Sinne minne Lonely Planet osoittaa

Matkamme on tähän asti edennyt ilmeisen tavanomaista reittiä päätellen siitä, että monet hostelleissa tapaamamme reissaajat ovat käyneet ihan samoissa paikoissa. Xianissa kaikki olivat joko tulossa Pekingistä tai menossa sinne seuraavaksi. Xianiin ihmiset tulevat ensisijaisesti kuuluisan terrakotta-armeijan takia - kiveen veistettyjen tuhansien, yksilöllisen näköisten sotilaspatsaiden, joiden löytyminen oli suuri arkeologinen tapaus. Mekin olimme kyllä aikeissa nähdä ne, mutta sitten nuukuus voitti - pääsymaksu kuulosti turhan suurelta, ja patsaitahan ne vain ovat.

Ison villihanhen pagoda

Vietimme Xianissa lähinnä luppoaikaa tallustellen muslimikorttelissa helppoheikkien huuteluja ignooraten ja hienoja ostoskeskuksia ohitellen. Kotikatumme oli ihan keskustan tuntumassa, mutta silti ihan toisesta maailmasta. Ihmisten kodit olivat levittäytyneet kadulle saakka: etenkin iltaisin sen leppoisaa elämänmenoa oli hauskaa katsella, kun siinä syötiin, torkuttiin ja leikittiin. Aamuisin kadun päähän ilmaantui joukko myyjiä kojuineen uppopaistamaan loistavia täytettyjä piiraita. Haimme sieltä joka aamu erilaiset, ja myyjät tulivat iloisiksi, kun ulkomaalaisillekin maistui.

Kovin vanhaksi kaupungiksi Xiania ei olisi uskonut - muurien sisäpuolellakin kaikki näytti modernilta ja suurelta. Ihan samalta näytti muurien ulkopuolella, kun ajelimme bussilla katsomaan ison villihanhen pagodaa (vanha torni), jonka edustalla oli massiivinen suihkulähdeshow.

Hefeissä oli oikein viehättävä puisto.

Edelleen heinäkuiset matkustusruuhkat aiheuttivat sen, että siirtymisemme kohti Shanghaita vaati välipysäkin, sillä pelkkä istumapaikka enemmäksi kuin yhdeksi yöksi olisi ollut kyllä fysiikalle liikaa. Istuimme siis taas yhden yön junassa (seuraten kuinka vieressä syötiin vakuumipakattuja kananjalkoja) Xianista Hefei-nimiseen kaupunkiin, joka ei ole mikään turistikohde. Ja sen tosiaan huomasimme siinä kohtaa, kun koetimme löytää majoitusta aseman läheltä jostain halvasta hotellista (emme viitsineet varata mitään etukäteen). Kahdessa hotellissa meille kerrottiin, että he eivät voi majoittaa ulkomaalaisia vieraita. Syy tähän jäi epäselväksi, mutta hotellin työntekijät olivat sentään avuliaita ja suosittelivat meille majoittumista Hiltoniin... Paikansimme sen sijaan Lonely Planetin avulla keskustasta huokean Motel 168 -nimisen hotellin, jonne kelpasimme. Seuraavana aamuna palasimme asemalle ja nousimme Shanghain junaan.

 Shanghaihin ei kuitenkaan jääty vielä, sillä joku oli suositellut meille pistäytymistä Suzhoussa, jossa on kauniita kanaaleja. Sinne pääsi puolessa tunnissa übernopealla Harmony-junalla Shanghain Hongqiao-asemalta. Suzhoussa suunnistimme vanhan kaupungin kanaalien keskellä sijaitsevaan youth hosteliin, jota saimmekin huonon kartan avulla etsiä 35 asteen helteessä melko hikisen tovin. Muuten tämä pikkukyläksi toivomamme "Kiinan Venetsia" oli taas yksi miljoonakaupunki joukon jatkoksi. Katukeittiökulttuuri näytti valitettavan vähäiseltä verrattuna Pekingiin ja Xianiin, mutta pari kaunista temppelipuutarhaa teki vaikutuksen. Xiyuan-temppeliin meidät houkutteli sisällä sijaitseva buddhalainen lounasravintola, jonka kasvisnuudelikeitto osoittautuikin käynnin arvoiseksi. Nautiskelimme hetkestä temppelin keskellä olevan lammen äärellä, jossa uiskenteli hervottoman isoja kaloja sekä kilpikonnia - jostain sentään Kiinastakin löytyy rauhaa. Sitä paitsi pääsimme vahingossa ilmaiseksi sisään temppeliin, koska tulimme väärästä portista, joka sattui olemaan auki.

