Joululaulu Ko Lantalta

Varpaat jouluaamuna

Hiekka on jo peittänyt varpaat aallokossa

Meren aalto säihkynyt Thaimaan auringossa

Reissaajat hikiset juoneet kookossmoothiet

Meren aalto säihkynyt Thaimaan auringossa

Bungalowin kuistilla oli riippumatto

Syöksyin siihen riemulla, varpaat kohti kattoo

Matka on suunnaton, rinkka taas pian täynnä on

Varpaat siksi riemulla lepoasennon ottaa

Riisiä nyt riemuiten kauhon lautaselta

Kiitollisna annoksen ostin paikalliselta

Halpaa on ruoka tääl', turistil' ei nälkä jää

Kiitollisna kasvikset riisin päälle lappaan

En oo paljasjalkainen köyhä Aasiasta

Olen nuuka reissari, tulin länsimaasta

Roponen pienoinen jonka tahtoo kerjäläinen

eipä maailmaa muuta se tasavertaisemmaks'

Hyvää Joulua!

t. Katariina ja Tapani

Rannalta rannalle

Hiekan muovaama.

Vaivoin saimme sydämemme mukaan Ko Phayamilta viikko sitten, mutta etiäpäin oli mentävä. Palasimme Ranongiin kahdeksi yöksi, joita ei vietetty siinä ekan yön homehuoneessa, vaan Luang Poj -nimisessä ihanassa pikku hotellissa. Ranong oli ihan mukava kylänen, jonka pääkadulla sunnuntai-iltana oli katumarkkinat. Sieltä kävimme pitkästä aikaa keräilemässä kojuista paikallisruokamaistiaisia, kuten kookosmunkkipalloja ja Pad Thaita, eli tyypillistä thaimaalaista nuudelihässäkkää.

Näin syntyy Pad Thai. 

Ja tältä se näyttää lautasella.

Maanantaiaamuna lähdimme aikaisella bussilla kohti Krabia. Majoituimme Krabin kaupunkiin neljäksi päiväksi ennen siirtymistä Ko Lantan saarelle jouluksi. Kaupungissa sinänsä ei ollut mitään kummempaa tekemistä; pohdittiinkin, että on oikeastaan aika uskomatonta, että tässä samassa maassa on sellainenkin kaupunki kuin Bangkok, vaikka ovat Thaimaan pikkukaupungit näyttäneet hiukan sentään siistimmiltä ja paremmin rakennetuilta kuin Kambodzan ja Laosin vastaavat.

Krabin tunnusmerkkeinä pidetyt nyppylät.

Ruisleipää, uskoisko tuota!

Vakiopaikoiksemme Krabilla muodostuivat lähellä hostelliamme sijainnut Relax-niminen ravintola, josta sai loistavia aamiaisia hedelmäsheikkeineen ja vastajauhettuine kahveineen, sekä Night Market, josta käytiin iltaisin nappaamassa halpaa mättöä. Löydettiin yllätys yllätys myös skandinaavinen Café Europa, joka mainosti tanskalaista voileipälistaansa. Ruisleivänhimossamme ajauduimme tilaamaan viipaleet homejuustolla sekä graavilohella - vain todetaksemme, että eihän se niin hyvää ollut kuin kotona.

Iltamarketti valmistautuu.

Yhtenä päivänä ajeltiin songtaewin kyydillä Ao Nang -rannalle, joka on noin 20 km päässä kaupungista, ja Krabin pisimmälle kehittynyt (=turistoitunut) biitsialue. Ei vaivauduttu uimaan siellä, koska vesi oli likaisen näköistä ja rannalla paljon kiviä - sitä paitsi alkoi taas sataa vettä, mikä on jo tunnusomaista rantapäivillemme. Satuttiin löytämään rannan tuntumasta Krabi Resortin yhden huoneen avain, ja päätettiin palauttaa se. Kyseinen resortti osoittautuikin varmaan yhdeksi rannan hienoimmista, ja hetken toivoimme, josko löytöpalkkioksi irtoaisi pääsy lokoisille rantatuoleille, mutta hämmästyneet hymyt saivat kelvata.

Ao Nangin maisemia.

Sunset Bungalows, Ko Lanta.

