Suunnaton matka: Melkoinen Melaka (+ Malesian ruokaekstra)

Melaka

Kuala Lumpurista tiemme vei Melakaan, portugalilaista, hollantilaista ja brittiläistä historiaa henkäilevään sopivan isoon pikkukaupunkiin. Sen kautta ei kulje rautatietä, joten olikin taas sitten bussikyydin vuoro. KL:n uutuudenkiiltävästä, hiljaisuuttaan kaikuvasta Bersepadu Selatan -bussiterminaalista lähtiessä konkretisoitui tajuntaamme, että Kaakkois-Aasian "kauhubusseissa" kökkiminen on todentotta takanapäin (vaikka ei ne nyt siellä Laosissa ja Kambodzassa NIIN kauheita olleet).

Keskusaukio.

Kun saavuttiin maanantaina iltapäivästä Melakan keskusaukiolle, jolla kirkko, suihkulähde, tuulimylly ja pikkuinen kellotorni luovat mukavan miljöön, alkoi päässä soida Chicago-biisin sanat "my kind of town". Niin sievää - ja vieläpä joki, jonka reunalla kulki kävelyväylä, harvinaista täällä! Kaupungin suosio turistien keskuudessa näkyi siisteydessä ja muutenkin kaupunkikuvasta huolehtimisessa, esimerkiksi upean iltavalaistuksen muodossa.

Valovärejä.

Jokiranta.

Kun taivas ei ole vielä aivan pimeä.

Majaa pidimme Rooftop-nimisessä guesthousessa, joka sijaitsee kaupungin kiinnostavimman alueen, Chinatownin nurkalla. Pienet kadut täynnä taas niitä ihania ennen sotaa rakennettuja talorivejä, joita silmämme ja kameramme ihasteli niin Georgetownissa kuin Ipohissa ja Kamparissakin. Vielä kun autot eivät olisi ajaneet niin lujaa yksisuuntaisilla kujilla...no, kaikkea ei voi saada.

Vau mikä talo!

Näitä kaduntäydeltä.

Trishaw-taksit näkyivät (ja kuuluivat).

Pari päivää menivät ympäriinsä tallustellessa ja joen äärellä istuskellessa. Kaupunkikuvaan kuuluivat myös psykedeelisesti kukkasin ja muin tilpehöörein koristellut trishaw't eli polkupyörätaksit (jotkut myös soittivat musiikkia melkoisella volyymillä). Yhtenä iltana keskusaukion sillankorvalla kiinalaisturistien joukkoinvaasiota tarkkaillessamme luoksemme tuli elämäniloinen, 70-vuotias trishaw-kuski jutustelemaan pitkäksi toviksi. Hän oli jäänyt eläkkeelle puutarhurin hommasta, muttei viitsinyt jäädä kotiin toimettomaksi, joten poljeskeli taksiaan turisteihin tutustuen ja englantiaan petraten. Hänelle olikin muodostunut näkemys erimaalaisten turistien käytöstavoista - mielipiteemme kiinalaisista oli varsin yhtenevä... Miekkonen myös huolestui pyörätaksien hiipuvasta kannasta: nuoret kouluttautuvat ja tekevät uraa, eikä kukaan kerkiä jatkaa trishaw-perinnettä. Kerroimme hänelle matkareitistämme ja näytimme kartalta Pohjoismaita - hän kirjoitti itselleen muistiin, että Finland on suomeksi Suomi, niin tietää sitten senkin! :)

Värikäs kahvila.

Joenrannassa päiväsaikaan.

Temppelinäkymiä.

Kiinalaiskaupunginosassa.

Rukouskutsut kaikuivat.

Vanhan linnakkeen
viimeinen vartiotorni.

Durian, durian!

Melakaan olisi mieluusti jäänyt vielä pitempäänkin, mutta päätimme kuitenkin pysyä suunnitelmissa ja singahtaa torstaina Singaporeen, koska se vetää viikonlopuksi väkeä varsin runsaasti. Parempi siis ottaa varaslähtö. Noin nelituntinen bussikuljetus hoitui kätevästi, rajameininki oli rutiininomaisen leppoisaa (purkkapaketti piti heittää pois, sitä kun ei saa Singaporessa moussuttaa), ja niin päästiin matkamme 12. maahan. Täällä odottelemme tiistaihin saakka lentoa Australiaan.

Malesian ruoathan olivat saaneet niin paljon erityismainintoja mm. Lonarissa, että paneuduimme itsekin asiaan ehkä jopa tavallista suuremmalla hartaudella. Tuloksena oli kombinaatio intialaista, kiinalaista sekä Malesian omia perinteitä. Päättäkäämme siis Malesian osuus murkinaspesiaaliin kuvapläjäyksen muodossa: