Suunnaton matka: Penang, kulttuurien kuuma keitos

Penangin saari Malesian länsipuolella ja sen pääkaupunki George Town (joka kuuluu muuten kirjoittaa tuolla lailla erikseen) on tarjonnut meille paitsi paluun Kiinaan myös pilkahduksen Intiaan. Penangilla nimittäin malesialaiset ovat vähemmistönä alunperin Kiinasta tai Intiasta kotoisin olevaan väestöön nähden. Lisäksi brittien kolonialismi näkyy vahvasti ainakin arkkitehtuurissa. Vanha kaupunki saaren itänurkassa on Unescon maailmaperintökohde, ja siellä levittäytyvät vieretysten Little India ja Chinatown. Hostellimme sijaitsee näiden välissä, Masjid Kapitan Keling -kadulla, jota kutsutaan myös harmonian kaduksi, koska sen varrelta löytyy niin moskeija, kirkko kuin hindulainen ja buddhalainenkin temppeli. Melkoinen sulatusuuni siis! Täällä luulisi löytyvän suvaitsevaisuutta lyhyissä shortseissa ja hihattomissa paidoissa kulkevia eurooppalaisiakin kohtaan, vaikka muslimeille se varmaan tekeekin tiukkaa.

Kiinalainen temppeli, pitkästä aikaa.

Matkamme Ko Lantalta Penangille oli zeniläisten hermojen kehittämisen kannalta antoisa. Täytyy sanoa, että thaimaalainen matkanjärjestäjä osoitti hämmästyttävää optimismia ilmoittaessaan meille minibussimatkan oletettua kestoa ja kellonaikoja. Auto tulisi noutamaan meitä klo 7.50, saarelta lähdettäisiin klo 8, bussinvaihto Trangissa tapahtuisi klo 10.30-11.00 ja määränpäässä Hat Yaissa oltaisiin klo 12.

Juu.

Keskiviikkona noin kello 8.20 joku nainen saapui mopolla guesthousemme eteen, jossa olimme yli puoli tuntia jo ihmetelleet, sanoen vievänsä meidät yksitellen bussiasemalle lähdön nopeuttamiseksi. Näin tehtiin ja bussiin päästiin, matka alkoi siis lopulta vähän ennen yhdeksää. Trangissa oltiin 11.30. Siellä, pikkubussifirman toimiston edustalla sählingin saattelemana porukkaa vaihdettiin eri bussiin kunkin määränpään perusteella, ja jostain syystä meidät osoitettiin lopulta takaisin samaan bussiin, josta juuri olimme nousseet. Kuski lähti ajamaan ja vei meidät Trangin linja-autoasemalle. Seurattuamme häntä kummastuneina tajusimme, että hän osti meille liput toiseen (eri firman?) bussiin, jonka lähtöä saisimme odottaa kaksi tuntia. Oliko kyseessä emäkusetus vai jokin outo hätäratkaisu, sitä emme saa koskaan tietää, mutta klo 13.30 saapui pikkubussi, jonka päämäärä oli Hat Yai. Perille päästiin loppujen lopuksi noin klo 16.

Hat Yai on eteläisen Thaimaan suurin kaupunki, mutta turistit tulevat sinne todennäköisesti vain siksi, että sieltä pääsee kätevästi Malesiaan. Majoituimme yhdeksi yöksi lähelle juna-asemaa, sillä Malesiaan vievän junan oli määrä lähteä aamulla klo 7. Yritimme ostaa liput siihen illalla etukäteen, mutta se ei käynyt päinsä, vaan käskettiin tulla aamulla 20 minuuttia ennen lähtöä ostamaan. Vaihdoimme illalla suurimman osan bahteistamme Malesian ringitteiksi, ja kun emme tienneet, kuinka paljon junaliput tulisivat maksamaan, meillä ei sitten aamulla ollutkaan tarpeeksi bahteja. Mutta ei hätää, saimme maksaa 664 bahtin (16 €) hinnan osittain ringitteillä ja loput bahteina.

Hat Yain juna-asemalla aamun sarastaessa.

Junaan oli myynnissä ainoastaan 2. luokan paikkoja, eikä siinä itse asiassa ollutkaan kuin kaksi vaunua. Se oli tullut yötä myöten Bangkokista, joten penkit olivat sänkymoodissa. Pikkuhiljaa, kun uudet matkustajat nousivat kyytiin (kellon ollessa jo yli 7), lakanoita siivottiin pois ja penkit muuttuivat istuttaviksi. Suurin osa Hat Yaista junaan nousseista oli eurooppalaisia rinkkamiehiä ja -naisia. Tapasimme mm. kuusikymppisen hollantilaissedän, joka muisteli matkustaneensa Thaimaasta Malesiaan varmaan kymmenkunta kertaa vuosien saatossa, sekä saksalaisen kolmen hengen "ryhmä rämän", joka oli viettänyt joulun Ko Phayamilla ja telonut itsensä haavoille ajettuaan pimeässä moottoripyörällä.

Thaimaan puolella juna kulki jotakuinkin polkupyörävauhtia, joten Malesian rajalle pääsemiseen meni yli kaksi tuntia. Rajamuodollisuudet olivat harvinaisen kivuttomat: kamojen kanssa poistuttiin hetkeksi junasta, leimat saatiin passiin ja that's it. Veturi vaihtui malesialaiseksi. Vauhti rajan toisella puolen ei kiihtynyt kovin paljon (kukahan oli keksinyt liittää junan nimeen sanat "special express"?). Kolmen aikaan (Malesiassa kelloa siirrettiin tunti eteenpäin) saavuttiin Butterworthiin.

Lautalla Penangille.

Eri kulttuurit samassa veneessä.

Kapitan Keling -moskeija.

Lauttasatama Penangille sijaitsi aivan Butterworthin rautatieaseman vieressä, tosin kyltitys sinne oli aika heikkoa. Piti kävellä sekavan risteys- ja rakennustyömaa-alueen läpi löytääkseen portaat ferryn lähtöpaikkaan. Lauttareissun hinta oli aivan olematon, eikä se kauaa myöskään kestänyt, sillä George Town näkyy Butterworthista hyvin. Lonely Planetin kartan ja ystävällisen naisen neuvojen avulla suuntasimme apostolin kyydillä hostelliimme Red Inn Courtiin aivan Yrjönkaupungin ytimessä. Heti saapumispäivän iltana koimme jälleen uuteen maahan saapumisen virkistävyyden ja aistimme sekoituksen Pikku-Intian mausteisia tuoksuja, vanhojen talojen ränsistyneitä värejä ja moskeijasta kaikuvia rukouskutsuja.

Perjantaina noustiin Penang Hillille, kukkulalle kuuden kilometrin päässä kaupungista. Sinne pääsi kätevästi bussilla nro 204 sekä mäkeä ylös rullaavalla funikulaarilla (jonka hinta turisteille oli 30 ringittiä, paikallisille 8). 823 metriä merenpinnasta kohoavalta nyppylältä oli aivan kelpo maisemat. Maistoimme siellä yhtä penangilaisen keittiön erikoisuutta, Laksa-keittoa (jolla ei ollut laksatiivisia vaikutuksia, onneksi!), kalakastikkeesta ja voimakkaista mausteista koostuvaa soppaa. Malesialaisia ruokia on ylistetty niin kovasti mm. Lonarissa, että aiomme testailla niitä antaumuksella täällä olomme aikana. Muslimi- ja intialaiset vaikutteet takaavat sen, että possutonta ja lehmätöntä ateriaa ei liene vaikea löytää.

Penangin kukkulalta näkyy myös
kuuluisa silta mantereelle.

Hindutemppeli mäen laella.

Hindupatsas.

Ja toinen.

Viihtymyksemme Penangilla on sitä luokkaa, että varasimme jo kaksi yötä lisää alkuperäisen neljän jatkoksi. Taannoin Thaimaan Hua Hinissä tapaamamme suomalaisnainen ei suositellut George Townia käymisen väärtiksi, mutta onneksi emme uskoneet! Tässä on särmää!

Kuvia kujilta: