Taivaallista ruokaa ja rauhattomia aukioita

Peking, Trans-Mongolian junaradan päätepiste, hohkasi helteisenä saapuessamme päärautatieasemalle 7. heinäkuuta, lauantai-iltapäivällä. Hyvästelimme ruotsalaiset hyttikumppanimme ja sukelsimme kaupunkiin kuin muurahaispesään. Jo ennen kaupunkiin tuloa olimme junasta havainneet horisonttia himmentävän harmauden - savusumu levittäytyy laajalle. Heti ensimmäisen tunnin aikana panimme merkille hämmentävähkön asian, josta olimme onneksi saaneet ennakkovaroituksen opaskirjasta: kiinalaisilla on tapana tuijottaa vierasmaalaisia täysin avoimesti. Toljotukseen alkoi viikon aikana pakostikin tottua - siinäpä tapitatte...

Ihmisiä odottamassa lipunlasku-seremoniaa
taivaallisen rauhan aukiolla.

Erään kanssamatkailijan suosituksesta olimme varanneet yösijan King's Joy Hotelista, jonka sijainti Meishi Streetillä, Tiananmenin aukiosta etelään, hutong-kujien reunamilla, on erinomainen. Kaupungissa kiiltävät, modernit lasitornit ja -kuutiot limittyvät tyytyväisinä rähjäisten mutta ah niin aitoutta henkivien hutongien (vanhojen pikkukatujen) kanssa. Ihmisiä on paljon - siis paljon. Ja me länsimaalaiset olemme monille heistä niin kovin ihmeellisiä, että meitä tuijottelun ohella halutaan valokuvata kuin filmitähtiä. Useimmiten pyyntö tulla samaan kuvaan on ollut niin herttaisen viaton, ettei olla raaskittu kieltäytyä, vaikka poseeraus ei niin innostakaan.

Kohtasimme tosin yhden suoraan oppikirjasta olevan huijausyrityksenkin: kaksi nuorta naista tuli juttusille ja halusi tutustua ja harjoitella englannin puhumista kanssamme jossakin kahvilassa. Wikitravelissa muun muassa varoitetaan juuri tällaisista - kahvilanpitäjä on luultavasti juonessa mukana ja veloittaa turisteilta summan, jossa on pari nollaa liikaa. Tinkimisen makuun päästiin, kun haluttiin ostaa pieni buddhan pää - 140 yuanista kuuteenkymppiin, ei ehkä ihan nappisuoritus, mutta menkööt.

Perinteisen kansansyöttölän ape

Murkinapuoli on myös ollut mielenkiintoinen. Löydettiin hifistelijöiden gurmeemarketti, josta sai vaikka mitä mutta maksoikin vaikka mitä; löydettiin kunnon kansansyöttölä, jossa kelpo nuudelikulhollinen kustansi kutakuinkin euron; löydettiin mahtavia kevätsipulitäytteisiä pikkupiiraita hutong-kujalta yhdellä yuanilla (n. 10 senttiä) kappale; ja ennen kaikkea löydettiin taivaallinen kasvisruokabuffet Xu Xiang Zhai -ravintolassa, jonka antimiin lienee vaikuttanut  läheinen buddhalainen temppeli (Yonghegong). Buffetissa oli mieletön määrä erilaisia "lihajäljitelmiä", soijasta ja ehkä vehnägluteenista taidokkaasti aikaansaatua ankkaa, rapeakuorista kanaa, ynnä muuta, ja tietenkin eri vihanneksia monessa muodossa kiinalaisin maustein. Kävimme siellä kahdesti.

Kasvisbuffetin antimia

Streetfoodia

Pekingin parasta antia ovat olleet myös kirjakaupat. Wangfujingin kävelykadulta löytyy paitsi Wangfujing Bookstore, jonka englanninkielinen osasto on kohtalainen, myös Foreign Languages Bookstore, jonka romaanivalikoiman äärellä Riina olisi voinut viettää ihan koko päivän. Kirjakahvila Bookworm oli vaikea löytää, mutta palkitsi kattavalla Lonely Planet -hyllyllä. Lisäksi olemme kuluttaneet kaupungin puistoja (joihin on kaikkiin sisäänpääsymaksu) - Jingshanin puiston tekokukkula on rakennettu maasta, joka saatiin Kiellettyä kaupunkia ympäröivästä vallihaudasta. Sieltä avautuva maisema kaupungin ylle sai pohtimaan millainen se olisikaan ilman smogia. Puistojen ja aukioiden olennainen piirre on, että ne ovat pullollaan kiinalaisia turisteja - aina yhtä intopiukkoina isoina ryhminä kameroineen ja aurinkovarjoineen. Kuka käski tulla Pekingiin heinäkuussa, kun kiinalaisetkin ovat lomalla ja harrastavat kotimaanmatkailua...

Kielletty kaupunki Jingshanin kukkulalta etelään.

Ylimmän harmonian sali, Kielletty kaupunki

Ihmismeri kielletyn kaupungin pohjoisportin edessä.

Niin, kävimme toki myös Kielletyssä kaupungissa ja the Muurilla. Tiettyihin nähtävyyksiin on vissiin pakko mennä todetakseen jälkeenpäin, ettei olisi ollut mikään pakko. Kielletyn kaupungin hehkein loisto ainakin hukkui meidän silmistämme jonnekin kävijämassan selkien taakse. Suuri muuri oli kyllä hieno. Valitsimme Mutianyu-nimisen muurillakäyntipaikan, emmekä edes vaivautuneet järjestämään reissua sinne itse, vaan menimme mukaan hotellin tourille muiden hullujen länkkäreiden kanssa. Mutianyuun on Pekingistä 80 km ja se ei ole se kaikkein pahin ruuhkarysä. Ylös rinnettä mentiin hiihtohissillä (jossa Tapsaa pelotti) ja alas liu'uttiin eräänlaista kelkkarataa pitkin (jossa Riinaa pelotti). Siinä välissä kiipeiltiin kolmisen tuntia jyrkkiä rappuja muurin kunnostetulla osalla, ja käytiin myös kunnostamattomalla puolella (jonne oli pääsy mukamas kielletty) ottamassa valokuvia itsestämme, että "tässä olemme Kiinan muurilla". :) Reissun kruunasi hintaan sisältyvä lounas, joka koostui 11 eri ruokalajista, jotka jaettiin kaikkien pöydässä istuvien kesken.

Hiihtohissillä ylös.

Jyrkkää menoa

Korjattu osuus loppui ja
turistien tekemä polku alkoi.

Korjaamaton osa kasvoi puuta

Pakollinen muurikuva

Vahtitorni

Lopuksi kelkalla alas.

Viimeistä iltaa Pekingissä vietimme Irkutskista asti samaa reittiä melkein samaan tahtiin kanssamme kulkeneen saksalaiskaverin ja UB:sta tutun hollantilaistytön kanssa herkullisen kiinalaismätön äärellä. Loistava käytäntö tämä, että ravintolassa voi riisin höysteeksi tilata niin monta eri ruokalajia kuin napa vetää - tofua, sieniä, ihanaa höyrytettyä paksoi-kaalia - ja kuinka tajuttoman halpaa se onkaan! Kiinalainen ruoka!!

Tässä vielä hiukan modernimpaa arkkitehtuuria:

Olympiastadion, ns. "linnunpesä"

CCTV:n pääkonttori