Trooppista myräkkää ja Tyynenmeren herkkuja Tongalla

Pilvet väistymässä rannan yltä.

Tonga, saari ajan rajalla, on niin pieni, ettei sitä yleensä maailmankartalta edes erota. James Cook nimesi saaren sille rantauduttuaan vuonna 1777 Friendly Islandiksi, ystävälliseksi saareksi, varmaankin siksi, että saaren ihmiset eivät tulleet syöneeksi häntä. Tongalla asuu hyvin vähän muualta tulleita, vain joitakin kiinalaisia ja eurooppalaisia, eikä turismi ole saarta pahemmin turmellut. Maa tulee pitkälti toimeen muualle muuttaneiden tongalaisten lähettämällä rahalla, mutta hyvältä kuulostaa se, että 98% Tongan väestöstä on lukutaitoisia ja englannin opetus on olennaisessa osassa koulussa, jossa edellinen kuningas velvoitti kaikki käymään. 

Leit kaulassa lomailemaan.

Saavuimme pääsaari Tongatapulle viime viikon tiistaina nukuttuamme yön Aucklandin lentokentän lattialla. Samaan resorttiin oli matkalla neljä keski-ikäistä saksalaista, joiden oli pitänyt saapua jo edeltävänä päivänä, mutta kone ei ollut pystynyt laskeutumaan rankkasateen takia, ja olivat joutuneet palaamaan Aucklandiin. Kentällä meitä oli vastassa Heilala Holiday Lodgen omistaja, niinikään saksalainen Sven. Sven on asunut Tongalla 24 vuotta ja piti automatkalla kentältä Heilalaan hauskan luennon saaren elämän yksityiskohdista. Päästyämme perille Heilalaan, tapasimme Svenin rehevän tongalaisvaimon ja saimme tervetuliaisiksi asiaankuuluvat leit kaulaan. Kyllähän siinä lomatunnelma syntyi, huolimatta sadetta ryöpyttävästä mustasta taivaasta ja myrskyisästä tuulesta.

Heilalan resortti tuivertavassa tuulessa.

Huoneemme.

Heilalan tie oli hiukan mutaisessa jamassa.

Sademyräkkä jatkui neljä päivää. Perjantaina se taukosi sen verran, että päästiin äkkiä kirmaamaan rannalle ja kokeilemaan vapaasti lainattavissa olleita snorklausvälineitä kirkkaassa suolavedessä. Yksi päivä oltiin tekemättä yhtikäs mitään, ja muina sadepäivinä osallistuttiin Heilalan tarjoamiin ohjelmanumeroihin, kuten käyntiin Tongan pääkaupungissa Nuku'alofassa, jonne oli Lodgesta kahdeksan kilometrin reissu. Siellä Tapsa pääsi pitkästä aikaa parturiin. Kahdeksalla Tongan rahalla (4€) sai "military cutin" - joka ei sentään sitten ollut liian armeijatyylinen. Parturimiekkonen puhui täydellistä englantia ja paljastikin asuneensa Jenkeissä jonkun aikaa. Kaupungista löytyi myös vihannesmarketti ja uusiseelantilaisia tuontituotteita myyvä ruokakauppa, josta kerättiin vähän tarvikkeita mukaan, koska Heilalassa oli käytettävissä vieraskeittiö omien murkinoiden kokkailuun. 

Heilalan ravintola toimi siten, että aamiaisen yhteydessä tuli ilmoittaa, haluaako lounasta tai päivällistä, ja vaihtoehtoja oli vain niukasti. Raaka-aineiden saatavuus ei nimittäin ole saarella ihan sitä luokkaa, että kaikkea olisi tarjolla koska tahansa. Enimmäkseen kehitimme lounaan itse keittiössä esim. nuudeleista, leivästä, tomaateista ja sipulista, ja päivälliseksi söimme sitten ravintolassa tuoretta kalaa tai paikallisia juureksia, jotka maistuivatkin mahtavalta. Parasta oli kyllä hintaan sisältyvä aamiainen, johon paahtoleivän lisäksi kuului ihana hedelmälautanen, jonka kaikkien antimien nimiä emme vieläkään tiedä. 

Trooppinen aamiainen: kookosta, papaijaa, carambolaa, passiohedelmää...

Buffetin antimia: paikallisia
herkkujuureksia lautasen täydeltä.

Perjantai-illalla lähdimme muiden mukana läheiseen Likualofa-resorttiin, joka järjesti perinteisen turisti-iltaman buffetpöydän ja tongalaisen tanssiesityksen merkeissä. Buffetista kaikeksi onneksi löytyi runsaasti muutakin syötävää kuin kokonaisena grillattu porsas. Syömiseen ei ollut kuitenkaan varattu aikaa kuin parikymmentä minuuttia, ja vaikka tanssijat olivat sympaattisia, jäi pieni rahastuksen käry leijailemaan ilmaan. 

