Pietari kuittaa, Moskova herättää

Juna toi meidät tänä aamuna Moskovaan. Neljän hengen kupé-hytissä nukuttu yö oli ollut täynnä kolinaa, heiluntaa ja yläpediltä kaikunutta kuorsausta, ja rähjäisinä raahauduimme aamuruuhkaiseen metroon. Edessä oli kuuma, raskas ja antoisa päivä venäläisessä pääkaupungissa, päivä, joka nyt on jälleen päättymässä hostellin neljäntoista hengen dormitorion yläsänkyyn.

Mihailovskin palatsin esitys

Palataan kuitenkin muutama päivä taaksepäin, takaisin Pietariin, jossa vietimme kaikkiaan viisi kokonaista päivää. Niiden aikana söimme pelmenejä kasvis- ja kalatäytteellä Idiot-nimisessä ravintolassa, kuuntelimme ilmaista oopperaa ja balettia Mihailovskin palatsin edustalla kaupungin syntymäpäivän kunniaksi, harkitsimme Iisakin kirkon kupoliin kiipeämistä, sulauduimme Nevski Prospektin väkijoukkoihin, näimme (ilmeisesti humalaisen) miehen heittävän vaatteensa ja hyppäävän Neva-jokeen uimaan sekä istuimme joen rannassa odottamassa vesibussia puolitoista tuntia, eikä se koskaan tullut, mutta istuskelu oli mukavaa.

Primorskaya

Teimme myös metromatkan Primorskajan pääteasemalle nähdäksemme kunnon neuvostoarkkitehtuuria. Laitakaupunkia ei olisi samaksi pitäjäksi uskonut. Pietarin keskustaa ei ehkä voi sanoa Venäjäksi - niin eurooppalainen se on. Olisi voinut luulla kuljeksivansa Wienissä, Prahassa, Amsterdamissa tai Venetsiassa katsellessaan puhtoisia palatseja ja viehkeitä puistoja. Pietari on jonkinlainen kulissi Eurooppaan päin, kaunis näyttämö turisteille.

Moskovan-junan, johon ostimme liput, oli määrä lähteä klo 23 tiistai-iltana. Hostellin check out oli klo 11, joten meille jäi puoli vuorokautta luppoaikaa rinkkojen kanssa. Ehkä ne olisi voinut jättää hostellille päiväksi, mutta niin emme tehneet, joten käytimme päivän olemiseen puistoissa ja kahvilassa. Evästä, vettä, kirja ja hyvä penkki, siinä se päivä pikkuhiljaa kului. Välillä vaihdettiin paikkaa valuen vähitellen lähemmäs asemaa. Viimeiset tunnit odoteltiin (tosi neuvostomaisen) asemarakennuksen sisällä - kun vihdoin oli onnistuttu saamaan istumapaikat odotuspenkeiltä. Sitten viimein näyttötaululle ilmestyi junan numero 25 lähtöraide. Paikkamme oli ensimmäisessä vaunussa, hyttikumppaneina meitä vähän nuorempi tyttö sekä bisnesmies, joka luultavasti ajaa samalla junalla joka viikko. Ainakin hänen käsivartensa näyttivät olevan hyvin harjaantuneet kiepauttamaan koko ukon kerralla yläpunkkaan.
Vastaavia junaöitä on pian tiedossa liuta lisää, joten ei auta kuin tottua, vaikkei tämä ensimmäinen mitään luksusta ollut.

Tänään sitten pääsimme Moskovan makuun peräti paikallisen opastuksella. Kun oltiin majoituttu Trubnajan metroaseman lähistöllä Chillax-nimiseen hostelliin, tapasimme venäläisen ystävämme Lizin, joka tekee freelance-journalistin töitä maaseudulta käsin, ja tuli tänään kierrättämään meitä aina Punaiselta torilta Gorkin puistoon saakka, ja auttoi meitä myös hankkimaan liput jo seuraavaan etappiin, Jekarinburgiin (mikä olikin tosi tarpeen, koska homma toimi asemalla kovin kankeasti). Ero Moskovan ja Pietarin välillä on huikea mitä tulee rakennusten tyyliin ja tunnelman autenttisuuteen. Kyllä täällä huomaa olevansa Venäjällä - siis hyvässä merkityksessä. Sunnuntaihin asti jatkamme tutustumista omin nokkinemme - eiköhän se taas mene puistossa istuskeluksi ennen pitkää. :)

Nevsky oli suljettu

Kaduilla tanssittiin

Verikirkko Mars-kentältä

Neva on leveä

Iisakin kirkko

Kesäpuisto