Perjantaina vihdoin koitti päivä, jolloin Ko Lanta kutsui. Phayamin paratiisimaisuus oli nostanut riman korkealle, ja epäilimme, voiko Lanta-ranta olla millään yhtä mahtava. Minibussikuljetus majapaikan ovelta toiselle toimi ihan hyvin, joskin kuskilla oli hiukan vaikeuksia paikantaa kaikkien kyytiläisten ilmoittamat majoitukset, kun nimet ovat niin samankaltaisia. Saarelle päästiin kahdella autolautalla, ensin mantereelta pikku-Lantalle (Lanta Noi), sitten isommalle saarelle (Lanta Yai). Meitä odotti mökki Sunset Bungalowsissa, joka oli ainoa, josta saimme myöntävän vastauksen kyseltyämme majoitusta ainakin viidestä paikasta pari viikkoa sitten. Eräs pariskunta bussissa ei ollut varannut mitään etukäteen, mutta sai silti bungalowin aattoon asti Sunsetista. Kun nyt kerran äidyimme vertailemaan Lanta-saaren puitteita Phayamiin, niin kehnommaltahan se vaikutti monelta osin: bungalow on betonimökki eikä puumaja, se on maantasalla eikä tolppien päällä rinteessä, vieressä menee vilkas autotie eikä hiljainen polku, ja mitä vielä... Jätetäänpä siis vertailut sikseen ja nautiskellaan kirkkaasta uimavedestä, varsin roskattomasta rantahiekasta ja jouluhinnoillakin sentään melko edullisista murkinoista!

Joulu Thaimaassa... mikä jottei.

Vaitelias venhe.

Pieni paratiisiretki: Ko Phayam

Pieni thaimaalainen saari... aurinko... suolainen meri... kookospalmut... Ehkä ihminen tarvitsee nämä ollakseen viisi päivää tekemättä mitään.

Tallustelua hiekassa.

Luotettavan näköinen
laivakuski.

Chumphonista tultiin bussilla Ranongiin viime sunnuntaina, ja nukuttiin vastaan osuneessa vanhassa hotellissa yksi yö, joskin se oli aikamoinen liskojen - tai paremminkin hyttysten ja homeitiöiden yö: ensin jahdattiin yhtä torakkaa, sitten hylättiin umpihomeiset tyynyt lattialle ja loppuyö huidottiin korvissa iniseviä moskiittoja. Aamuvarhainen saapui lopulta, ja läksimme siitä sitten songtaew-kyydillä noin puolen tunnin matkan päähän Phayamin lauttalaiturille. Laivamatka kesti kaksi tuntia ja maksoi 150 bahtia nuppi.

Mr. Gao (kuka hän sitten mahtoi ollakin)

Ko Phayamilla ei ole ollenkaan autoja, vain mopoja ja skoottereita. Toimimme taas tapamme mukaisesti ja, saavuttuamme satamaan maanantaina keskipäivän aikaan, kävelimme majapaikkaamme. Kävely helteessä rinkan kanssahan on jo tullut tutuksi - sitä paitsi jänistimme motskariajelusta. Kolme hikistä varttia siihen meni, mutta Mr. Gaon bungalowit löytyivät helposti, kun teitäkään ei ollut niin kovin montaa. Varatessamme majoitusta paikan nettisivujen lomakkeella, sieltä pyydettiin odottamaan vahvistusviestiä, jota ei kuitenkaan kuulunut. Kaksi päivää ennen olimme soittaneet Skypellä paikkaan, ja silloinkin kommunikointi vaikutti kovin hankalalta. Onneksi emme antaneet näiden seikkojen hämätä, sillä välittömästi, kun meille osoitettiin bungalowimme, totesimme, että kyllä tämä mesta taitaa olla juuri niin hyvä kuin TripAdvisorin ylistävät arviot vihjasivat. Bungalow oli siisti kuin mikä, näkymät merelle kohtalaisen leuhkat, ja ruoka erinomaista. Silti viiden yön luksustelu oli edullista: noin 16 euron päiväbudjetilla mentiin.

Kotibungalowimme palmun alla.

Hyttysverkko ja ilmastoivat
ikkunat = hyvät unet.

Kylppäri puoliksi taivasalla.

Näköala.

Tukaani lähipuussa.

Kotikookos.

Hiljainen länsiranta.

Seuraavat päivät muudostuivatkin sitten aika tiiviisti niin sanotun mitään-tekemättömyyden ympärille. Uitiin, luettiin, syötiin, upoteltiin varpaita hiekkaan, nukuttiin, syötiin, luettiin, uitiin. Mr. Gaon bungalowit sijaitsevat saaren länsipuolella, Buffalo Bayssä, joka on melko kivikkoinen poukama. Eivät kivet silti uimista liiemmin haitanneet. Vuoroveden vaihtelua oli hauska seurata: nousuveden aikaan vaahtopäät ulottuivat miltei ravintolan reunakivetykselle asti, laskuvesi taas imaisi aallokon monen metrin päähän. Rantahiekassa kipitti valtavasti söpöjä ja ujoja rapuja, joiden sivuttainen kävelytyyli oli riemastuttava. Suurin turistihuippu ei selvästikään ollut vielä käsillä, sillä mitään ruuhkaa ei rannoilla näkynyt.

Kivet ja ravut.

Vipeltäjä hiekalla.

Aamiainen.

Mr. Gaon ravintola ansaitsee hieman suitsutusta: kaikki, mitä söimme, oli huippuhyvää, annokset kelpo kokoiset ja palvelukin hyvin ystävällistä - ja annoksemme jopa tuotiin pöytään suht samaan aikaan, mikä ei ole täälläpäin kovin yleistä. Rannan muistakin majapaikoista tuli ihmisiä syömään meidän ravintolaamme. Maistoimme mm. täydellistä Tom Yum -keittoa, loistavaa kotitekoista leipää täytettyjen sandwichien muodossa, tuoreita hedelmäviipaleita aamiaisella, ja ihanaakin ihanampia kookos- ja ananassmoothieita. Phayamin spesialiteetti ovat saarella kasvavat cashew-pähkinät, ja niitä olikin mukana myös ravintolan ruoissa, minkä lisäksi ostimme niitä ison pussin mummolta tienvarsikojusta.

Viimeisenä päivänä liikahdettiin ja käveltiin satamaan ("keskustaan") vuokraamaan - ei mopoja taaskaan - vaan pienenpienet, urheat jopopyörät vuorokaudeksi. Niilläpä pääsikin näpsäkkäästi sotkemaan pitkin betonilla päällystettyjä pikkuteitä. Poljettiin katsomaan Aow Yai -nimistä rantaa saaren eteläpäähän, missä kieltämättä iski rantakateus: ei kivenmurikkaakaan näköpiirissä ja sitä paitsi siellä oli aivan mieletön aallokko. Uikkarit päälle ja samantien roiskahdettiin aaltojen pauhun sekaan niin että mentiin ihan uppeluksiin ja suolavettä oli välillä korva täynnä. Pari kertaa pääsi eläytymään tsunamiin, kun aallonharja pyyhkäisi yli oikein voimalla, mutta pysyttiin koko ajan sillä etäisyydellä, että jalat ylettyi pohjaan. Takaisinpäin kun lähdettiin, osui tien varressa silmään vegeravintola, jonka henkilökunta oli eurooppalaista. Nautittiin siellä erinomaiset tofupurilaiset ja jälkkäriksi suklaakakkupala sekä Tapsalle lähiluomukahvia. :) Sitten äkkiä iski vesisade niskaan ja poljeskeltiin kotibungalowiin aivan uitettuina.

Oivalliset kulkupelit.

Pyhä laituri.

Tsunamivaara etelärannalla...

...ja sieltähän se jo tulee!

Kaatosade yllätti.

Lähdettiin Ko Phayamilta tänään aamulaivalla takaisin Ranongiin, josta oli katsottu valmiiksi hiukan kivempi majoitus tällä kertaa. Oli hulvaton näky puoli kahdeksan aikaan yön sateen tummentamassa maisemassa, kun Tapsa rinkka selässä ampui alamäkeä pikku jopolla, jonka jarrut eivät olleet ihan priimakunnossa, ja satula aivan liian matalalla: "Boorn tu bii waa-aa-aild..."