Kanavia Suzhoun vanhassa kaupungissa

Xiyuan-temppelin sisäpuisto

Master of the Nets Garden

Muutamaa päivää myöhemmin viiletimme 300 km tuntivauhdilla takaisin Shanghaihin, kaupunkiin, joka edustaa sitä, mitä Kiina haluaisi olla. Onko se kirkas vai ankea tulevaisuusnäkymä, sitä jääkäämme pohtimaan.

G-luokan junat ovat hauskan näköisiä...

...ja kohtalaisen nopeita.

Pekingistä etelään

Lähdettyämme Pekingistä kohti Pingyaoa ja Xiania viime maanantaina olemme kokeneet muun muassa karjavaunumeiningillä vauhditetun yöjunamatkan, outoja nuudeliannoksia, luottamusta koettelevia taksikyytejä sekä budjetin roimasti ylittävät jäätelöannokset. Nyt ollaan kuitenkin kaikin puolin onnekkaasti Xianissa, yhdessä Kiinan vanhimmista kaupungeista, jossa on jokuset 4,5 miljoonaa asukkia.

Pingyao

Koska varasimme junapaikat Pingyaoon mattimyöhäisinä (vain viikkoa ennen), saimme pelkät istumapenkit. Tupaten täydessä vaunussa oli toden totta hilpeä meno. 12 tuntia köröttelyä yön yli, ja tuli siinä muutama ehkä puolella silmällä nukutuksikin. Seisomapaikkalaiset tukkivat käytävän - mistä huolimatta siinä kävi kova hyörinä suuntaan ja toiseen. Tupakanpoltto oli kielletty, mutta ei ehdottomasti, joten se oli siis tavallaan sallittua. Samoin roskaaminen ja syljeskely. Kiinalainen yhteisöllisyys kukoisti korttipelien, eväiden vaihdon ja vuolaiden keskustelujen merkeissä. Ne, jotka nukkuivat, saivat sovittaa raajojaan mihin parhaiten pystyivät. Aamunkoitto oli mitä suurin helpotus.

Pääkatu

Paikallisia nuudeleita, riisiä, papuja, tofua + tulista kastiketta

Pingyaon vanha kaupunki on muurien sisällä ja sen pienillä kujilla kulkee vain riksoja, sähkömopoja ja polkupyöriä. Sitä voisi verrata Belgian Bryggeen, vaikkei se kyllä samaa viehättävyyttä tavoita. Muurikaupunki on Unescon maailmanperintöjen listalla ja siitä ilmeisen ylpeä. Pääkadut ovat täynnä turistikrääsää myyviä puoteja ja ravintoloita, joiden hinnat eivät ole ihan samaa luokkaa kuin Pekingin hutongien keittiöissä. Paikalliset nuudelit olivat joko maapähkinän muotoisia tai toisiinsa liimautuneita rinkuloita, joista otteen saaminen puikoilla oli haaste sinänsä.

Hostellimme sisäpiha

Hostellimme oli luultavasti paikan suosituin, Harmony Guesthouse, jonka huoneet olivat ihanan sisäpihan reunoilla. Huoneessa oli mahtava, seinästä seinään leveä kang-sänky ja keskellä pieni koristeellinen puupöytä. Pingyaon kulttuurinen anti jäi meille verraten vähäiseksi; Tapsa kävi puolen päivän pituisella tourilla vanhoissa Wang-suvun pihapiireissä ja muinaisessa maanalaisessa linnoituksessa. Riina jätti sen väliin, koska nähtävyyskierros ei tällä kertaa napannut, ja koska yöjunan ilmastointi oli tuottanut pienen flunssan. Muurien ulkopuolella olevassa supermarketissa kävimme hämmästelemässä kiinalaisten viehtymystä muovisiin yksittäispakkauksiin ja hygieniatietoisuuden puutetta. Pienenpieniin läpinäkyviin kääreisiin on voitu pakata esimerkiksi viisi perunalastua, minikokoinen torttu tai kummallinen hyytelöpallo. Kaupan henkilökunnan näimme puhaltavan auki pusseja, joihin pakkasivat leipiä, ja huljuttelevan sormillaan irtomyynnissä olevia ryynejä ja kuivapapuja aikansa kuluksi.

Perinteinen sisäpiha

Kiinalaisia pitää välillä muisuttaa

Opas esittelee tunneliverkostoa

Portaat maan alle

Salaluukku toisiin kerroksiin

Tunneleissa oli pimeää ja kylmää

Bell Tower, Xian

Tänäaamuna jatkoimme vaihteeksi bussilla Pingyaosta Xianiin. Hostellin emäntä hoiti meille paikat aamubussiin, ja riksakuski vei meidät maantien varteen, josta pääsimme hyppäämään kyytiin. Informointi oli sen verran puutteellista, että saatoimme vain toivoa, että tosiaan pääsemme bussiin ja että se tosiaan menee Xianiin. Kuusi tuntia meni kuitenkin mukavasti matkustaen, ja perille tultiin iltapäivällä. Kun sitten hortoilimme Xianin kadulla arpoen suuntaa, johon lähteä, paikalle osui miekkonen tila-autoineen neuvomaan, ja tarjosi kyytiä varaamaamme hostelliin heiluttaen neljää sormea. Tarjouksen luotettavuutta hetken punnittuamme kipusimme kärryyn, ja pääsimme kuin pääsimmekin oikeaan paikkaan. Neljä sormea olimme tosin tulkinneet naurettavaksi neljäksi yuaniksi, vaikka oikea päätelmä olisikin ollut neljäkymmentä. Noo, vitonen euroissa, ei tolkuton taksin hinta.

Oikeassa ylänurkassa paikallinen nuudelierikoisuus:
n. 3m pituinen ja hämmentävän levyinen luikero
(tämä ei ollut se 12 yuanin annos).

Iltakävely Xianin kaduilla oli jälleen täynnä suurkaupungin hulinaa. Pienessä ruokabaarissa saimme 12 yuanilla (puolitoista euroa) erinomaiset, kylmät nuudelit juomineen ja päälle hihitykset. Kun kiinalaiset kohtaavat ulkomaalaisia, joiden kanssa eivät oikein osaa kommunikoida, tuloksena on hillitöntä kikatusta - Venäjällä vastaava tilanne merkitsi avointa töykeyttä ja "njet njet" vastauksena kaikkeen.

Nyt tuli kalliiksi.

Katseltuamme ruoan jälkeen hetken pääkadun maisemia teimme pahan - vai voisiko sanoa hyvän - virheen. Ajauduimme sisään Haägen Dazsin jäätelöbaariin, jossa meidät yllättäen ohjattiin pöytään ja menujen ohella saimme eteemme sitruunalla maustetut vesilasilliset. Tarjolla oli uskomattomia herkkuannoksia, ja eihän sieltä kehdannut enää lähteäkään, joten pakko siinä oli jotain tilata. Ihan överilinjalle ei sentään menty - vain kaksi palloa kolmella eri kastikkeella... Päivällinen maksoi siis 12 yuania - jälkiruoka 120. :)

Trans-Mongolian vinkit

Sille, ken kaavailee junareissua halki Siperian - Vladivostokiin tai Pekingiin - tarjoamme tässä pienen kokoelman vinkkejä, jotka meidän kokemuksemme mukaan voivat olla hyödyksi:

