Aasia jää taa

Scoot-yhtiön lento Australian Gold Coastille lähtee noin kolmen tunnin kuluttua, kello 22.25 - päivitys: ei sittenkään, vaan 23.50. Yö halpalennolla, jippii! Ollaan oltu täällä Changin lentokentällä nyt jo monta tuntia - ei viitsitty lähteä enää kaupungille hikistymään hostellista ulos checkattuamme, joten tultiin suoraan tänne. Menee se päivä tässäkin..! :)

Hyppy jokeen.

Singapore oli komea päätös Aasian matkalle. Jekaterinburgista saakka (siellähän Venäjän Euroopan puoli vaihtuu Aasiaksi) matkasimme halki Aasiaa, kahdeksan kuukautta siinä vierähti. Ja vaikka matka on ajallisesti pitkästi yli puolenvälin, aina vain ollaan menossa poispäin kotoa. Ilman Korean ja Japanin keikkaa olisimme päässeet maitse aina tähän pisteeseen asti. Tästä eteenpäin on kuitenkin tulossa lukuisia lentokilometrejä - nuo valtavat meret kun eivät anna vaihtoehtoa.

Mutta Singapore, hulppea pieni kaupunkimaa. Paljon kalliimpi, puhtaampi, rikkaampi, kohteliaampi, avarampi, vihreämpi kuin mikään sen yläpuolella olevista kaakkoisen Aasian maista. Hirvityimme hinnoista, viehätyimme viheralueista, kävelykaduista ja roskien loistamisesta poissaolollaan. Raharikkaiden temmellyskenttä, jossa backpackerit eivät yleensä kauaa kykene viipymään, mutta muutama päivä onkin aivan riittävästi kaiken olennaisen katsastamiseen. Piipahdimme Sentosan saarella, pyörimme Marina Bayn pilvenpiirtäjämaiseman ympärillä, loikoilimme Botanic Gardenissa ja söimme edukkaasti intialaiseen tapaan.

Kuinka istua?

Sentosa-saari on käytännössä yhtä suurta huvipuistoa: löytyy hiekkarantaa, viiden tähden hotelleja, Universal Studion teemapuistoa ynnä muuta attraktiota. Alue oli kuin valtava tietokoneella tehty havainnekuva. Sukkuloimme ohi kaikkien kalliiden elämysnähtävyyksien ja tunsimme itsemme outolinnuiksi.

Sentosan biitsi.

Singapore - leijonan
kaupunki.

Hieman vieraannuttavaa oli myöskin käväistä Marina Bayn rantaan kohonneen kummajaismaisen kasinohotellin käytävällä (tutkimassa pääsisikö näköalatasanteelle ilmaiseksi, mikä pöhkö kuvitelma...) sekä eksyä kimmeltävän Fullerton-hotellin uumeniin, kun yritimme vain kulkea siitä läpi. Kyllä on joillain rahaa, huhhuh... Singaporen legendaarisen Raffles-hotellinkin pihalla kävimme pyörittelemässä silmiämme; sisällä olisi ollut nähtävillä ilmainen valokuvanäyttely, muttemme kehdanneet astua sinne kaikessa rähjäisyydessämme.

Kasinohotelli, jonka päälle on laskeutunut alus.

Kuuluisa Raffles - ei, emme yöpyneet täällä.

Puistopiknik.

Leppoisampi tunnelma oli sunnuntai-iltapäivällä Botanic Gardenissa, valtaisan kokoisessa puistossa, jossa ilmaiskonsertti veti väen nurtsille piknik-vilteille koko perheiden voimin. Toki siinäkin tuli mieleen, että ihmisillä täytyy olla rahaa, jotta he voivat vain köllötellä hyvinhoidetulla nurmikolla viinilasia kilistellen. Sunnuntaista muodostui meille kulttuuripäivä muutenkin: päivällä seurasimme hindujen Thaipusam-festivaalia keskustassa, jossa nuoret miehet kävelivät kulkueissa kantaen yllään metallihäkkyröitä, jotka oli kiinnitetty lävistysten avulla heidän ihoonsa. Hurjaa menoa! Illalla saimme puutarhakonsertin oheen vielä toisen ilmaiskeikan, kun osuimme Marina Bayn rantaan tarkastelemaan iltavalaistusta juuri, kun siellä oli meneillään nuorten (luultavasti musiikkiopistolaisten) sinfoniaorkesterin soitanto.

Thaipusam-vermeitä. 

Mahtoi sattua...

Hurja hindu.

Annalakshmin antimia.

Singaporesta löytyi eräs intialainen ravintola, joka saattaa hyvinkin saada kantaakseen matkamme parhaan ravintolan tittelin. Paikka on nimeltään Annalakshmi, ja se on vegetaristinen buffet, joka toimii periaatteella: "syö niin paljon kuin haluat - maksa niin paljon kuin haluat". Käytäntöhän on mitä nerokkain: kun ruoka on laadukasta ja riittoisaa, palvelu kerrassaan kohteliasta ja ravintolamiljöö tyylikäs ja siisti, asiakashan maksaa iloisesti.

Odottamaton sinfoniakonsertti.

Singaporen yö.

Nyt siis lausumme jäähyväiset Aasialle tällä erää - kiitos kaikilla kielillä, jotka vielä muistamme:

Spasiba!
Xiexie!
Gamsa hamnida!
Arigato gozaimasu!
Kop chai!
Terima kasih!

Ja niin alkaa taas uusi matka, eteläisellä pallonpuoliskolla!

Melkoinen Melaka (+ Malesian ruokaekstra)

Melaka

Kuala Lumpurista tiemme vei Melakaan, portugalilaista, hollantilaista ja brittiläistä historiaa henkäilevään sopivan isoon pikkukaupunkiin. Sen kautta ei kulje rautatietä, joten olikin taas sitten bussikyydin vuoro. KL:n uutuudenkiiltävästä, hiljaisuuttaan kaikuvasta Bersepadu Selatan -bussiterminaalista lähtiessä konkretisoitui tajuntaamme, että Kaakkois-Aasian "kauhubusseissa" kökkiminen on todentotta takanapäin (vaikka ei ne nyt siellä Laosissa ja Kambodzassa NIIN kauheita olleet).

Keskusaukio.

Kun saavuttiin maanantaina iltapäivästä Melakan keskusaukiolle, jolla kirkko, suihkulähde, tuulimylly ja pikkuinen kellotorni luovat mukavan miljöön, alkoi päässä soida Chicago-biisin sanat "my kind of town". Niin sievää - ja vieläpä joki, jonka reunalla kulki kävelyväylä, harvinaista täällä! Kaupungin suosio turistien keskuudessa näkyi siisteydessä ja muutenkin kaupunkikuvasta huolehtimisessa, esimerkiksi upean iltavalaistuksen muodossa.

Valovärejä.

Jokiranta.

Kun taivas ei ole vielä aivan pimeä.

Majaa pidimme Rooftop-nimisessä guesthousessa, joka sijaitsee kaupungin kiinnostavimman alueen, Chinatownin nurkalla. Pienet kadut täynnä taas niitä ihania ennen sotaa rakennettuja talorivejä, joita silmämme ja kameramme ihasteli niin Georgetownissa kuin Ipohissa ja Kamparissakin. Vielä kun autot eivät olisi ajaneet niin lujaa yksisuuntaisilla kujilla...no, kaikkea ei voi saada.

Vau mikä talo!

Näitä kaduntäydeltä.

Trishaw-taksit näkyivät (ja kuuluivat).

Pari päivää menivät ympäriinsä tallustellessa ja joen äärellä istuskellessa. Kaupunkikuvaan kuuluivat myös psykedeelisesti kukkasin ja muin tilpehöörein koristellut trishaw't eli polkupyörätaksit (jotkut myös soittivat musiikkia melkoisella volyymillä). Yhtenä iltana keskusaukion sillankorvalla kiinalaisturistien joukkoinvaasiota tarkkaillessamme luoksemme tuli elämäniloinen, 70-vuotias trishaw-kuski jutustelemaan pitkäksi toviksi. Hän oli jäänyt eläkkeelle puutarhurin hommasta, muttei viitsinyt jäädä kotiin toimettomaksi, joten poljeskeli taksiaan turisteihin tutustuen ja englantiaan petraten. Hänelle olikin muodostunut näkemys erimaalaisten turistien käytöstavoista - mielipiteemme kiinalaisista oli varsin yhtenevä... Miekkonen myös huolestui pyörätaksien hiipuvasta kannasta: nuoret kouluttautuvat ja tekevät uraa, eikä kukaan kerkiä jatkaa trishaw-perinnettä. Kerroimme hänelle matkareitistämme ja näytimme kartalta Pohjoismaita - hän kirjoitti itselleen muistiin, että Finland on suomeksi Suomi, niin tietää sitten senkin! :)

Värikäs kahvila.

Joenrannassa päiväsaikaan.

