii!

Arigato gozaimasu! :)

Kioto - Nagano - Tokio

Iltakävely Kiotossa

Niin sitä taas on seikkailtu pitkin Japania junanraiteilla. Paikallisjunilla matkustaminen on todellista hidasta elämää... Esimerkiksi matkamme Naganosta Tokioon, noin 300 kilometriä, ajeltiin keskinopeudella 40 km/h, kun aamukymmeneltä startattiin ja kuuden aikaan iltasella saavuttiin. Pienellä mopolla olisi puksuttanut samassa ajassa.  :)

Viikko sitten maanantaina matkattiin Hirakataan, Osakan ja Kioton väliseen yliopistokaupunkiin, jossa odotti tuttuja: kaverimme Olli ja Iina, joilla on alkamassa vaihtovuosi Japanissa. Piipahdettiin paikallisessa opiskelija-asuntolassa, jossa oli tiukat säännöt vierailijoiden suhteen, ja ainoa mitä saimme tehdä oli istua lounge-tilassa. Saimme Suomen-tuliaisina hapankorppua, Fazerin sinistä, xylitol-purkkaa ja Bliw-saippuaa. Seuraavana päivänä treffattiin Kiotossa ja pyörähdettiin porukalla parissa pyhätössä, joita siinä kaupungissa piisaa.

Yksi Kioton temppeleistä

Higashi-Honganji -temppelin valtava puu-
rakennus, jonka toinen puoli oli remontissa

Puhdistautuminen ennen
temppeliin menoa.

Temppelin edessä kasvoi valtaisa puu.

Naganon Zenkoji-temppeli

Kiotosta Naganoon ajeltiin torstaina taas pitemmän kaavan mukaan. Kohtasimme senkin ihmeen, että Japanin junat olivat myöhässä aikataulusta. Matkan alkupäässä se ei meitä häirinnyt, mutta loppupää venähti sitten hiukan roimemmin: Matsumoton jälkeen alkoi hillitön sade ja salamointi, ja Inariyaman asemalla juna tyssäsi paikalleen. Kahteen tuntiin ei liikahdettu mihinkään, eikä konnari tiennyt jatkosta mitään. Lopulta, kello yhdeksän paikkeilla, suostuttiin ilmeisesti myöntämään, ettei se juna taida tästä nyt mihinkään jatkaa, vaikka sateenropina olikin hiljennyt, ja matkustajat kärrättiin bussikyydillä Naganoon.

Ihmisiä vastaanottamassa mestarin siunausta.

Naganossa tuli matkamme sadas päivä täyteen, ja sen kunniaksi heräsimme lauantaina viideltä ehtiäksemme Zenkoji-temppelin aamuhartauteen. Siellä piti polvistua riviin, kun munkit saapuivat aloittamaan messua, ja joku mestari kopautti jokaista ketjulla päänuppiin. Sisällä temppelissä he alkoivat hymistä suitsukkeentuoksun leijaillessa, ja ihmiset kävivät polvilleen tatamille. Me seurasimme sivummalta. Tilaisuuden olisi kieltämättä odottanut olevan jokseenkin rauhallisempi; ihmiset tulivat ja menivät ja kolistelivat koko ajan - kyllä suomalaisessa kirkossa sunnuntaiaamuna taatusti on hartaampi fiilis.

Apinaperhe ihmettelee turisteja.

Apinoiden asumaseutua

Temppelistä livahdettuamme kävelimme oitis lähijuna-asemalle, josta ostimme menopaluun läheiseen Monkey Parkiin. Siellä asustavat kuuluisat lumiapinat (lumisia toki vain talvella...), jotka tykkäävät puljata kuumassa lähteessä - ainakin talvella lämmittelemässä. Nytkin muutama apina kyllä köllötteli vedessä, mutta se saattoi johtua siitä, että alueen työntekijä kävi heittämässä veteen siemeniä otusten syötäväksi - ja saadakseen ne menemään veteen, jossa niitä katsomaan tulleet ihmiset haluavat saada ne valokuvatuksi. Hauskoja veijareitahan nuo olivat inhimillisine ilmeineen, eivätkä ne pahemmin piitanneet ihmistovereistaan. Yöksi apinat palaavat metsiin, ja tulevat ihan omasta halustaan viettämään päivänsä altaalle. Junalippumme hintaan kuului visiitti juna-aseman vieressä olevaan onseniin, eli yleiseen kylpylään, jossa istutaan kuumassa lähteessä kuin saunassa, ja Tapsa käytti tilaisuuden kokeilla. Sinne kuulemma suli.

Apinoiden touhuamista pääsee seuraamaan myös livenä netissä.

Sunnuntaina sitten istuttuamme taas koko päivän junassa saavuimme Tokioon. Majoituimme Asakusan alueelle hostelliin, ja iltapalanhakumatkalta tullessamme käveli sumopainija vastaan. Eilen menimme ensitöiksemme ylittämään Shibuya Crossingin, paikan, jossa tietää olevansa Tokiossa.