1. Jos joku väittää sinulle, että junalippujen ostaminen matkan varrelta on niin hankalaa, että ne on paras hankkia etukäteen, älä usko, se on puppua. Se on hankalaa korkeintaan Venäjällä, mutta sielläkin selviää, jos on paikallisia tuttuja tai pyytää apua majapaikan henkilökunnalta, ja tarkistaa aikataulut ja hinnat valmiiksi Russian Railwaysin sivuilta, josta voi Google Translaten avulla kääntää tekstit englanniksi. Venäjällä kaikki aikataulut ovat aina Moskovan ajassa!

2. Junaan kannattaa ehdottomasti varustautua omin eväin; asemalaitureilla saattaa olla myyjiä ja kioskeja, mutta aina ei olekaan, ja laatuun ei ole luottamista. Pikanuudelit, tuo Siperian-junan perinneruoka, valmistuu näppärästi kuumaan veteen, jota saa samovaarista joka vaunussa (muista tarkistaa että vesi on tosiaan kiehuvaa). Itse ostimme aina yhdet, jossa on pahvikulho valmiina mukana ja lisäksi pelkkään pussiin pakattuja, jolloin kulhoroskan määrä väheni edes hiukan. Kuorittavia hedelmiä, pikapuurohiutaleita ja keittojauheita, näkkileipää, keksejä, pähkinöitä ja sen sellaista. Runsaasti juotavaa (sitä kyllä saa asemiltakin)! Teepusseja ja murukahvia. Oma muki! (Junassa on toki ravintolavaunukin, mutta se on luultavasti melko kallis ja vähävalinnanvarainen.)

Samovaari

3. Kesällä junassa on enimmäkseen liian kuuma. Ikkunaa ei välttämättä saa auki, tuuletinhärpäkkeen kohtasimme vain kiinalaisessa junassa. Siksikin sitä juotavaa pitää olla ja suolaista syötävää, kun alkaa olla dehydroitunut olo. Vaatetuksen on paras olla väljä ja vilpoisa, varvassandaalit ovat ainoat kyseeseentulevat jalkineet.

4. Varaa vettä myös hampaidenpesuun, jos junan hanavesi arveluttaa. Oma veskipaprurulla on todennäköisesti tarpeen, sillä sitä löytyy vessasta valmiina vain hyvin onnekkaissa tapauksissa. Savetteja/ puhdistusliinoja reilusti, ne ovat lähes ainoa tapa peseytyä. Myös pieni käsisaippua (Bliw on paras ikinä) on hyvä ottaa koto-Suomesta messiin.

Minihytti

5. Jos saat venäläiseltä junaemännältä hymyn (varsinkin jos et puhu venäjää), olet kuningas! Heidän työnkuvaansa mitä luultavimmin kuuluu ehdoton yrmeys. Emännät siivoavat käytävän ja hyttien lattiat päivittäin (vaikka ne eivät ehkä näytä siltä), mutta eivät silti vie vessaan lisää paperia, jos se on loppunut. Oman koppinsa viereisen vessan he saattavat lukita ja pitää omassa käytössään, suosi siis vaunun toisessa päässä olevaa toilettia.

6. Hytin ovi on viisasta lukita yöksi paitsi kahvasta myös oven yläosassa olevalla salvalla, joka estää ovea avautumasta pientä rakoa enempää. Kahvan lukon nimittäin saa auki ulkopuoleltakin.

7. Alapedit saa nostettua ylös ja niiden alla on laatikot, jonne saa kamat kätevästi piiloon. Yläsängyssä nukkuja voi työntää laukun oven yläpuolella olevalle hyllylle (jossa on usein peittoja). Arvotavaroita ei parane levitellä ympäriinsä, etenkin, jos poistuu junasta asemilla.