Temppelinäkymiä.

Kiinalaiskaupunginosassa.

Rukouskutsut kaikuivat.

Vanhan linnakkeen
viimeinen vartiotorni.

Durian, durian!

Melakaan olisi mieluusti jäänyt vielä pitempäänkin, mutta päätimme kuitenkin pysyä suunnitelmissa ja singahtaa torstaina Singaporeen, koska se vetää viikonlopuksi väkeä varsin runsaasti. Parempi siis ottaa varaslähtö. Noin nelituntinen bussikuljetus hoitui kätevästi, rajameininki oli rutiininomaisen leppoisaa (purkkapaketti piti heittää pois, sitä kun ei saa Singaporessa moussuttaa), ja niin päästiin matkamme 12. maahan. Täällä odottelemme tiistaihin saakka lentoa Australiaan.

Malesian ruoathan olivat saaneet niin paljon erityismainintoja mm. Lonarissa, että paneuduimme itsekin asiaan ehkä jopa tavallista suuremmalla hartaudella. Tuloksena oli kombinaatio intialaista, kiinalaista sekä Malesian omia perinteitä. Päättäkäämme siis Malesian osuus murkinaspesiaaliin kuvapläjäyksen muodossa:

Georgetown: intialainen juustopallo (tilasimme yhden!)

Georgetown: intialaista ihanuutta - naanleivät, riisi,
valkoinen raita-kastike sekä masalat ja paneerit.

Georgetown: kiinalaistyyppinen nuudelisetti katukeittiöstä.

Georgetown: Nasi Goreng vegenä (ehkä nimi siis
joku muu) katukeittiöstä.

Kampar: herkkutofua ja parsantapaista riisin päälle.

Kampar: Roti Canai ja currykastike - taivaallista
taikinaista leipää.

KL: Nasi Goreng (vegenä) plus lisäkananmuna.

KL: kiinalaisen vegebuffetin kauhottavaa:
"tekolihaa", paksoikaalia ja kikherneitä.

Melaka: Laksa-keitto, jossa nuudeleita, vihannessuikaleita,
tofupalloja, sardiinia (onneksi aika vähän) ja
kookosmaidolla terästetty liemi.

Jälkiruokapuoli: Ice Kacang KL:ssä - maustettua
jäähilettä ja pähkinöitä.

Melaka: toinen versio Ice Kacangista -
jäähile maustettu siirapilla, pohjalla papuja ja maissia
(ei ehkä maailman suurin herkku, myönnetään...)

Kuala Lumpurin kujia ja kuppiloita

Petronas Towers by night.

Kuala Lumpur - tuttavallisesti KL - leikki kotikaupunkiamme viikon verran. Pienisuuri kaupunki, jossa aika kului ajellessa monorail-junalla katujen yllä, herkullisia vegemättöjä popsiessa ja valtaisiin ostoskeskuksiin eksyillessä. Kumppaneinamme kaupungin valloituksessa olivat Japanista Malesiaan lomalle lähtenyt Iina sekä ranskalainen kaverinsa Olivier.

Vuoristorata sisätiloissa.

Majapaikkamme (aivan uskomattoman pieni hotellihuone, jossa kaksi ihmistä ei yhtäaikaa mahtunut lattialle) sijoittui lähelle Berjaya Times Square -nimistä hervotonta ostoskeskusta, jonka sisällä oli keilarata ja huvipuisto vuoristoratoineen päivineen, ja jonka naapureina oli monta muuta isoa kauppakeskusta. Ottaen huomioon, ettei KL ole kai paljonkaan Helsinkiä kookkaampi, ihmetytti, kuinka siellä riittää ostovoimaisia kansalaisia kaikkiin noihin shoppailuparatiiseihin (tai ehkä sittenkin shoppailuhelvetteihin). Kaikkein hienoin shopping mall oli epäilemättä KLCC Suria, joka löytyy Petronasin kaksoistornien alapuolelta. Sinne tulimmekin ajelleeksi useana päivänä huolimatta siitä, että monorail-rata ei kulkenut sinne meiltäpäin järin kätevästi, vaan kahden vaihdon kautta. Yksiraiteinen junakyyti tarjosi kyllä mahdollisuuden sightseeingiin, sillä vaunusta oli erinomaiset näkymät kaupunkiin.

Monorail, hassu toukkajuna.

