Yli rajan: Mongolia

Päästiin Mongoliaan! Parhaillaan odotellaan dormisänkyjen vapautumista hostellilla - torkut maistuis. Juna saapui ajallaan puoli seitsemän aikaan, eikä siinä nukuttua yötä voi sanoa järin levolliseksi. Golden Gobi -hostellin ilmainen kyyditys asemalta aamulla oli ihan luksuspalvelua.

Peruutetaan taas pari päivää: perjantai-illalla otimme siis junan Irkutskista Ulan Udeen. Budjettiratkaisuna vedettiin kahdeksan tunnin matka yöllä istumapaikoilla (maksoi vain n. 10 euroa/ pää). Kompartmenttiseurana oli neljä mongolialaista teinityttöä, mikä oli ok, mutta nukkuminen kahdestaan yhdellä pitkällä penkillä oli jotakuinkin epätoivoista. Noo, aamulla hostelliin torkkumaan. Seuraava yö oli varattuna Ulan-Ude Travellers Housesta läheltä asemaa. Matkalla sinne ohitettiin Uden ainoa nähtävyys: giganttinen Leninin pää. Lauantaina oli hirveä helle, joka illalla lohkesi ukonilmaksi. Löysimme laadukkaan ruokakaupan nimeltä Sputnik ja söimme pitkästä aikaa pelkkää salaattia (kurkkua, tomaattia ja päälle smetanaa :) ). Hostellilla oli hyvä meininki: sen pitäjä Denis rämpytti kitaraa ja yksi ruotsalaistyttö lauloi mahtavasti. Laulelo tosin jatkui siinä määrin myöhään, että kunnon yöunet jäi taas puolitiehen.

Melko absurdia

Sunnuntaina sitten oli taas maisemanvaihdos edessä: Venäjä jäi taakse kolmen ja puolen viikon osuutensa jälkeen ja yöjuna Ulaanbaatariin, Mongolian pääkaupunkiin, starttasi iltapäivällä. Venäjän junissa kohtasimme varsin vähän muita travellaajia, mutta nyt oli vaunu pullollaan länkkärimatkalaisia, mukaan lukien pari heppua Oulusta. Hytissä odotteli meistä hiukan vanhempi (jotain 35 v.) hollantilaispariskunta, kunnon travellerihenkisiä ja puheliaita tyyppejä. Turistiin mm. siitä kuinka valtavan roskaista Venäjällä on, ja siitä, millaista on palata vuoden reissun jälkeen kotiin (heillä oli tästä jo kokemusta). 

Siinä kuuden maissa illalla juna pysähtyi Naushkin raja-asemalle. Kuumuus oli päivän kuluessa hivuttautunut ilmastoimattomaan junanvaunuun, ja avoin ikkuna ei auttanut yhtään, kun ilma seisoi ulkonakin. Opaskirja kertoi, että rajamuodollisuuksiin menee todennäköisesti viitisen tuntia. Passimme kerättiin pois, ja sitten odotettiin. Ja odotettiin. Mentiin ulos asemalaiturille, kipitettiin vähän matkan päähän kauppaan hakemaan lisää juotavaa epävarmoina siitä, kuinka kauas junasta uskaltaa lähteä, tultiin takaisin, ja odotettiin taas. Sitten alkoi ravata erinäistä koppalakkia tarkistamassa penkkien alle, maton alle ja varmaan verhon taaksekin, huumekoiran kanssa ja ilman, passit saatiin jossain kohtaa takaisin, ja puoli kymmenen paikkeilla juna liikahti eteenpäin. Rajan toisella puolen stopattiin taas, Sühbaatarin asemalle, jolla sotilaspoijjaat seisoi asennossa junan saapuessa. Sitten kaikki sama uudestaan - passit sinne ja tänne, tarkistukset joka väliin, koppalakit tärkeinä ja vielä maahantulo- ja tullilomakkeiden täyttö. Ja se kuumuus. Joku sanoi 42 astetta. Teimme kuolemaa.

Joskus yhdentoista jälkeen päästiin jatkamaan - ja nukkumaan. Aamulla viiden kieppeillä alkoi väki vaunussa heräillä, onneksi yö oli viilentänyt ilmaa mukavasti. Mongolialainen maisema ikkunasta ei eronnut mitenkään Baikalin alueesta Venäjällä: hiekkaa, hökkelikylää ja roskaa. Ehkä muunkinlaista näkymää löytyy myöhemmin, kun lähdetään jonkinlaiselle aavikkoretkelle. Niitä järjestetään täällä joka tahon toimesta ja ovat ikään kuin "must". 

Mutta nyt chillataan. Varattiin koko viikko hostellista, ja joku ehkä ihmettelee, miten niin kauan saa kulutettua samassa paikkaa, mutta hälläkö väliä. Täällä on halpaa ja lähellä on kasvisravintoloita. Jos nyt vielä saatais ne sängyt pian, niin that's about it.