Sukeltelua, suunnitelmia ja Suomi-fiilistä

Hua Hin on juuri sitä, mitä kuvittelee sellaisen paikan olevan, jonne suomalaiset ja muut pohjoisen valkonaamat vetäytyvät talven tullen löhöämään aurinkorannan paahteessa niin sankoin joukoin, että paikallisväestö on melkein vähemmistönä. Siitä huolimatta viivyimme siellä lopulta viisi yötä, päättäen aina aamulla, että lähdetään vasta huomenna. 

Hua Hinin rannoilla.

Tuoreita meriölliäisiä.

Eihän siellä muuta tekemistä ollut kuin oikaista koipensa rantahiekalle ja sukeltaa suloiseen mereen - niin ja varailla hulluna loppuvuoden majoituksia tulevista etapeista. Ei ole kivoja tämmöiset joulut ja muut juhlat reissaajan kannalta, kun täytyy niin kovasti etukäteen varata jotain, jos aikoo jonnekin mahtua. Nyt on kuitenkin lähes kaikki yöt loppiaiseen saakka buukattu: reitti kulkee yhä vain etelään päin parin paratiisisaaren kautta Malesiaan. 

Tässä kohtaa onkin hyvä muistella, kuinka Suunnattoman matkan suunnitelmat ovat retken edetessä eläneet: kuvittelimme joskus ennen lähtöä, että voitaisiin olla Australiassa jo marraskuun puolivälissä olleen auringonpimennyksen aikoihin. Hah, vasta Kambodzassa oltiin. Vielä Japanissa ollessa luultiin, että joulu vietettäisiin Australiassa. Sitten saatiin idea, että mennäänpä Balille jouluksi. Tämä ajatus kuivui kuitenkin siihen, että olisi pitänyt kiiruhtaa Kambodza, Thaimaa ja Malesia noin kuudessa viikossa. Siitä siis luovuttiin, ja tutkittiin, missäpäin Malesiaa olisi hyvä paikka jouluksi. Harkittiin vakavasti Langkawin saarta. Mutta kun saatiin kahden kuukauden oleskeluoikeus Thaimaaseen, todettiin, että ehtii sinne Malesiaan ensi vuonnakin. Lopulta vietämme joulun siis siellä, minne moni muukin Pohjoismaista pyhiksi matkustaa, Krabilla, tarkemmin sanoen Ko Lantan saarella. 

Majapaikkojen varailun ohessa buukkasimme myös matkamme kolmannen lennon tammikuun lopulle Singaporesta Australian Gold Coastille (koska suoraan Brisbaneen ei löytynyt halpaa lentoa). Brisbanesta (joka on tunnin matkan päässä Gold Coastilta) vuokraamme näillä näkymin pienen asuntoauton, jolla ajelemme noin viikon kuluessa kohti Sydneyä. Näin on suunniteltu, nähdään sitten kuinka todellisuudessa käy.

Uolevi Kuovi.

Mutta palataanpa Hua Hiniin. Piti muistuttaa itseämme, että nyt ei voidakaan höpötellä mitä sattuu, kun suomalaisia pursuaa vastaan joka puolella. Uimarannat olivat hiukan kaukana kaupungin keskustasta, mutta rannoille pääsi ihan kätevästi songtaewilla, eli pikkurekan näköisellä avotaksilla. Emme jääneet rantaravintoloiden edustalla levittäytyviin lepotuoleihin, vaan haimme oman, hiljaisen hiekkapläntin kauempaa, jossa meitä kävi "häiritsemässä" vain jokunen kulkukoira, rapu ja pitkäjalkainen lintu. 

Paikallista joukkoliikennettä
(kyydissä yhtäaikaa noin 30 hlöä).

Kuninkaan synttäreitä
juhlittiin 5. joulukuuta.

Pimp my tuktuk.

Rantavarjojen vallankumous.

Itsenäisyyspäivä sattui sopivasti kohdalle nyt, kun olimme tällaisessa pikku-Suomessa. Ruuanhakumatkalla huomasimme, että rantaruotsalaisen Mr Danin ravintolassa pyöri Tuntematon sotilas. Ei muuta kuin sinne - ja tilattiin siinä sitten oikein Lonkerot (virolaiset) kyytipojaksi. Seuraamme liittyi viisikymppinen jyväskyläläisnainen, jonka kanssa keskustelimme yllättäen matkustuksesta. Sanoen tietävänsä, millaista se budjettireissaus on, hän halusi tarjota meille vielä toiset juomat. Lopulta päätimme sitten syödäkin tässä suomenruotsalaismestassa ja Riina kävi tiskillä kysymässä: "Saak mittä ruakka?" Makaroonilaatikon, läskisoosin ja kaalikääryleiden joukosta löysimme listalta kalafileet pottumuusilla (+ Turun Sinappia). Ei muuten ollut hullumpaa! :)

Mr Dan - suomalaista ja
ruotsalaista kotiruokaa!