Itse Petronas-torneissa emme käyneet - katselimme siis vain tornia, emme tornista. Lonari väitti, että siellä olisi halpisvaihtoehtona pääsy 10 ringitillä (2,5€) torneja yhdistävälle sillalle johonkin puolen välin tienoille tiiraamaan maisemia siltä korkeudelta, mutta paikan päällä kävi ilmi, ettei sellaista valintaa ollut (enää?) olemassa. Ainoa lippu, jota myytiin, maksoi 80 ringittiä, ja liput olivat sitä paitsi kyseiseltä päivältä lopussa. Samansuuruisen hinnan maksoimme aiemmin Shanghaissa SWFC:n sadanteen kerrokseen pääsystä, joten nyt sai pilvenpiirtäjämaisema jäädä. Ne(kin) rahat käytettiin sen sijaan kellarikerroksen loistavassa gurmee-ruokakaupassa, jonka salaattibuffetista sai ihanat tuorekset sekä melkein japanilaisen veroiset sushit mukaan puistopiknikille. Petronasten viereinen puisto soveltuikin hyvin nurmella istuskeluun.

Puisto Petronasin katveessa.

Hemulina moskeijassa.

Eräällä kävelyretkellä osuimme Kansallismoskeijan (Masjid Negara) kohdalle, ja huomasimme, että siellä oli juuri alkanut avoimien ovien tunti turisteille. Ei maksanut mitään, eikä säädytön vaatetuskaan (sortsit ja lyhythihainen paita) haitannut, koska jokaiselle jaettiin ovella hieno violetti kaapu, jossa oli huppu, ja jonka helmaan lyhyimmät henkilöt helposti kompastelivat. Hemulimaisen olemuksen omaksuttuame pääsimme tallustelemaan paljasjaloin moskeijan hohtaville laattalattioille. Keskellä pylvässalia oli suuri rukoilusali, jonka lattia oli peitetty matoilla - sinne ei ollut asiaa ei-muslimeilla. Moderni moskeija oli kyllä kaunis, mutta (jos nyt saamme näin sanoa ketään loukkaamatta) toi kieltämättä mieleemme tavallista hiukan hulppeamman uimahallin.

Rukoussali.

Uimahalli? Not.

Moskeijan piha.

Vaarallinen durian.

Ruoka oli luonnollisesti niitä tärkeimpiä asioita myös KL:ssä. Vakiopaikkojamme (=vähintään kaksi käyntikertaa) olivat Chinatownin kuuluisalta Petaling Streetiltä vastaan sattunut kasvisbuffet, jossa jokainen kauhallinen maksoi yhden ringitin (0,25€). Siellä kun söi, ei nälkä tullut uudestaan kuin ehkä seuraavana päivänä. Toinen loistokuppila oli intialainen vegepaikka lähellä Masjid Jamekin metroasemaa, jossa pyöritimme naan-leipää masalassa ja raitassa pariin otteeseen. Maistoimme Suria-ostoskeskuksessa myös durian-jäätelöä. Durian on täkäläinen, outo ja isokokoinen hedelmä, jossa on kamala löyhkä. Jopa hotelleissa on nähty tupakoinnin kieltävien kylttien kaltaisia, durianin huoneeseen viemisen kieltäviä kylttejä. Durian-jäätelö maistui... noh, vähän kuin wokkivihanneksilta, tarkemmin sanoen pohjaanpalaneelta parsakaalilta.

Chinatownin portti.

Vegemättöä! 

Saimme hiukan kevennettyä rinkkojamme tulevia lentoja ajatellen lähettämällä KL:stä postipaketin kotiin. Ensimmäisen kerran näin teimme Japanissa, mutta nyt päästiin kyllä joltisestikin halvemmalla. Vajaan neljän kilon paketin postitus Suomeen maksoi 60 ringittiä (16€) kun melkein samankokoinen lähti Osakasta 40 eurolla. Miten käy perillepääsyn, se selviää 2-3 kuukauden päästä.

[Edit. 23.5.2013 saimme paketin Suomeen, hetki jo ehdittiin odotellakin, mutta osoittautui, että se oli melkein joutunut hukkaan Piikkiön Siwassa. :) ]

KL:n vanha rautatieasema.

Merdekan aukio, jolla brittilippu vaihdettiin
Malesian lippuun v. 1957.

Kontrastia.

KL lienee suosikkimme Kaakkois-Aasiassa käymistämme pääkaupungeista: sillä on suurkaupungin elkeitä, mutta se ei ole silti massiivinen eikä tupaten täynnä ihmisiä. Loppuun tunnelmapalana Robert Whitworthin tyylikäs timelapse-teos KL:stä: