Pilvenpiirtäjiä ja huijareita

Shanghain Pudong alue

Pearl Tower

Viimeinen etappimme Kiinassa tällä erää oli sen suurin kaupunki, Shanghai, "rikkaiden taivas, köyhien helvetti". Nelipäiväinen visiittimme oli olennaiselta sisällöltään samaa kuin muuallakin: kävelyä siellä, istuskelua täällä, ihmisten katselemista ja hyvän ruoan perässä juoksemista. Kaksi asiaa kuitenkin teki siitä hieman erilaisen: käynti maailman korkeimmalla näköalatasanteella sekä kohtaaminen paikallisten turistihuijareiden kanssa - tosin me emme olleet ne, joita huijattiin.

Sekä Wikitravelin Shanghai-sivulla että hostellimme aulan seinällä varoitettiin tietyntyyppisistä huijareista, joista saimmekin esimakua jo Pekingissä, ns. teekutsuhuijareista. Opiskelijanuorilta näyttävä, hyvin englantia osaava porukka tulee iloisesti juttelemaan niitä näitä turistille, kyselee kaikenlaista ja on kiinnostunut tutustumaan. Ennen pitkää turisti kutsutaan mukaan joko teeseremoniaan, baariin tai vastaavaan, ja lopuksi on vuorossa hitusen verran liioiteltu lasku.

SWFC

Tällainen ystävällismielinen joukko osui kohdallemme heti ensimmäisen metromatkamme jälkeen People's Squarella. Tiesimme alusta alkaen mistä on kyse, siinä määrin teennäinen oli puheen sävy ja koko tilanne. Kun kutsu kävi, kiitimme ja poistuimme takavasempaan. Kului pari tuntia, ja nousimme ylös Yuyuan Gardensin metrotunnelista, jolloin huomasimme luultavasti espanjalaisen pariskunnan käyvän englanniksi vilkasta keskustelua kahden nuoren kiinalaistytön kanssa. Epäilyksemme heräsivät ja jäimme tarkkailemaan tilannetta lähietäisyydeltä. Pitkään he jaksoivat juttua vääntää, mutta kuulimme satunnaisia sanoja teenjuonnista ja baarista. Sitten näytti siltä, että pariskunta oli lähdössä tyttöjen mukaan. Menimme lähemmäs ja Tapsa koputti espanjalaismiestä olalle. Kysyimme, ovatko tytöt kutsuneet heidät teekutsuille tai johonkin sentapaiseen, ja kerroimme, että epäilemme näiden yrittävän huijata heiltä rahaa. Pariskunta oli äimänkäkenä, mutta kiitti varoituksesta. Lähdimme menemään, emmekä nähneet mitä pariskunnan ja tyttöjen kesken sillä välin tapahtui.

Hetken päästä tytöt pyrähtivät eteemme aggressiivisin elkein. He huusivat meille, mitä oikein olimme sanoneet espanjalaisparille. Raivopäisinä he lähtivät seuraamaan meitä, valokuvasivat naamojamme ja yrittivät jopa potkia. Olimme luultavasti tulleet tehneeksi pahimman tempun mitä kiinalaiselle voi tehdä: saattaa hänet menettämään kasvonsa muiden silmissä. Jonkun matkaa tytöt porhalsivat perässämme, mutta eivät lopulta kauaa jaksaneet, vaan hävisivät väkijoukkoon. Me annoimme adrenaliiniryöpyn laantua.

Shanghain rantamaisema, the Bund, on silmiähivelevä vanhan ja uuden vastakkainasetelma. Pudongin uuden alueen pilviä kurkottavat tornit edustavat Kiinan halua olla moderni talousmahti, ja joen toisella puolen ostoskadut hohkaavat neonvaloissa. Mutta niiden sivukujilla elää toinen elämä, kerjäläisten ja pienten, suttuisten nuudelikeittiöiden tarina.

Auringonlasku 474m korkeudessa

Tiistai-iltana nousimme Shanghai World Financial Centerin sadanteen kerrokseen. Siellä, 474 metrin korkeudessa sijaitsee näköalatasanne, jota korkeampaa ei kai toistaiseksi ole. Tällä kertaa ei nuukuus voittanut, vaikka hintaa sisäänpääsyllä olikin. Odotimme ylhäällä auringonlaskua ja kaupunginvalojen syttymistä - ikkunan ääreen pääseminen oli kylläkin hankalaa, koska maisemaa tallentamaan tulleet ihmiset objektiiveineen olivat kansoittaneet lasiseinäisen käytävän koko sen pituudelta.

Kaupunki syttyi eloon

Shanghaissa ehkä korostui vielä se, minkä huomasimme Kiinassa joka puolella: kiinalaisten minä ensin -tyylinen käytös. Ohittelu jonossa ja töniminen ruuhkissa koetteli käsitystämme kohteliaisuudesta. Tuli väistämättä mieleen erään ystävän viisaus: maailmassa ei ole liikaa ihmisiä, vaan liikaa egoja. Tosin Kiinan tapauksessa sekä että tuntuisi pitävän paikkansa, mutta kenties egoja on vahvistettava silloin, kun muita ihmisiä tuntuu olevan ympärillä liikaa. Yksilöllisyyden kulttuuri on Kiinassa vasta heräämässä, koska konfutselaisuus ja kommunismi ovat pitkään kieltäneet ihmisiä ajattelemasta itse, ja nyt sitä ilmeisesti luodaan tietynlaisella itsekorostuksella.

Lasitorneista ja LEDivalojen välkkeestä huolimatta Shanghai tarjosi
myös perinteikästä katuruokaa budjettimatkaajalle.

Shanghaihin asti siis päästiin Suomesta maata pitkin. Idea piipahtaa Etelä-Koreassa ennen Japaniin menoa syntyi Pekingissä, ja päätimme lentää, vaikka pyrimmekin pitämään lentojen määrän minimissä. Lento Souliin eilen iltapäivällä lähti noin tunnin myöhässä, mutta muuten kaikki meni nappiin, ja nyt nautimme taas vapaan netinkäytön iloista Soulissa, jonka sielukkuutta lähdemme tutkimaan heti, kun keskipäivän hirmuhelle toivottavasti vähän vaimenee.