Tuntematon ja Lonkero -
Itsenäisyyden juhlaa...

Avoimen oven päivät.

Pukuja pohjoismaalaisille.

Hua Hin jäi taakse perjantaina, jolloin siirryimme välipysäkille Chumphoniin. Hintaero hitaamman ja nopeamman junan välillä oli noin 700 bahtia (18 €), joten valitsimme luonnollisesti viisituntisen matkan kolmetuntisen sijaan. Juna vieläpä lähti tunnin myöhässä, joten eipä siinä kiire voinut ollakaan. Chumphonista varaamamme huone edusti sivumennen sanoen halvan guesthouse-majoituksen aatelia: nukuimme entisessä autotallissa, jossa renkaanjäljet näkyivät yhä lattiassa. Täältä jatketaan pikimmiten kohti Ranongia, josta päästään ensi viikoksi köllimään Ko Phayamin saarelle. 

Hua Hinin hieno asema. 

Kolmosluokan vaunussa
hikinen on tunnelma.

Joulutunnelmaa Isossa Mangossa

Bangkok, "the Big Mango", tuo kaakkoisen Aasian superstara, sai muistumaan mieliimme, minkälainen se suurkaupunki oikeasti on. Asia oli selvästi unohtunut, kun kerran tulimme kutsuneeksi Phnom Penhiä sellaiseksi. Ensimmäiset silmäykset tornitalojen lomassa puikkelehtiviin ihmismassoihin, maanalaisen ja -päällisen junan suhahteluun, ja lasisiin huippuostoskeskuksiin sai aikaan tunteen kuin oltaisiin oltu viimeiset kaksi kuukautta viidakossa.

Perinteinen kaakkois-aasialainen bussihässäkkä.

Tulimme Thaimaaseen tiistaina pitkän ja runsaasti erilaista odottamista sisältäneen bussimatkan päätteeksi. Aamuinen lähtö Siem Reapista sujui vahvasti: olimme ostaneet guesthousen kautta liput 7.30 lähtevään isoon (lue: turvallisempaan) bussiin, ja pick-upin oli määrä saapua seitsemältä meitä noutamaan, minkä vuoksi kiirehdimme aamiaisen syönnin kanssa. Odotettuamme tunnin majatalon pihalla meidät tuli kahdeksalta poimimaan kyytiinsä minibussi. Pieni informaatiokatkos oli sattunut, mutta nousimme kyytiin vakuutellen pahoittelevalle guesthouse-emännälle, että "it's ok".

Poipetiin, Kambodzan puoleiseen rajakaupunkiin päästiin yhdentoista aikaan. Puolisen tuntia jonotettiin poistumisleimaa ja sormenjälkien antamista, minkä jälkeen käveltiin Thaimaaseen, ja siellä tietenkin oli taas passintarkastus vuorossa. Siinä hikijonossa menikin sitten vähän päälle kaksi tuntia, ja osa voi jo huonosti (Tapsallekin iski selkäjumi). Viisumithan meillä oli valmiina, eikä mitään kyselyjä saati rahastuksia tapahtunut, joten uskottiin pääsevämme vähän kahden jälkeen jatkamaan matkaa Aranya Prathetista Bangkokiin. Meitä oli kuuden hengen sakki pikkubussilaisia, ja pysyttelimme porukkana, kuten piti. Bussivirkamies kuitenkin totesi, että hänellä on ollut niin kiire päivä ja nälkäkin oli iskenyt, että oli nyt niin, ettei meistä mahtunut lähtemässä olevaan bussiin kuin neljä. Me olimme ne, jotka jäivät heitteille, ja häiskä lupasi, ettei tarvitse odottaa kuin vartti tai jotain. Nooh, puolitoista tuntiahan siinä oltiin.

