Suunnaton matka: Rypälepommeja ja kookospähkinöitä

Olemme nyt olleet Laosissa viikon, jonka aikana on körötelty pari pitkää ja kiemuraista bussimatkaa, huolestuttu räjähtämättömistä pommeista Phonsavanissa ja löydetty relaksoitumisen paratiisi Luang Prabangissa. Laos on loistopaikka! :)

Pommeja Phonsavanissa

Phonsavaniin lähdössä.

Lauantaina matkattiin Sam Neuasta yhdeksän tuntia Phonsavaniin. Tiet olivat päällystetyt ja ihan hyväkuntoisetkin. Kerran hypättiin ulos kyydistä, kun bussi joutui ohittamaan sammahtaneen hinausauton rinteenreunan kautta. Näkymät vuoristotiellä olivat tolkuttoman hienot: laaksoja, jokia, eläimiä, pikkukyliä harmaine hökkeleineen ja pikkulapsineen (lapsia näkyi todella paljon). Harmi vain, että metsät ja pellot ovat pullollaan UXO:ja (unexploded ordnance), eli räjähtämättä jääneitä rypälepommeja, joita jenkit 1960-70 - luvulla kylvivät Laosiin, koska sen läpi kulki reitti, jota pitkin vietnamilaiset kuljettivat sotatarvikkeitaan. 30% jäi poksahtamatta, ja nyt niiden uhreiksi joutuu lapsia ja viljelijöitä harva se päivä.

Jonkun vuoristokyläläisen pyykit
pääsi kuvaan.

Bussi tekee ohitusliikkeen -
matkustajat ulkona sillä aikaa.

Välipysähdys pikkukylässä -
kalansaalista tuodaan.

Phonsavanin kylänraitti.

Phonsavan on pieni villinlännen kylää muistuttava kaupunki, sillä sitä halkoo pitkä suora tie, jonka reunoilla on rähjäisiä taloja. Kaupunki sijaitsee yhdellä Laosin tiheimmin pommitetuista alueista. Pommi-aihe näkyy siellä kaikkialla: kävimme UXO-onnettomuuksista selvinneiden tarinoita esittelevässä näyttelyssä ja katsoimme ilmaisen dokumenttielokuvan aiheesta Craters Caféssa. Guesthousemme pihalla oli (lukittu) hylly täynnä maasta löydettyjä bombieita, ja monessa paikassa niitä näkyi tuunattuna huonekalujen osiksi tai vaikka öljylampuiksi (vaarattomiksi tehtyinä toki). Phonsavanista yllättäen löytyi myös paras intialainen ravintola, jossa ikinä olemme käyneet (Intiassa emme ole käyneet). Parin päivän jälkeen jatkoimme sitten tiellä eteenpäin kohti ihanaa Luang Prabangia - Hanoistahan olisi päässyt sinne lentämälläkin, mutta me nyt teimme tämän hitaimman kautta, jälleen kerran. :)

Kissa kyttää gekkoa kadulla.

UXO-kokoelma majatalon pihalla.

Pommista tehty öljylamppu

Kevätrullia kynttilänvalossa
(ravintolasta meni sähköt)

Ihan paras intialainen ravintola
(vaikkei kenties näytä siltä) :)

Mekong virtaa - aika pysähtyy: Luang Prabang

Unesco on valinnut Luang Prabangin Kaakkois-Aasian kauneimmaksi kaupungiksi, ja mitä siitä olimme lukeneet, kasasi entisestään odotuksia, että paras olla ihana sitten. No onhan se!

Vihanneksia myynnissä matkan varrella.

Majatalomme Mekongin äärellä.

Tulimme tänne minibussilla ison sijaan (hinta 110 000 kipiä, kesto 7 tuntia) ja kuski oli varovaisin ikinä: ajeli liian isolla vaihteella, niin ei ainakaan vauhti päässyt pahasti vilkastumaan serpentiinitiellä. Matkaseurana oli sveitsiläisnaisia, joista toinen perille päästyämme tinkasi kovapintaisesti meille kimppa-tuktukin bussiasemalta keskustaan. Emme olleet varailleet taaskaan mitään etukäteen, mutta vaikka Luang Prabang onkin täydellinen turistiparatiisi, on juuri nyt meneillään low season, eikä täällä turhaa ruuhkaa ole. Niinpä löysimme helposti vapaan huoneen yhdestä Mekonginrannan monista guesthouseista. Ekan yön jälkeen vaihdoimme toiseen, koska arvelimme korkeampaakin huoneen siisteys- ja henkilökunnan luotettavuustasoa olevan tarjolla. Toinen paikka, Thida Guesthouse, olikin löytö: 120 000 kipillä sai herttaisen henkilökunnan, nätin huoneen ilmastoinnilla, kuumalla vedellä ja muilla herkuilla, ja lisäksi talo on hiljainen ja siisti.

Katukuvaa.

LP:ssa näkyvät ranskalaisen kolonialismin jäänteet monin tavoin: talot ovat gallialaisen pittoreskeja, mutta sopivat hyvin vierekkäin buddhalaisen arkkitehtuurin kanssa. Oranssipukuisia noviisimunkkeja näkee tallustelemassa kaduilla istuessaan itse ranskalaisessa bageriessa croissantin äärellä. Länsimaista apetta on tarjolla joka ravintolassa, ja hinnatkin tietysti on sovitettu turistitasolle.

Luang Prabangin kirjasto.

Kaupungin ydinalue Mekong- ja Nam Khan -jokien yhtymäkohdassa on pieni, joten se on tässä parin päivän aikana jo kävelty tutuksi. Käytiin museoksi muutetussa kuninkaan palatsissa ja vierailtiin kaupungin kirjastossa, jossa pääsi lahjoittamaan kirjan maalaiskylien lapsille, jotta lukutaito sielläkin lisääntyisi. Ja sitten löysimme mahtavan paikan: Utopia-nimisen ravintolan Nam Khanin uoman varrella. Siellä sai länkkäri tilaisuuden ilmentää lokoisaa laosilaiselämäntapaa parhaimmillaan oikaisemalla itsensä pehmustetulle alustalle, tilaamalla tuoreen kookospähkinäjuoman ja pelaamalla shakkia pimeän tuloon saakka.

Luang Prabangissa chillailemme siis vielä viikonlopun yli: kenties kiipeämme Phousi-vuorelle, ehkä lähdemme veneellä vesiputouksille Mekongia pitkin, ja ties vaikka kohtaisimme norsuja. Aika on illuusio!