Angkor

Kaikki polut vievät Angkoriin.

Yksi matkareitillemme osuneista niin sanotuista must-nähtävyyksistä oli Kambodzan lipussakin esiintyvä Angkor Wat. Angkorhan ei kuitenkaan ole vain yksi temppeli, vaan koostuu lukemattomasta määrästä mielettömiä temppeliraunioita. Angkorin kaupunki rakennettiin joskus 1100-luvulla maailman ensimmäiseksi suurkaupungiksi, kun esim. Lontoo oli vielä pikku kyläpahanen. Alueelle on mahdollista ostaa yhden, kolmen tai seitsemän päivän lippu, ja Lonely Planet yltiöhehkuttavaan tyyliinsä sanoo, että kolmessakin päivässä saa vasta maistiaiset. Me kun emme ole niin taipuvaisia hehkutukseen, sanoisimme, että kaksikin päivää riittäisi, mutta kun saa kerran kolmannen kaupan päälle, niin voi mennä rauhassa.

Angkorin kartta (Lähde: tourismcambodia.com)

Ensimmäisenä päivänä, viime lauantaina, otimme oman hovi-tuktukin kierrättämään meitä alueella koko päivän. Tämä on paras ja yleisin tapa, eikä kuljettajan tuntipalkkaa ajatellen kauhean kalliskaan: 15 dollaria päivän pituudesta riippumatta. Otimmekin kaiken irti ja viivyimme raunioilla aamukahdeksasta auringonlaskuun saakka. Ehdimme siinä ajassa kiertää pääosan kaukaisemmista ja pienemmistä temppelinjäänteistä, mm. Preah Khanin, Takeon ja Ta Prohmin. Viimemainittu taisi tehdä suurimman vaikutuksen uskomattomien puiden takia: kuinka rungot ja juurakot olivat kietoutuneet temppelikivien kainaloon kuin valuva laava.

Tuktuk vie, tuktuk tuo.

Sortumavaara.

Tuhatvuotiset kasvot.

 

Joogi.

Toinen.

Puun ovi.

 

Torni

Tornin sisällä buddha.

Taivaan pilkistys.

Jyrkkä laskeutuminen.

Pyhä elefantti vartioi.

Ta Prohm ja puunjuuret.

Kaiverrettu nainen.

Joskus se oli vain pieni oksa kivenkolossa.

Valuva puu.

Mukava hovikuskimme.

Päivä päättyi auringon laskiessa Angkorin ylle.

Toisena ja kolmantena päivänä mentiin sitten taas säästötyylillä - säästäen pennosia jalkalihasten sijaan. Eli poljimme majatalosta lainatuilla fillareilla noin kuuden kilometrin matkan lähimpänä sijaitseville temppeleille. Tie oli suora ja tasainen, joten kunhan vaan varoo niitä ohi suhahtelevia mopoja ja tuktukeja, tämä on aivan suositeltava tapa siirtyä alueelle.

Toisen päivän omistimme kokonaan itse supertähdelle, Angkor Watille, maailman suurimmalle uskonnolliselle rakennukselle. Koko päivä (tai noin viisi tuntia) siellä kului, kun istuskeli reunamilla katsellen muita ihmisiä (kiinalaiset turistit olivat taas ilonamme), söi vähän evästä välillä ja tallusteli kaikessa rauhassa sisäpuolen sokkeloita ja ulkoseinän kaiverruksia tutkaillen. Ylös torneihinkin pääsi kiipeämään.

Kansa vaeltaa Angkor Watiin.

 

Turistien kiipeämistä
oli hiukan helpotettu.

Muinaisilla angkorilaisilla
oli rautaiset reidet kun
näitä kiipesivät.

Meditoiva torso.

Näkymä tornista.

Hyvin säilyneitä kuvia.

Puuttuva pala.

Angkor Watin ulkoseinillä kerrotaan tarina.

Pyhä hahmo.

Viimeisenä päivänä poljettiin Angkor Thomiin, joka on laaja, muurin ja vallihaudan rajaama linnake. Siellä katsastimme Bayonin oudot kasvot sekä Baphuonin temppelin huikean sillan. Näkemättä toki jäi vielä lukuisa joukko kivikasoja, mutta olihan sitä tuossakin. Angkorin temppelit vetävät Siem Reapiin joka vuosi kaksi miljoonaa turistia, mikä tietysti antaa hyvän syyn paikallisille koettaa pitää paikkoja kunnossa. Entisöintiprojektit temppeleillä ovat ilmeisesti kyllä pääosin muiden maiden vastuulla.

Angkor Thomin sillan köydenvetäjät.

Bayonin kasvoja.

Baphuon.

Munkkeja sillalla.

Mies lammessa, syy ei selvillä.

Kaunis kaveri pyörän kyydissä.

Siem Reapin keskusta oli mukava paikka täynnä ravinteleja, ruokakauppoja, käsityöputiikkeja, ja jätti meille Kambodzasta hyvän jälkimaun. Tiistainen lähtömme olikin sitten taas niitä päiviä, kun voi vain jäädä seurailemaan vierestä, että miten se elämä kaiken taas oikein saa järjestymään... siitä seuraavassa päivityksessä.