Länsirannikolla

L.A. ja isot palmut.

Nyt on matkustettu niin pitkälle itään päin että tultiin jo länteen. Laskeuduttiin Los Angelesiin viime torstaina yölennon jälkeen ja saatiin elellä sama päivä toiseen kertaan, kun hypättiin siinä 19 tuntia ajassa taaksepäin. Pari päivää L.A.:ssa riitti, kurottiin vähän univelkaa pois ja käytiin Hollywoodissa tarkistamassa, että kyltti on rinteessä paikallaan ja Walk of Famen tähdet kohdillaan. Jättikaupungissa ei ilmeisesti ole oikein mitään selkeää keskustaa, vaan se vain levittäytyy ja levittäytyy. Taivaalta vähän ennen koneen laskeutumista se näytti loputtomalta suorien katujen ja vieriviereisten laatikkotalojen kentältä. Kun ei yhtään filmitähteäkään tullut vastaan, otettiin lauantaina suunta kohti viehättävämpää mestaa: San Franciscoa.

Nähtiinpähän se Hollywood-kyltti.

Menopelinä oli Greyhoundin bussi, joka ajoi Californian halki, Losista San Franciscoon noin seitsemässä tunnissa. Amerikkalaiseen tapaan matkateko aloitettiin meistä hitusen tarpeettomalta tuntuvalla säätämisellä matkatavaroiden kanssa, jotka piti tsekata sisään vähän niin kuin lentokoneeseen. Toisaalta matkustajista pidettiin hyvä huoli esimerkiksi, kun pysähdyttiin lounastauolle kuppilaan jossain keskellä ei mitään: kuljettaja toitotti pysähdyksen keston moneen kertaan, että varmaan meni perille.

Greyhoundin kyydillä.

L.A.:ssa oli vielä suhtkoht lämmin, jotain 15 - 19 astetta, mutta San Franciscossa kohtasimme viimatuulen, joka viilensi ilman sellaiseksi, että palttoota saatiin tosissaan vetää päälle. Piti käydä vähän vaateostoksilla ja haudata shortsit ja helletopit rinkan alimmaiseksi. Täältä tullaan, talvi (kun se ei kuulemma ole siellä Suomessa vielä lähimainkaan ohi)!

Raikas kaupunki.

Mutta kaunis on San Francisco, hitto vie! Tänne voisi vaikka muuttaa, jos maa vain olisi joku muu kuin Jenkkilä. Kontrastina ihanille, värikkäille taloille ja ylä- ja alamäkien kiemuroittamille kaduille kaupungissa on kodittomia ihmisiä ehkä eniten koko maassa. Hostellimme sijaitsee aivan downtownin nurkilla, mutta aivan parin korttelin päässä, Turk Streetin alueella, jossa ekana iltana tulimme pyörähtäneeksi pimeän jo tultua, kaikki vastaantulijat olivat pulsuja ja makuupussikansaa. Tänään lounastaessamme ostoskeskuksen ruokakorttelissa seurasimme, kun nälkäinen nainen makuupussiaan kainalossa rutistaen rohmusi pöydistä ihmisten jättämiä tähteitä. Se on niin erilaista täällä kuin vaikkapa jossain Kambodzassa - siellä kaikki ovat suunnilleen yhtä köyhiä eikä kerjätä voi kuin turisteilta. Täällä toisilla on kaikkea ja toisilla ei mitään, eikä asioita viitsitä muuttaa, koska... niin, miksi ei? Vaikka on niin "vapaa" maa...

Union Square eli ydinkeskusta.

Historiallinen ratikka.

Alcatraz se siellä.

Lombard Street kiemurtaa alas.

Eilen tehtiin ajelu legendaarisella kaapeliratikalla Powell/Hyde -linjaa pitkin kalastajarantaan, josta näkyi Golden Gate kaukaisuudessa ja Alcatrazin saari siinä vähän lähempänä. Takaisin keskustaan päin kävellessä kiivettiin ylös Lombard Streetiä, jonka varrella on hassu, jyrkkä kiemuramäki. Siellä jälleen tutunoloinen joukko kiinalaisia turisteja poseerasi outojen käsiasentojensa kera keskellä autotietä ja raivokkaat autoilijat tööttäsivät ilman, että sillä oli mitään vaikutusta asiaan. Tänään täydennettiin nähtävyyskierros piipahtamalla Haight-Ashburyn hippikaupunginosassa, jossa vanhat puutalot ovat toinen toistaan värikkäämpiä ja vintage-liikkeitä piisaa. Löysimme armeija-aiheisesta kaupasta pipot - vihdoin viimein, nuppi jo palelikin - "genuine government style, made in USA".

Ylös alas mäkiä.

Haight-Ashburyn taloja.

Näkymä Alamo Parkista.

Piposamikset.

Myös amerikkalaisen ruokakulttuurin makuun on päästy välittömästi - vaihtoehtoja kun ei valitettavasti juuri ole: pizzaslicea, fish & chipsiä, purilaisia ja pannareita. Ruokaa, jonka hallitseva väri on keltainen... että sikäli ihan hyvä, ettei viivytä tässä maassa kauhean pitkään.

Huomenna lähdetäänkin taas eteenpäin, kohti New Yorkia. Alunperin piti ottaa sisäinen lento, mutta kun niiden hinnat pääsivät pompsahtamaan puolta isommiksi ennen kuin ehdimme varata, otimme selvää vaihtoehdoista, ja varasimmekin sitten junaliput. California Zephyr -rata vie meidät Yhdysvaltojen halki Chicagoon ja sieltä jatketaan sitten vielä Nykiin. Yhteensä kolme yötä junassa, joista kaksi ensimmäistä pikkuisessa hytissä ja ateriat hintaan kuuluen, viimeinen yö istumapaikoilla ilman aterioita. Olemme tyytyväisiä, että saimme tämän ratkaisun myötä yhden lennon vähemmän, ja sitä paitsi tämähän aika hyvin "sulkee ympyrän", kun matkan alussa lähdettiin junalla halki Venäjän.

Seuraavan kerran kuulumisia Isosta Omenasta!