Tongalaista perinnejoraamista.

Kookos halki, sormet ei.

Lauantaina oli vuorossa kiertoajelu saaren ympäri, jossa oppaanamme oli Svenin vaimo Karolina. Tihku oli yhä seuranamme, ja kaikki saivat kenkänsä (jotkut housunsakin) mutaisiksi rämpiessämme eräälle näköalapaikalle pusikoiden läpi - mutta kyllä näkymä kallionkielekkeeltä olikin sen väärti. Saaren nähtävyyksiin lukeutuivat muun muassa monipäiseksi haarautunut kookospalmu (kai ainoa laatuaan maailmassa), puissa riippuvat ketunnaamaiset lepakot, kalastavat possut, Stonehengeä muistuttava muinainen kivimonumentti, sekä Blow Holes, eli rantakalliot, joihin on muodostunut pieniä aukkoja, ja aaltojen iskeytyessä niihin rei'istä puhaltuu vettä aivan kuin valaan ilmareiästä. Odottamattoman huikea näky syntyi isojen aallonpärskeiden roiskahtaessa ilmaan kallionkoloista. Blow Holejen luona koitti myös toinen retken kohokohdista: Karolina opetti meille, kuinka kookospähkinään tehdään ensin reikä, josta voi juoda mehun sen sisältä, ja kuinka se sitten halkaistaan muutamalla kunnon kopautuksella auki. Kookosta on tullutkin Tongalla juotua ja syötyä päivittäin. Kuulimme samalla vanhan kansankertomuksen siitä, kuinka kookos on Tongalle tullut. Kaikilla Tyynenvaltameren saarilla on kookoksen alkuperästä erilainen tarinaversio.

Saaren tärkein nähtävyys: haarautunut palmu.

Kielekkeellä.

Kalastajaporsaat ottavat lepiä.

Thrilithon, vähän niin kuin Stonehenge.

Kiinni itse teossa.

Blow Holes.

Ryöpsähtävät aallot.

Kirkkokansa kättelee toisensa
palveluksen päätyttyä.

Sunnuntai oli kirkkopäivä. Tongalaiset ovat hartaita kristittyjä: eri kirkkokuntia löytyy maasta sen kokoon nähden uskomattoman monia ja kirkkojakin on useita satoja. Sunnuntaisin lähes kaikki kaupat ovat kiinni, bussit eivät kulje eikä lentojakaan lähde. Tongalla kannattaa osallistua kirkonmenoihin, jos ei muun niin sen takia, että siellä lauletaan harvinaisen hienosti. Mekin jaksoimme istua puolitoista tuntia saarnoista sanaakaan ymmärtämättä, kun aina välillä väki nousi seisomaan ja kajautti virren ilmoille kohtalaisen komeasti. Ihmisiä ei lopultakaan ollut siinä nimenomaisessa kirkossa kovin paljon, mutta he lauloivat moniäänisesti ja voimalla - ei nyt ihan siten kuin amerikkalaiset mustat mammat vetävät gospelia, mutta mahtavasti kuitenkin. 

Kirkossa istuessamme heitti taivas vielä yhden kaatosadekuuron, mutta siihen se sitten loppui. Sunnuntaista saakka on siis ollut taas sellainen keli, mitä siellä Suomessa joku kenties tähän aikaan vuodesta hitusen ikävöi... Paahdetta, hellettä, hohkaavaa tulipallon paistetta. Snorkkelit naamalla tutkailimme turkoosin veden alaista elämää: näimme hauskojen kalojen ja simpukoiden lisäksi kirkkaansinisen meritähden köllöttelemässä korallin ja mustan levän joukossa. Snorklauksen seurauksena saatiin yksi polvi ruvelle ja yksi selkä väriltään kirkkaanpunaiseksi. Onneksi Heilalasta sai lainaksi myös uimakengät, ettei tarvinnut halkoa jalkapohjiaan teräviin korallinsirpaleisiin. Lapsiystävällistä rantaa ei korallien saartamalta saarelta taida löytyä.

Saatiin se aurinkokin lopulta paistamaan.

Tiistaina oli aika kiittää Heilalan väkeä leppoisasta lomaviikosta ja siirtyä vielä muutamaksi yöksi Nuku'alofaan odottelemaan perjantaista lentoa Fidzille. Kaupungissa sinänsä ei ole juuri näkemistä, joten voidaan käyttää aika vaikkapa yrittämällä varastoida tämä trooppinen lämpö kehoomme, jotta se lämmittäisi vielä sitten, kun kuukauden sisällä lähestymme pikkuhiljaa New Yorkia ja Pohjoismaita, joissa nyt on vielä niin kovin vähän plusasteita...hrrrrrr... 

Heilalan piha kauniimpana päivänä.

Rannalla tutustuimme tähän kaveriin.

Jäähyväiset snorklausvesille.

Auringonlasku sateen väistyttyä.