Etelä-Kiinan kieppi

Värikäs huone Luumun-
kukkatalossa.

Poistuimme viime viikon tiistaina Honkkarista metrolla Lo Wu -nimisen aseman kautta rajan yli Shenzhenin kaupunkiin. Sieltä otimme suoraapäätä junan Guangzhouhun, Kiinan kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin. Meillä oli pari yötä varattuna viehkosta minihostellista nimeltä Plum Flowers House, joka oli joskus ollut jonkun koti, sillä se sijaitsi valtavassa asuinkompleksissa, 28-kerroksisen talon seitsemännessä. Paikanpitäjän äiti oli meitä vastassa - yhteistä kieltä ei ollut, joten kommunikoimme hymyillä, ja saimme pyyhkeet käyttöömme kerrankin pyytämättä ja pestä pyykitkin ilmaiseksi.

Yhdessä päivässä kantonilainen suurkaupunki ei ehtinyt antaa meille kovin kaksista kuvaa itsestään. Päädyimme kaupungin moderneimpaan betoniviidakkoon kävelemään laajalla aukiolla ja loputtomalla joenrantabulevardilla, joka hiukkasen liioitellen toi mieleen jonkin apokalyptisen, "maailma tuhon jälkeen" -maiseman: kaikkialla oli umpiharmaata ja ihmisiä näkyi liikkeellä (autoja lukuunottamatta) vain kourallinen. Tämän maiseman lisäksi löysimme lähinnä infernaalisia ostoskeskuskäytäviä, sen sijaan emme kunnon ruokapaikkaa, joten kuuluisa kantonilainen cuisine jäi arvoitukseksi.

Apokalypsi

Missä elämä, missä ihmiset?

Seuraavana aamuna oli tarkoitus ottaa bussi kohti Yangshuota, joka oli tarttunut kohdelistalle hienojen karstivuorimaisemien ja vähäisen asukasluvun ansiosta. Neljä miljoonakaupunkia, Tokio, Osaka, Hongkong ja Guangzhou, oli koluttu peräjälkeen, joten nyt oli pikkukaupungissa relailun paikka. Hostellin isäntä informoi meitä bussiyhteyksistä, ja olimme menossa hyvissä ajoin kello kymmeneksi Tianhen bussiasemalle. Erinäisen tavanomaisen säädön johdosta kuitenkin myöhästyimme, ja seuraava lähtö Yangshuohon päin tapahtui vasta klo 17. Ei muuta kuin rinkat säilytykseen ja etsimään seutua, jossa hengailla jokunen tunti. Syödessä ja ilmaisen netin parissa tunnit hurahtivat, ja kun sitten oli aika nousta bussiin, se osoittautui nukkumamalliseksi: kapeaakin kapeammat punkat käytävän reunoilla ja keskellä, sekä tyynyt ja viltit, jotka saivat pohtimaan, montako täitä niistä tarttuu mukaan. Olimme arvelleet, että perille tultaisiin puoleenyöhön mennessä. Bussin tv-ruuduissa pyöri Avatar-elokuva, kunnes kansa alkoi torkkua. Kuski näytti poistuvan motarilta välillä jonnekin ihme töyssykujille, mahdollisesti tietulleja väistääkseen. Yangshuossa oltiin lopulta klo 02, ja meidät jätettiin huoltoasemalle kaupungin reunamille.

Li-joki virtaa ohi.

Yangshuo = karstivuoret
ja bambuvene

Krääsäkojut sateisena aamuna.

Hostelli löytyi onneksi puolen tunnin talsimisen päätteeksi (Tapsa kartta- ja kompassimaisterina oli opiskellut tarkkaan), ja kiitimme siitä, että olimme varanneet oman huoneen omalla kylppärillä. Sisään meidät päästi hostellin talonmies, unenpöpperöinen vanha kiinalaissetä. Yangshuo oli oiva paikka ladata duracelit: kävellä ristiinrastiin keskustan pieniä kujia, syödä edukkaasti pikku kuppiloissa (jotka paapoivat länkkäreitä vegepurilaisilla yms.), katsella joesta törröttäviä vuorilohkareita, ja lojua hostellilla. Turisteja kylässä on massoittain, ja niinpä paikalliset yrittävätkin nyhtää elantoaan tyrkyttämällä rihkamaa, bambuveneajeluja ja taksikyytejä joka suunnalta. Opettelimme taas ignooraamisen taitoa, joka lopultakin on paras tapa toimia tuputtajien kanssa: jos ei ole kiinnostunut ostamaan, turha kiinnittää huomiotakaan.

Viimeisenä päivänä aktivoiduimme siinä määrin, että vuokrasimme hostellilta pyörät ja teimme harvinaisen hienon pyöräretken kaupungin ulkopuolelle. Joenuomaa seuraten poljimme maalaisseudun halki, näimme puhvelihärkiä, tunsimme metsämansikan tuoksun, vilkutimme pikkulapsille ja harkitsimme pomelovarkaissa käyntiä. Keskusta-alueella sai kyllä varoa mihin polkaisee, kiinalainen liikenne kun ei ole se maailman leppoisin. Tööttääminen halkoo korvia joka puolelta, ja mopomiehet tuntuvat kerääntyvän aina ruuhkaksi johonkin. Pikkukaupungissa erityisesti huomasi sen, että Kiinassa on paljon nuoria ja vanhempiakin miehiä, joilla ei näytä olevan muuta tekemistä kuin ajella mopedeilla ympäriinsä... ties mitä vielä keksivät kun oikein turhautuvat.

Pyöräillen maiseman halki.

Yangshuon vuoret löytyvät myös 20 yuanin setelistä.

Viisi Yangshuon yötä sai matkaväsymyksen vähän hellittämään, ja päätettiin viivähtää Kiinassa vielä viikon verran, läheisessä Guilinissa sekä Vietnamiin lähtijöiden tukikohdassa, Nanningissa. Guiliniin hurautettiin rähjäisellä bussilla, jossa ei onneksi tarvinnut kauaa istua. Mietimme, miksei toimettomia nuoria miehiä valjasteta tietyöläisiksi, niin saataisiin maahan hiukan turvallisemmat menoväylät. Guilinista ja Nanningista ei oikeastaan ole paljon sanottavaa - meluisia, ilmansaasteisia, kaoottisia liian monen asukkaan kaupunkeja, eli kiinalaista perussettiä.