8. Aika kuluu junassa yllättävän nopeasti ikkunasta ulos tuijotellessa, hyttikumppanien kanssa jutellessa (jos löytyy yhteinen kieli) ja torkkuessa. Kirjat riittivät meille lisäpuuhaksi, pelikortit tai muut pelit ovat myös hyvä ajatus. Voihan sitä junavaunun kolinassa kirjoittaa vaikka romaanin tai mietiskellä itsensä nirvanaan. :)

Pysähdyspaikkataulukko

9. Matkan kulkua voi seurata käytävän seinässä olevasta listasta, joka näyttää missä pysähdytään milloinkin ja kuinka kauan pysähdys kestää. Kannattaa opetella kyrillisiä aakkosia edes sen verran, että tunnistaa isoimpien kaupunkien nimet listasta. Junaemännät pitävät kyllä huolta, ettei kukaan jää junasta silloin, kun ihmiset ovat hypänneet laiturille shoppailemaan. Kauas ei kannata asemalta lähteä juoksemaan.

10. Rajanylitykset voivat olla tuskaisia: passintarkistelut ja muut operaatiot kestävät ja kestävät, mitään helpotusta kuumuuteen ei ole, ja vessat on suljettu. Venäjän ja Mongolian rajalla Naushkin asemalla (Venäjän puolella) on vessa asemarakennuksen vasemmalla puolen: se maksaa 9 ruplaa ja paperinpalan saa kassalta, istuimia ei ole, vain reikä lattiassa. Pieni elintarvikekauppa puolestaan löytyy aseman oikealta puolelta jonkin matkan päästä, sieltä ehtii hyvin käydä noutamassa kylmät limpparit ja jotain muuta pientä. Mongolian ja Kiinan rajalla Erlianissa on kattava ruokakauppa (Friendship Store tai jotain sinnepäin) aivan aseman kyljessä: sieltä saisi hyvät evästäydennykset loppumatkalle, jos olisi siinä kohtaa joko yuaneja tai pieniä dollareita taskussa (mitä meillä ei ollut).

Bonusvinkki: Venäjää halkovasta junareitistä on olemassa useampi opaskirja (englanniksi) -  vertailimme niitä ennen lähtöä ja päädyimme hankkimaan Amazonista Bryn Thomasin kirjoittaman Trans-Siberian Handbookin, josta ilmestyy joka vuosi päivitetty painos. Opus osoittautui erinomaiseksi avuksi monessa kohtaa, koska se antaa tietoa paitsi junista ja lipuista myös kaikista mahdollisista pysähdyskaupungeista matkan varrella ja sisältää auttavat kartat keskeisistä paikoista. Loistava junamatkustusinfo (kaikkiin maailman maihin) löytyy lisäksi täältä.

Pitkässä junamatkassa on kieltämättä jokin omalaatuinen hohtonsa, ja kaikkine epämukavuuksineenkin se on mielestämme kaikin puolin suositeltava asia koettavaksi elämän aikana! Mitä enemmän on aikaa, sitä useamman pysähdyksen voi tehdä - yhteen menoon 7865 kilometriä kestäisi suunnilleen viikon.

Taivaallista ruokaa ja rauhattomia aukioita

Peking, Trans-Mongolian junaradan päätepiste, hohkasi helteisenä saapuessamme päärautatieasemalle 7. heinäkuuta, lauantai-iltapäivällä. Hyvästelimme ruotsalaiset hyttikumppanimme ja sukelsimme kaupunkiin kuin muurahaispesään. Jo ennen kaupunkiin tuloa olimme junasta havainneet horisonttia himmentävän harmauden - savusumu levittäytyy laajalle. Heti ensimmäisen tunnin aikana panimme merkille hämmentävähkön asian, josta olimme onneksi saaneet ennakkovaroituksen opaskirjasta: kiinalaisilla on tapana tuijottaa vierasmaalaisia täysin avoimesti. Toljotukseen alkoi viikon aikana pakostikin tottua - siinäpä tapitatte...

Ihmisiä odottamassa lipunlasku-seremoniaa
taivaallisen rauhan aukiolla.

Erään kanssamatkailijan suosituksesta olimme varanneet yösijan King's Joy Hotelista, jonka sijainti Meishi Streetillä, Tiananmenin aukiosta etelään, hutong-kujien reunamilla, on erinomainen. Kaupungissa kiiltävät, modernit lasitornit ja -kuutiot limittyvät tyytyväisinä rähjäisten mutta ah niin aitoutta henkivien hutongien (vanhojen pikkukatujen) kanssa. Ihmisiä on paljon - siis paljon. Ja me länsimaalaiset olemme monille heistä niin kovin ihmeellisiä, että meitä tuijottelun ohella halutaan valokuvata kuin filmitähtiä. Useimmiten pyyntö tulla samaan kuvaan on ollut niin herttaisen viaton, ettei olla raaskittu kieltäytyä, vaikka poseeraus ei niin innostakaan.

Kohtasimme tosin yhden suoraan oppikirjasta olevan huijausyrityksenkin: kaksi nuorta naista tuli juttusille ja halusi tutustua ja harjoitella englannin puhumista kanssamme jossakin kahvilassa. Wikitravelissa muun muassa varoitetaan juuri tällaisista - kahvilanpitäjä on luultavasti juonessa mukana ja veloittaa turisteilta summan, jossa on pari nollaa liikaa. Tinkimisen makuun päästiin, kun haluttiin ostaa pieni buddhan pää - 140 yuanista kuuteenkymppiin, ei ehkä ihan nappisuoritus, mutta menkööt.

Perinteisen kansansyöttölän ape

Murkinapuoli on myös ollut mielenkiintoinen. Löydettiin hifistelijöiden gurmeemarketti, josta sai vaikka mitä mutta maksoikin vaikka mitä; löydettiin kunnon kansansyöttölä, jossa kelpo nuudelikulhollinen kustansi kutakuinkin euron; löydettiin mahtavia kevätsipulitäytteisiä pikkupiiraita hutong-kujalta yhdellä yuanilla (n. 10 senttiä) kappale; ja ennen kaikkea löydettiin taivaallinen kasvisruokabuffet Xu Xiang Zhai -ravintolassa, jonka antimiin lienee vaikuttanut  läheinen buddhalainen temppeli (Yonghegong). Buffetissa oli mieletön määrä erilaisia "lihajäljitelmiä", soijasta ja ehkä vehnägluteenista taidokkaasti aikaansaatua ankkaa, rapeakuorista kanaa, ynnä muuta, ja tietenkin eri vihanneksia monessa muodossa kiinalaisin maustein. Kävimme siellä kahdesti.

Kasvisbuffetin antimia

Streetfoodia

Pekingin parasta antia ovat olleet myös kirjakaupat. Wangfujingin kävelykadulta löytyy paitsi Wangfujing Bookstore, jonka englanninkielinen osasto on kohtalainen, myös Foreign Languages Bookstore, jonka romaanivalikoiman äärellä Riina olisi voinut viettää ihan koko päivän. Kirjakahvila Bookworm oli vaikea löytää, mutta palkitsi kattavalla Lonely Planet -hyllyllä. Lisäksi olemme kuluttaneet kaupungin puistoja (joihin on kaikkiin sisäänpääsymaksu) - Jingshanin puiston tekokukkula on rakennettu maasta, joka saatiin Kiellettyä kaupunkia ympäröivästä vallihaudasta. Sieltä avautuva maisema kaupungin ylle sai pohtimaan millainen se olisikaan ilman smogia. Puistojen ja aukioiden olennainen piirre on, että ne ovat pullollaan kiinalaisia turisteja - aina yhtä intopiukkoina isoina ryhminä kameroineen ja aurinkovarjoineen. Kuka käski tulla Pekingiin heinäkuussa, kun kiinalaisetkin ovat lomalla ja harrastavat kotimaanmatkailua...

Kielletty kaupunki Jingshanin kukkulalta etelään.

Ylimmän harmonian sali, Kielletty kaupunki

Ihmismeri kielletyn kaupungin pohjoisportin edessä.

