Hurjaa rallia asemalle ja kolme päivää raiteiden kolinaa

Keskiviikkona junamme Irkutskiin lähti Moskovan aikaa 9.26 (Jekaterinburgissa kello oli kaksi tuntia enemmän). Polina ei ehtinyt tulla saattamaan meitä asemalle asti, joten antoi vain ohjeet miten pääsemme sinne. Ei ole täyttä varmuutta, kenen moka lopulta oli kyseessä, mutta joka tapauksessa päädyimme tilanteeseen, jossa kuljettavanamme oleva välimatka rautatieasemalle ei ollut kovinkaan hyvässä suhteessa jäljellä olevaan aikaan sinne pääsemiseksi. Meille tuli toisin sanoen aivan järisyttävän kauhea kiire. Asian iskiessä tajuntaamme lähdimme juoksemaan suuntaan, joka mahdollisesti johtaisi metroasemalle. Sekin oli tosin niin kaukana, ettemme luultavasti olisi ehtineet ajoissa metroitsekaan.

Aurinko porotti, kun rinkat selässä ravasimme päät punaisina katua pitkin. Pari kertaa yritimme kysyä neuvoa - vastauksena saattoi yhtä hyvin olla siansaksaa kuin venäjää. Yksi taksikuskikin osui kohdalle, mutta hän levitteli käsiään. Käännyimme jostain kohtaa jonnekin, minne joku oli osoittanut metroasemaa, ja päädyimme yhtäkkiä aidatulle takapihalle, jossa ukko korjasi autoa. Käytiin jo puskassa saamassa takiaisia takkiimme, kunnes huomattiin aidassa kolo, josta päästiin toiselle puolelle. Metro siinsi jo edessä, mutta aikaa oli enää vartti. Ehkä askeleemme oli silti johdettu oikeaan, sillä juuri silloin vanhahko mies oli tienreunassa astumassa suureen autoonsa ja katseemme sattuivat kohtaamaan. Epätoivoisin ilmein kysyimme, voisiko hän mitenkään antaa meille kyydin juna-asemalle. Mies suostui (osasi jopa sanasen englantia!), vaikkei varmaan iloinen ollutkaan. Ängimme itsemme takapenkille ja miekkonen lähti suhaamaan kaupungin halki sellaista rallia, että huhhahhei! Siinä meni muutamat liikennesäännöt uusiksi... Auton kaartaessa aseman pääoven eteen kello näytti 9.18. Aikaa jäi siis huikeat 8 minuuttia. Kiitimme vuolaasti, tarjosimme seteliäkin, jota mies ei huolinut, ja rynnistimme jalat jo täysin voimattomina ykkösraiteelle, jossa junaemännät katsoivat meitä huvittuneina. Mutta ehdittiin! Tämmöiset jutut on niitä parhaita - sitten kun ne on onnekkaasti ohitse! :)

Neljän hengen kupé-hyttimme

Junassa olikin sitten aikaa istua rauhassa, kun matkaa oli tehtävänä yli 3000 kilometriä. Suurimman osan matkaa hyttikumppaninamme oli rauhallinen keski-ikäinen rouva, joka tarjosi meille suklaata sekä kuorellisia auringonkukansiemeniä (jotka tajusimme kuoria vasta ekan rouskaisun jälkeen). Kävimme rouvan kanssa muutamia miimisiä keskusteluita mm. meidän reitistämme sekä Venäjän parin vuoden takaisista metsäpaloista, joiden jälkiä oli radan varrella nähtävissä. Muistoksi hän lahjoitti meille yhden asemalta ostamistaan kävyistä. Hetken mietimme, onko sekin syötävää.

Koteja Siperiassa

Vuosi 2012?

Taiga

Suurempi asutuskeskus

Junassa ajantaju hävisi: Moskovan aika (jossa kaikki juna-aikataulut ilmoitetaan) on viisi tuntia vähemmän kuin Irkutskissa. Sitä vain nukkui kun väsytti ja söi kun nälätti. Pidemmät pysähdykset esimerkiksi Novosibirskissa ja Mariinskissa kannatti käyttää ulkona tepasteluun (ja evästäydennyksiin kioskeista).

Novosibirsk, kuten ylhäällä lukee

Rouva jäi pois Krasnoyarskissa myöhään torstaina, ja elätimme pientä toivetta hytin jäämisestä meille kahdelle loppuajaksi. Pohdittiin, että olipa tuuri, kun ei jouduttu samaan hyttiin minkään haisevan Igorin kanssa - kului muutama minuutti, ja oviaukkoon ilmestyi iso paksu "Igor", ja liittyi seuraamme. Kovin taisi ukko jutella jääkiekosta ja jalkapallosta, mutta vähän jäi keskustelu yksipuoliseksi. Kuorsaus oli kuitenkin jykevää. Seuraavana päivänä hyttiseura vaihtui vielä kertaalleen, ja sitten oltiinkin jo kohtuu valmista kauraa hyppäämään junasta Irkutskin joenranta-asemalla.

Tänään olemme kasanneet uutta puhtia pesemällä pyykkiä, syömällä jotain muuta kuin jauhe-eineksiä ja nukkumalla kolisematta paikallaan pysyvässä sängyssä. Huomenna lisää huomioita sievästä Irkutskin kaupungista!

Vihdoin Irkutskissa! Ylitimme Angara-joen keskustaan kävellessämme.