BTS-juna läpi kaupungin.

Puoli neljästä noin kahdeksaan kiisimme lopulta toisen minivaunun takapenkissä Bangkokia päin. Kaupunkiin päästyämme jäimme pois eräiden muiden vanavedessä kuultuamme olevamme BTS-skytrain -aseman vieressä. Sillä päästiin kätevästi lähelle hostelliamme (jonka varaaminen tällä kertaa etukäteen oli aika hyvä juttu). Katujen yllä kulkevassa junassa koimme tuon edellämainitun suurkaupunkihäikäistymisen. Taas oli koettu päivä, jonka ei voinut kuin antaa aueta kuinka parhaiten näkee. Pitkä päivä oli tulossa vieläkin pidemmäksi, koska olimme sopineet treffit saksalaisen kaverin kanssa, johon tutustuimme Irkutskissa ja tapasimme taas Ulan Batorissa sekä Pekingissä. Nyt, neljä kuukautta myöhemmin, oli hauska nähdä jälleen, kun reitit tällä välin olivat olleet aivan erit.

Kaoottinen Khao San Road

Tuoreita munkkeja

Purkutuomio

Sukhumvit

Joulu on saapunut kaupunkiin.

Terminal 21

Kokemus megakaupungista oli hetken aikaa virkistävän erilainen Laosin ja Kambodzan kyläpahasten jälkeen, mutta sitten aloimme huomata, ettei oikein jakseta. Niin suuri, niin sekava. Kävimme yhtenä päivänä kuuluisalla Khaosan-kadulla, joka oli tupaten täynnä T-paita- ja tilpehööriputiikkeja, joskaan myyjät eivät olleet yhtä kimppuunkäyviä kuin jossain muualla. Teimme pienen veneretken jokilaivalla ja kävelimme vanhaa kaupunkia. Lauantai-iltapäivä vierähti Chatuchakin viikonloppumarketissa, joka olikin todellinen markettien marketti - 5000 kojua, valtavasti ostettavaa, vaatteita, taide-esineitä, koruja lemmikkieläimiä, patsaita... emmekä ostaneet mitään. Muuten tulimme vain pyörineeksi kauppakeskuksessa - ja kävimme kahdesti elokuvissa (uusi Bondi sekä v. 2004 tsunamista kertova The Impossible). Hostellimme vieressä sijaitsi Terminal 21 -niminen shopping center, ja vaikkemme mitään ostoskeskusfaneja yleensä ole, niin tästä on pakko sanoa, että oli kyllä hieno! Eri kerrokset oli nimetty eri kaupunkien mukaan, mm. Lontoo, Tokio, Pariisi, San Francisco, ja niistä oli rakennettu tosi upeita. Joululaulutkin soivat, ja se kaikessa absurdiudessaan oli ainoa asia, mikä sai meidät tajuamaan, että on joulukuu.

Junan ulko (ja sisäpesu)

Satuimme kuulemaan, että kaupungissa nimeltä Hua Hin on suomalaisten pakkaselta pakenijoiden yhteisö, ja koska se näytti sijaitsevan juuri sopivan junamatkan päässä Bangkokista etelään, otimme siitä seuraavan etapin. Ihanaa oli päästä pitkästä aikaa junaan - edellinen kerta oli melkein kaksi kuukautta sitten Vietnamissa. Eilen aamulla saapasteltiin Bangkokin juna-asemalle ja ostettiin liput, jotka maksoivat hämmästyttävät 44 bahtia kappale, eli yhden euron... Neljän tunnin matkan päätteeksi olimme paitsi hikiset myös erinäisen pölyn ja muun höytyvän peitossa (3. luokan vaunuissa ilmastoinnin virkaa hoitavat avoimet ikkunat ja ovet), mutta perille päästiin, ja kaupunki osoittautui aurinkomatkailun luvatuksi maaksi mäkkäreineen, starbuckseineen ja suomea huikkailevine helppoheikkeineen. Majoituimme erään budjettihostellin ihastuttavan vaaleanpunaiseen huoneeseen nimeltä Barbara, ja ohitimme iltakävelyllä ravintolan, joka tarjosi "spagettia härmäläiseen tapaan".

klo 9:20 raiteelta 7. Missä juna?