Niin, kävimme toki myös Kielletyssä kaupungissa ja the Muurilla. Tiettyihin nähtävyyksiin on vissiin pakko mennä todetakseen jälkeenpäin, ettei olisi ollut mikään pakko. Kielletyn kaupungin hehkein loisto ainakin hukkui meidän silmistämme jonnekin kävijämassan selkien taakse. Suuri muuri oli kyllä hieno. Valitsimme Mutianyu-nimisen muurillakäyntipaikan, emmekä edes vaivautuneet järjestämään reissua sinne itse, vaan menimme mukaan hotellin tourille muiden hullujen länkkäreiden kanssa. Mutianyuun on Pekingistä 80 km ja se ei ole se kaikkein pahin ruuhkarysä. Ylös rinnettä mentiin hiihtohissillä (jossa Tapsaa pelotti) ja alas liu'uttiin eräänlaista kelkkarataa pitkin (jossa Riinaa pelotti). Siinä välissä kiipeiltiin kolmisen tuntia jyrkkiä rappuja muurin kunnostetulla osalla, ja käytiin myös kunnostamattomalla puolella (jonne oli pääsy mukamas kielletty) ottamassa valokuvia itsestämme, että "tässä olemme Kiinan muurilla". :) Reissun kruunasi hintaan sisältyvä lounas, joka koostui 11 eri ruokalajista, jotka jaettiin kaikkien pöydässä istuvien kesken.

Hiihtohissillä ylös.

Jyrkkää menoa

Korjattu osuus loppui ja
turistien tekemä polku alkoi.

Korjaamaton osa kasvoi puuta

Pakollinen muurikuva

Vahtitorni

Lopuksi kelkalla alas.

Viimeistä iltaa Pekingissä vietimme Irkutskista asti samaa reittiä melkein samaan tahtiin kanssamme kulkeneen saksalaiskaverin ja UB:sta tutun hollantilaistytön kanssa herkullisen kiinalaismätön äärellä. Loistava käytäntö tämä, että ravintolassa voi riisin höysteeksi tilata niin monta eri ruokalajia kuin napa vetää - tofua, sieniä, ihanaa höyrytettyä paksoi-kaalia - ja kuinka tajuttoman halpaa se onkaan! Kiinalainen ruoka!!

Tässä vielä hiukan modernimpaa arkkitehtuuria:

Olympiastadion, ns. "linnunpesä"

CCTV:n pääkonttori

Jurtta-ajan jälkeinen jumitus

Viimeiset jumituspäivät UB:ssa

Sateisia näkymiä LG Guesthousen ikkunasta.

Aloimme viime viikolla jo kuulua Golden Gobi Hostelin kalustoon, ja päätimmekin muuttaa residenssiä vielä viimeisiksi päiviksi. Koska Pekingin juna lähtee huomenna perjantaina klo 7.15, tavoittelimme viisautta varaamalla majoituksen mahdollisimman läheltä asemaa, jotta voimme herätä hiukan myöhemmin. Tarkoitukseen soveltui LG Guesthouse, josta saimme yhdeksi yöksi peräti privahuoneen ja loput kolme yötä neljän hengen dormista, jonka senkin saimme pitää enimmäkseen kahdestaan. Tämäkin hostelli lisäsi jännitystä elämäämme monin tavoin: nettisivulla mainostettiin, että alakerran ravintola tarjoaa huonepalvelua "making the restaurant an indispensable convenience", mutta asiasta tiedusteleminen tuotti lähinnä hämmentyneitä katseita. Nettiyhteys oli poikki kokonaisen päivän sähkökatkon vuoksi (mikä kaataa travellerin päiväohjelman totaalisesti), lukittavat lokerot olivat täynnä henkilökunnan kamoja, ja ikkunasta saimme seurata viihdyttävää näytelmää, jonka pääosissa olivat kaatosade, puliukko, joka housut puolitangossa harkitsi kuralätäköstä ylös nousemista, sekä toinen, joka vaikutti ruumiilta, mutta liikahti jossain vaiheessa johonkin suuntaan. Vieraskeittiössä oli "seisova pöytä": tuolien ja ruokapöydän puuttuessa söimme säälipastaa romanttisesti seisaaltamme työtason ääressä. Perussettiä taas...

