Valoa ja pimeyttä Phnom Penhissä

Harvinaisen tilava katu
(suljettu liikenteeltä).

Elefanttileirin jälkeen toivuimme päivän ja otimme sitten suunnan kohti pääkaupunkia, Phnom Penhiä. Bussikyyti oli tavanomaisen hidas ja epätasainen, mutta auto sentään pysyi ehjänä perille saakka (mitä ei voi sanoa siitä bussista, jolla lähdimme Phnom Penhistä). Tuntui hauskalta sukeltaa pitkästä aikaa suuren kaupungin tiimellykseen, vaikka se toivottikin meidät tervetulleeksi roiman vesisateen saattelemana. Jäimme kyydistä rautatieasemalla lähellä Central Marketia ja väistellen tuktuk-kuskeja vedimme sadetakit niskaan, sillä varaamamme Europe Guesthouse ei ollut kaukana.

Phnom Penhin kadut ovat nimetyt vain numeroin (Manhattanin tyyliin) - tosin numerot eivät ole järjestyksessä. Perille löytää todennäköisimmin, jos tietää kohteensa kadunnnumeron lisäksi lähimmän poikkikadun numeron. Onneksi kaupungeissa, joissa on joki, ei voi eksyä kovin pahasti. Kävelemiseen Kambodzan pääkaupungin kadut eivät sovellu yhtään sen paremmin kuin esimerkiksi Hanoin: ympäristöstään ei ehdi havaita mitään, kun kaikki huomio on keskitettävä erinäisten objektien (roskien, koirien, mopojen, kookospähkinänkuorien...) väistelyyn sekä tuktukintuputtajien hätistelyyn. Heiltä ei turisti saa hetken rauhaa; teki vähän mieli ostaa marketissa näkemämme paita, jossa luki "NO, I don't want a tuk tuk".

Kansaa kerääntyneenä valaistun kuninkaanpalatsin eteen. Kehyksissä
kuva kuningas Sihanoukista, joka kuoli lokakuussa.

Valoa.

Tuol Sleng, entinen koulu.

Kaupungin ykkösnähtävyys on Tuol Sleng, paikka, jossa punakhmeerit Pol Potin johdolla toteuttivat hirmutekojaan 1970-luvulla. Neljän rakennuksen kompleksi oli aikoinaan koulu, mikä kenties oli jotenkin merkityksellistä siihen nähden, että punakhmeerien missiona oli tuhota nimenomaan koulutetut ja intellektuellit. Khmer Rouge käytti luokkia vankiselleinä ja kidutuspaikkoina, ja nykyisessä museossa olivat nähtävillä sellien ankeat tiilimuurit, ruostuneet rautasängyt varjojen tummentamilla lattialaatoilla, huolimattomasti poispyyhityt ranskankieliset käskylauseet vanhoilla liitutauluilla. Osa luokista oli koottu täyteen valokuvia uhreista (kiduttajat dokumentoivat aikaansaannoksiaan) sekä piirroksia kidutustavoista. Vitriineissä oli kokoelma pääkalloja. Eräiden rappusten alta löytyi kokonainen meri uhrien vaatteita (se ei tavallaan kuulunut näyttelyyn, Tapsa vain sattui kurkistamaan sinne). Tämä oli meille tarpeeksi, emme lähteneet Killing Fieldsille, siis niitylle, jossa vangit teloitettiin, vaikka jokainen tuktuk-kuski kyytiä sinne kärttikin.

Koulun käytävä.

Kalseat vuoteet.

Kaikki he.

Karmiva oviaukko.

Vaatehuone.

Vankisellit.

Tämän hyytävän menneisyyskatselmuksen lisäksi Phnom Penh tarjosi meille tavanomaisia ilojamme: kirjakauppoja hyvällä valikoimalla, kahviloita hyvillä hedelmämehuilla, ravintoloita hyvillä vegemätöillä sekä askelia toisen eteen. Yksi tuktuk sentään sai meistä asiakkaan - Tuol Sleng uuvutti sen verran, että emme enää kävelleet sieltä takaisin.

Kronksis.

Neljä yötä olikin riittämiin tässä reittimme viimeisessä Mekong-joen ääreisessä kaupungissa, ja viikonlopun viettoon repäisimme rantalomalle Sihanoukvilleen. Sinne mennessä bussi tosiaan hajosi tavalla, jota ei olisi osannut kuvitella. Pienellä sorapläntillä, ajettaessa tarpeettoman vauhdikkaasti töyssyyn, kuului kronksis. Ruostunut pohja rojahti irralleen yhden renkaan ympäriltä. Siitähän ei sitten enää mihinkään liikahdettu, vaan kansa tienpieleen odottamaan uutta kyyditsijää. Saman puljun (Sorya) auto osui kohdalle kuitenkin kohtalaisen pian, ja kaikki jopa mahtuivat istumaan vielä loppumatkaksi.

Sihanoukvillessä on viisi suosittua ranta-aluetta, joista olimme valinneet Otres Beachin, koska se kai on toistaiseksi vähiten suosittu. Tuktuk-kyydit olivat luonnollisesti jälleen valmiudessa bussin saapuessa asemalle, ja Otresiin olikin joltisesti matkaa, joten ei muuta kuin tinkaamaan. Päädyimme majoittumaan Done Right -nimiseen hassunkuriseen, ruotsalaisten pitämään majataloon, jonka pihalla tönöttää rivi betonisia, eko- ja ötökkäystävällisiä igluja. Saapumisemme oli täydellisesti ajoitettu: vettä alkoi sataa kuin aisaa juuri, kun olimme saaneet katon päämme päälle. Kaikkia igluja ei ollut valitettavasti ihan tehty oikein, sillä vesi tuli saumakohdasta läpi kastellen toisen puolen sängystä. Vaihdoimme viereiseen lumipallomökkiin ja sukelsimme hyttysverkon alle odottamaan, milloin päästään uimaan.

Kesäiset iglut.