Perinteinen kävelytie

Keskiviikkoinen kaatosade johti muihinkin huomioihin koskien lähinnä kaupungin katuhuollon huikeaa tasoa: tänään kävellessämme keskustaan saimme käyttää mielikuvitusta löytääksemme kadusta kohdan, johon asettaa jalkansa ilman sen uppoamista sateen synnyttämiin järviin. Päivän missiona oli lopuista tugrikeista eroon pääseminen. Söimme ravintolassa, mutta siihen ei kulunut kuin kymppitonni (kuusi euroa). Loput pyrimme parhaamme mukaan kuluttamaan tulevan junamatkan eväisiin, mutta vielä jäi paritonnia taskuun. Puolitoista euroa siis... 

Mongolia jää huomenissa taakse, mikä ei tuottane meille tässä vaiheessa suurempaa harmitusta. Jumittamiseen Ulan Bator soveltui oikeastaan aika hyvin -  täällä ei ole liikaa nähtävää eikä paljonkaan kauniita paikkoja, joten päivän voi täydellisesti viettää siten kuin vaikkapa eilen: luimme kirjoja sängyssä aamusta iltaan (ei kertakaikkiaan voinut tehdä mitään muuta, tosi harmi...)!

State Department Store

Kerrostaloasumista

Uutta ja vanhaa. Rumaa ja kaunista.

Luostari Ulan Batorin keskustassa.

Kuitattakoon aikamme Mongoliassa muutamaan sanaan pääkaupungin vegeilymahiksista:

Ulan Batorin vegeskene

Kaikista reitillemme osuvista maista arvelimme juuri Mongolian olevan se kaikkein haasteellisin kasvissyöjälle, mutta toisin osoittautui. Joko syynä ovat buddhalaiset vaikutteet tai sitten länsimaisten trendien tuulet, mutta joka tapauksessa UB:ssa itää pieni terveysintoiluilmiö, mikä ilahdutti vanhoja (?) luomuhippejä.

Happy House

Kasvisravintolat mainostavat itseään (kaikki samalla) sloganilla: healthy vegetarian food, ja isommissa ruokakaupoissa on luomuvaihtoehtoja ainakin viljatuotteissa, mehuissa ja kuivasäilykkeissä. Aloe vera -juoma on suosiossa, sitäkin löytyi luomuna. Ruokakauppojen luomutus ei tosin yllä lähimainkaan suomalaiseen tasoon saakka, mutta kasvisravintolat ovat täällä parempia kuin Turussa! Kävimme kahteen kertaan Luna Blancassa, joka tarjoaa lähinnä soijapohjaisia mausteisia annoksia riisin kera (eli tavallaan lihankorviketta), kun taas tänään viimeisenä päivänä löytämämme Happy House tarjosi nimenomaan kasvisruokaa - kasviksista tehtyä ruokaa. Kummassakin ravintolassa näimme pelkästään paikallisia, joten tuskin on kyse länsituristien paapomisestakaan. Jossakin sanottiin, että myös nomadikansat jättävät kesällä usein lihan pois ruokavaliostaan puhdistaakseen kehoaan talven jälkeen. Ehkä kasvisruoan suosion nousu on merkki siitä, että UB:n asukkaatkin kaipaavat puhtautta elämäänsä - toivottavasti. Marketista näytti nimittäin olevan saatavilla myös happea pullossa - tarpeellisuuden voimme uskoa.

Luna Blanca

Loving Hut

P.S. Kiinassa saattaa blogger olla blokattu nettisensuurin takia, joten katsotaan milloin päästään päivittelemään seuraavan kerran. Twitterin kautta sitten (jos onnistuu sekään)!